top of page

Risultati di ricerca

Hae tältä sivustolta

36 tulosta löytyi tyhjällä haulla

  • Norsunluunsilmäiset kuhnurit: mitä mutaatio opettaa mehiläisten genetiikasta

    Miksi pieni mutaatio voi opettaa paljon Kuhnureilla ei ole saman geenin toista kopiota, joka voisi peittää sen vaikutuksen · Kuva: USGS Bee Inventory and Monitoring Lab · Wikimedia Commons · CC BY 2.0 Mehiläisten jalostuksessa tarkastellaan monimutkaisia ominaisuuksia, kuten rauhallisuutta, hygieenistä käyttäytymistä, kehitystä ja tuottavuutta. Joskus hyvin harvinainen geneettinen muunnos kuitenkin mahdollistaa tavallisesti vaikeasti dokumentoitavan evoluutioprosessin poikkeuksellisen selkeän tarkastelun. Näin kävi eräille norsunluunsilmäisille kuhnureille, joita tutkijat ja mehiläishoitajat tutkivat Yhdysvalloissa. Heinäkuussa 2026 Molecular Biology and Evolution -lehdessä julkaistu tutkimus seurasi resessiivistä mutaatiota sen havaitsemisesta emossa aina sen häviämiseen saakka ja selvitti sen geneettisiä, fysiologisia ja käyttäytymisvaikutuksia. Tutkimus ei kuvaa tuotannon kannalta hyödyllistä jalostettavaa ominaisuutta: se on konkreettinen esimerkki luonnonvalinnan toiminnasta mehiläisillä. Haplodiploidia: miksi kuhnurit ovat erityistapaus Tarhamehiläisen työläiset ja emot ovat yleensä diploidisia, kun taas kuhnurit kehittyvät tavallisesti hedelmöittymättömistä munista ja niillä on vain yksi kromosomisto. Tämä haplodiploidiaksi kutsuttu järjestelmä mahdollistaa resessiivisten geenimuunnosten suoran ilmenemisen koiraissa: saman geenin toista kopiota ei ole peittämässä niiden vaikutusta. Naaraissa resessiivinen mutaatio voi sitä vastoin jäädä piiloon heterotsygoottisessa tilassa. Erolla on tärkeitä seurauksia emolinjojen ja kuhnurien alkuperän tarkastelussa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen resessiivinen ominaisuus olisi haitallinen tai että haplodiploidia estäisi kaikkien epäedullisten mutaatioiden säilymisen. Ensihavainto: norsunluunsilmäiset kuhnurit Kuhnurien lisääntymiskudoksia Yhteistyössä mehiläishoitajien kanssa tutkijat löysivät normaalin näköisen emon, joka tuotti sekä tavallisensilmäisiä kuhnureita että kuhnureita, joiden silmien pigmentaatio oli poikkeavasti norsunluunvärinen. Emon diploidisilla tyttärillä fenotyyppiä ei esiintynyt. Yhdyskuntaa seurattiin ja kuhnurien tuotantoa tarkkailtiin usean kauden ajan. Norsunluunsilmäisiä kuhnureita oli vähemmän kuin resessiivisen alleelin yksinkertaisen yksi yhteen -segregaation perusteella odotettiin. Kuoriutuneista kuhnureista noin joka neljännellä oli norsunluunväriset silmät. Tulos sopii mahdollisiin varhaista eloonjäämistä heikentäviin vaikutuksiin, mutta ei yksin osoita menetysten tarkkaa ajankohtaa. Cinnabar-geeniin liittyvä mutaatio Genomianalyysi ja muut molekyylimenetelmät tunnistivat pienen sekvenssimuutoksen cinnabar-geenissä, joka osallistuu silmien pigmentaatiolle keskeisiin aineenvaihduntareitteihin. Tutkijat tarkastelivat geenien ilmentymistä, proteiineja ja aineenvaihduntatuotteita yhdistääkseen molekyylimuutoksen silmien ulkonäköön. Tämä moniomiikkaan perustuva lähestymistapa menee pelkkää näkyvää korrelaatiota pidemmälle. Havaittu muunnos häiritsi pigmentaatiosta vastaavien aineiden tuotantoa. Silmien värin kaltainen selvä fenotyyppi ei kuitenkaan kata kaikkia mutaation vaikutuksia: merkittävimmät seuraukset ilmenivät käyttäytymistä tutkittaessa. Ongelma ei ollut kuhnurin koko Makrokuva valkosilmäisestä tarhamehiläiskuhnurista, esimerkki muuttuneesta silmien pigmentaatiosta Norsunluunsilmäiset kuhnurit eivät eronneet merkitsevästi normaalisilmäisistä veljistään keskeisissä tutkituissa morfologisissa ja lisääntymiseen liittyvissä mittauksissa. Pelkkä ruumiin tai joidenkin siemennesteen ominaisuuksien tutkiminen ei siis olisi paljastanut ongelmaa kokonaisuudessaan. Suunnistuskokeissa norsunluunsilmäisillä kuhnureilla oli sen sijaan suuria vaikeuksia löytää yhdyskuntansa. Eräässä kokeessa kymmenen päivän kuluttua siirrosta erilliseen pesään jäljellä oli vain yksi 51:stä sinne tuodusta norsunluunsilmäisestä kuhnurista, kun normaalisilmäisiä oli jäljellä 83 kaikkiaan 192:sta. Toisessa, etäältä tehdyssä vapautuskokeessa yksikään norsunluunsilmäinen kuhnuri ei palannut, mutta osa verrokeista palasi. Tutkijat tulkitsevat tulosten osoittavan vakavaa suunnistusvajetta. Miksi mutaatio hävisi Kuhnurin, joka ei osaa suunnistaa eikä suorittaa lentojaan asianmukaisesti, lisääntymismahdollisuudet ovat vähäisemmät. Raportoiduissa havainnoissa mutaatio ei säilynyt tutkitussa populaatiossa, vaan hävisi kantajaemon ja sen poikien kuoltua. Kyseessä on esimerkki puhdistavasta valinnasta, joka vähentää epäedullisten muunnosten siirtymistä jälkeläisille. Tutkijat pohtivat myös kuolleisuutta varhaisissa kehitysvaiheissa. Tätä hypoteesia ei pidä esittää jo todistettuna tosiasiana: käyttäytymistä koskeva näyttö on suorempaa, kun taas alkiovaiheen menetysten tarkka kulku edellyttää lisätutkimuksia. Mikä on yhteys csd-geeniin? Näissä kuhnureissa tutkittu cinnabar-mutaatio ei ole sama asia kuin sukupuolen määräytymiseen osallistuva csd-geeni. Kyseessä on kaksi eri geneettistä kysymystä. Se, että molempiin liittyy haploidisia ja diploidisia yksilöitä sekä alleelimuunnoksia, ei oikeuta diagnosoimaan sikiöalan häiriöitä yleisen ”sisäsiittoisuuden” käsitteen perusteella. Jalostuksessa on syytä erottaa toisistaan monimutkaiset ominaisuudet, geneettiseen muunteluun liittyvät riskit ja yksittäiset mendelistiset virheet. Sukutiedot auttavat muodostamaan hypoteeseja ja suunnittelemaan risteytyksiä, mutta todellisen prosessin selvittämiseksi tarvitaan todennettavia havaintoja. Tapaustutkimus ei ole useiden yhdyskuntien koe Työn asianmukainen arviointi edellyttää sen keskeisen biologisen yksikön tunnistamista: mutaatio löydettiin yhden kantajaemon jälkeläisistä. Lukuisat kuhnurit mahdollistivat myöhemmin geneettiset, anatomiset ja käyttäytymistä koskevat mittaukset; kyseessä ei silti ole kymmenien riippumattomien perheiden vertailu eikä Ligustica-linjojen jalostuskoe. Perusteltu johtopäätös koskee juuri tässä muunnoksessa havaittua mekanismia. Tuloksista ei voi päätellä muiden haitallisten mutaatioiden yleisyyttä Italian kasvatuksessa, kannan laatua eikä jokaisen poikkeavuuksia ilmentävän perheen jalostusarvoa. Ero tutkimuksiin, joissa on kolme tai viisi yhdyskuntaa käsittelyä kohti, liittyy tieteelliseen kysymykseen. Tässä ei pyritä vertaamaan kahta hoitokäytäntöä: geneettisenä tapaustutkimuksena työ selvittää tunnistettavan mutaation ja harvinaisen fenotyypin välisen yhteyden käyttämällä toisiaan tukevia molekyylimenetelmiä. Yksilötason toistot auttavat vertaamaan kahta fenotyyppiä tutkitun jälkeläistön sisällä; yleistäminen populaatioihin ja linjoihin vaatisi muita riippumattomia tapauksia. Miten geneettinen yhteys varmistettiin Tutkijat seurasivat norsunluunsilmäisten kuhnurien ilmaantumista kausina 2022 ja 2023. Kolmessa kokeessa todettiin fenotyyppien epätasapaino suhteessa odotettuun mendelistiseen yksi yhteen -suhteeseen: Fisherin tarkka testi antoi p = 0,03. Tulos tukee osan fenotyypistä menetystä tai ilmentymättä jäämistä, mutta ei yksin paikanna mahdollisen kuolleisuuden biologista vaihetta. Tutkijat arvioivat vaihtoehtoja, muun muassa työläisten munintaa, mutta sukulaisuustiedot eivät tukeneet tätä selitystä. Muunnoksen kartoittamiseksi tehtiin genominlaajuinen assosiaatiotutkimus 50 norsunluunsilmäisellä kuhnurilla ja 50 normaalisilmäisellä veljellä sekä käytettiin muita kartoitusmenetelmiä. Vahvin yhteys liittyi cinnabar-geenin koodaavan sekvenssin muutokseen kromosomissa 4: pieneen insertioon/deleetioon, joka häiritsee RNA:n asianmukaista prosessointia ja proteiinisynteesiä. Geenien ilmentymisen, proteomin ja ommokromireitin aineenvaihduntatuotteiden analyysit tuottivat yhtenevää näyttöä. Tulkinnan vahvuus perustuu geneettisten ja biokemiallisten tietojen yhdenmukaisuuteen eikä yhteen tilastolliseen arvoon. Mikä näyttö tukee suunnistusvajetta? Kymmenessä lisääntymiseen liittyvässä ja morfologisessa muuttujassa, muun muassa ruumiin mitoissa ja siemennesteen ominaisuuksissa, ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja norsunluunsilmäisten kuhnurien ja niiden normaalien veljien välillä raportoiduissa kokeissa. Negatiivinen tulos ei todista täydellistä biologista samanlaisuutta: se kertoo, ettei käytetyillä näytteillä ja menetelmillä havaittu eroa. Suunnistuslentojen havainnot osoittivat sen sijaan huomattavan eron yhdyskuntaan palaamisessa. Kymmenen päivää kokeellisen siirron jälkeen jäljellä oli 1 norsunluunsilmäinen kuhnuri 51:stä ja 83 normaalia kuhnuria 192:sta: nämä ovat kyseisellä koemenettelyllä havaittuja osuuksia, eivät yleispäteviä kuhnurien eloonjäämistodennäköisyyksiä. Toinen valovasteeseen ja fototaksikseen liittyvä näyttökokonaisuus sopii näkövajaukseen. On edelleen tarpeen erottaa suoraan mitattu kotiutumiskäyttäytyminen luonnollisen parittelun onnistumisesta, jota ei mitattu jokaiselta yksilöltä. Emonkasvattajalle viesti koskee menetelmiä: helposti näkyvä ominaisuus voi viitata laajempiin toiminnallisiin vaikutuksiin, kun taas suotuisa morfologinen tutkimus tai siemennesteen arvio ei automaattisesti takaa suunnistuskykyä ja lisääntymismenestystä. Mendelistinen genetiikka, määrällinen valinta ja csd-geeni Cinnabar-geeni liittyy hyvin erityiseen yhden geenin määräämään fenotyyppiin. Tuotannon, hygieenisen käyttäytymisen, rauhallisuuden ja yhdyskuntien kehityksen kaltaiset ominaisuudet riippuvat sen sijaan monigeenisistä verkostoista ja vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa. Norsunluunsilmäisissä kuhnureissa havaittuja prosenttiosuuksia ei voi käyttää tuotanto-ominaisuuksien periytyvyyden arviointiin eikä sukutaululle voi antaa diagnostista kykyä, jota sillä ei ole. Epäedullisten muunnosten vastainen valinta ei myöskään ole sama asia kuin monimutkaisiin tuotanto-ominaisuuksiin kohdistuva positiivinen valinta: se edellyttää erilaisia mittareita, koeyksiköitä ja tilastomenetelmiä. On myös välttämätöntä erottaa cinnabar-tapaus csd-lokuksesta, joka osallistuu sukupuolen määräytymiseen ja mahdolliseen diploidisten koiraiden syntyyn tietyillä alleeliyhdistelmillä. Epäsäännöllinen sikiöala ei ilman lisäselvityksiä osoita silmämutaatiota eikä csd-ongelmaa. Jalostusohjelman suunnittelussa tutkimus puoltaa varovaisuutta poikkeuksellisten fenotyyppien tulkinnassa, jäljitettävyyden ja geneettisen muuntelun tärkeyttä sekä yhteistyötä pätevien laboratorioiden kanssa; se ei oikeuta uusiin menettelyihin, joissa linjoja poistetaan harkitsemattomasti. Merkitys ESA Reginelle ja kasvattajille Apis mellifera ligustican parissa tehtävässä työssä isä- ja emolinjojen seuranta on tärkeää juuri siksi, että se mahdollistaa parittelujen tutkimisen ja jälkeläisten seurannan. Norsunluunsilmäisten kuhnurien tapaus muistuttaa kuitenkin, ettei hyvä ohjelma voi perustua vain muutamaan laboratoriomittariin tai sukutauluun. Myös käyttäytymisellä, toimintakyvyllä ja yhdyskunnan suorituskyvyllä on merkitystä. ESA Regine ei tehnyt tätä tutkimusta eikä väitä osaavansa tunnistaa tai poistaa kaikkia epäedullisia geneettisiä muunnoksia. Käytännön viesti on yksinkertaisempi: käytetään genetiikkaa parempiin päätöksiin, säilytetään monimuotoisuutta ja arvioidaan edelleen sitä, mitä eläimet todella ilmentävät. Usein kysyttyä Onko normaalin näköinen kuhnuri välttämättä hyvä jalostusyksilö? Ei. Jotkin ongelmat ilmenevät vasta käyttäytymistä, fysiologiaa tai genetiikkaa koskevissa mittauksissa. Poistaako haplodiploidia haitalliset mutaatiot automaattisesti? Ei. Se voi altistaa koiraiden resessiiviset muunnokset valinnalle, mutta niiden kohtalo riippuu vaikutuksen vakavuudesta, yleisyydestä, paritteluista ja populaation rakenteesta. Tieteelliset lähteet Shultz R.R., Nixon J.M., Ryals D.K. et al. (2026). The life history of recessive deleterious alleles as seen through the eyes of a honey bee (Apis mellifera). Molecular Biology and Evolution 43(7), msag156. DOI: 10.1093/molbev/msag156. Claire – ESA Reginen toimitus

  • Tropilaelaps mercedesae: uuden punkkiuhan tunnistaminen ja mehiläisiin kohdistuvan riskin arviointi

    Tiedekatsaus | Tutkimusta mehiläishoidon käyttöön Tiivistetysti Peittosikiökakku Tropilaelaps mercedesae on ulkoloinen, joka pystyy lisääntymään Apis melliferan peitetyissä sikiökennoissa. Useat vuoden 2026 julkaisut kuvaavat sen leviämistä ja biologiaa. Asia vaatii ennakoivaa huomiota, ei pelottelua: tässä tarkastelluissa lähteissä ei ole virallisesti vahvistettua havaintoa Italiasta. Mehiläishoitajalle tärkeää on, ettei Varroa destructorin vakiintuneilla seurantamenetelmillä välttämättä ole samaa herkkyyttä Tropilaelapsille. Eron tunteminen auttaa arvioimaan ilmoituksia, oireita ja ehkäisykeinoja kriittisesti. Varroasta poikkeava punkki Tropilaelaps sp. -punkkeja Apis melliferan koteloilla. Kuva: Denis Anderson / CSIRO, CC BY 3.0, Wikimedia Commons. Tropilaelaps-suku liittyy alun perin aasialaisiin Apis-lajeihin, erityisesti jättiläismehiläisiin. T. mercedesae pystyy kehittymään myös hoidetuilla Apis mellifera -mehiläisillä. Toiminnallinen samankaltaisuus varroan kanssa perustuu sikiöihin, mutta diagnostiikassa loiset eivät ole keskenään vaihdettavissa. Tropilaelaps viipyy aikuisilla mehiläisillä hyvin lyhyesti ja viettää suuren osan elinkierrostaan peitetyissä sikiökennoissa. Lisääntymisbiologia ja liikkuvuus vaikuttavat populaation kasvuun. Aikuisten mehiläisten pesun negatiivinen tulos ei siis yksin sulje pois saastuntaa. Mitä vuoden 2026 tutkimukset kertovat levinneisyydestä Vuoden 2026 katsaukset kuvaavat vakiintuneita populaatioita useilla Aasian alueilla sekä läntisempiä havaintoja Euraasiassa, kuten Georgiassa ja Venäjällä. Leviäminen edellyttää seurantaa, mutta ”Eurooppa” ei merkitse todistettua esiintymistä jokaisessa Euroopan maassa. Tulkinnassa on huomioitava paikka ja aika: levinneisyys päivittyy tunnistusten ja julkaisujen myötä. Yhden alueen havainto ei osoita Italian tilannetta. Paikalliset epäilyt kuuluvat eläinlääkintäviranomaisten ja vertailulaboratorioiden arvioitaviksi. Miten epäily tunnistetaan Sikiöissä voi näkyä loisimiseen sopivia vaurioita ja heikentyneitä koteloita, mutta epätasainen sikiöala ei yksin tunnista lajia. Tarvitaan oikea näytteenotto ja morfologinen tutkimus, tarvittaessa molekyylianalyysejä. Uudet katsaukset vertaavat sikiökennojen tutkimista, pudonneiden punkkien keräämistä ja aikuisiin kohdistuvia menetelmiä. Suora sikiötarkastus on hyödyllinen, koska punkit viettävät siellä suurimman osan kierrostaan. Ympäristö-DNA-diagnostiikka on lupaavaa mutta vaatii osaamista ja analyyttisiä kontrolleja. Poikkeavia punkkeja tai selittämättömiä oireita havaitsevan hoitajan tulisi säilyttää asianmukaisesti merkitty näyte, dokumentoida pesä ja materiaalin alkuperä, välttää tarpeettomia siirtoja ja ottaa yhteys eläinlääkintäpalveluun tai asiantuntevaan laboratorioon. Verkkokuvat eivät korvaa diagnoosia. Voiko jalostus auttaa? Tropilaelaps-suvun naaraspunkin vatsapuolen mikrokuva Apis florealta; kuva havainnollistaa morfologisia tuntomerkkejä. Kuva: Pavel Klimov / Bee Mite ID, USDA. Vastauksen on toistaiseksi oltava varovainen. Hygieniakäyttäytymisen, VSH:n ja muiden varroaresistenssin ilmiasujen jalostus tuottaa arvokasta tietoa, mutta ei automaattisesti osoita Tropilaelaps-resistenssiä. Tarvitaan erillisiä kokeita ja toistettavia yhdyskunta-arvioita. ESA Regine on työskennellyt vuosia Apis mellifera ligustican, yhdyskuntien valinnan, sukutietojen ja jälkeläisarvioinnin parissa. Kokemus vahvistaa valppautta uusille terveysongelmille, mutta ei tarkoita valmiita resistenttejä linjoja eikä suojaustakuuta uutta loista vastaan. Mitä voimme tehdä nyt Ensimmäiseksi kannattaa käyttää virallisia ja tieteellisiä lähteitä, säilyttää tuodun elävän materiaalin jäljitettävyys, noudattaa terveysmääräyksiä ja erottaa seuranta hoidosta. Varroan hallinta on edelleen erillinen ajankohtainen painopiste. Tropilaelaps-tutkimus muistuttaa bioturvallisuuden jatkuvuudesta: ennakkotieto auttaa valmistelemaan havaintoja ja menettelyjä aiheuttamatta näyttöön nähden suhteetonta huolta. Usein kysyttyä Onko Tropilaelaps mercedesae Italiassa? Kirjoitushetkellä tarkastellut lähteet eivät osoittaneet vahvistettua esiintymistä Italiassa. Viranomaisten päivitykset on tarkistettava. Riittääkö varroaseuranta? Ei. Tropilaelapsin elinkierto heikentää joidenkin aikuisnäytteisiin perustuvien menetelmien herkkyyttä. Diagnoosi vaatii asianmukaiset menetelmät ja asiantuntijan tunnistuksen. Tieteelliset lähteet Esmaeily M. et al. (2026). Tropilaelaps mercedesae: an emerging global threat to apiculture. Frontiers in Insect Science. DOI 10.3389/finsc.2026.1871985 Review (2026). Tropilaelaps mercedesae: rapid geographic expansion in a novel honey bee host. Trends in Parasitology. DOI 10.1016/j.pt.2026.07.002 Miao L. et al. (2026). Living with Tropilaelaps mercedesae: its history and impact on Chinese beekeeping. Apidologie. DOI 10.1007/s13592-026-01302-3 Claire — ESA Reginen toimitus

  • Vespa crabro – biologia ja vuorovaikutus mehiläisyhdyskuntien kanssa

    Tieteellinen katsaus Esipuhe Herhiläinen, Vespa crabro Linnaeus, 1758, on laajalti Euraasiassa kotoperäinen eusosiaalinen ampiaislaji, joka saalistaa monenlaisia niveljalkaisia. Apis mellifera kuuluu sen mahdollisiin saalislajeihin. Lajien välinen vuorovaikutus riippuu herhiläisen sosiaalisesta biologiasta, tarhamehiläisyhdyskunnan vahvuudesta ja herhiläisen voimakkaasti vuodenaikojen mukaan vaihtelevasta elinkierrosta [1,2]. Vaikutukset mehiläistarhaukseen korostuvat vuoden jälkipuoliskolla, jolloin lajin V. crabro yhdyskunta saavuttaa suurimman kokonsa, toukkien proteiinintarve kasvaa ja yhdyskunta tuottaa lisääntymiskykyisiä yksilöitä [2]. Herhiläiset sieppaavat mehiläisiä pääasiassa pesän ulkopuolella. Lajin A. mellifera yhdyskunnat voivat puolustautua yhdessä esimerkiksi muodostamalla hyökkääjän ympärille mehiläispallon [1]. Ravintosyöteillä voidaan seurata herhiläisten esiintymistä, mutta ne voivat myös kerätä herhiläisiä samaan paikkaan ja lisätä kohtaamisia mehiläistarhan ympäristössä. Siksi tutkijat ovat selvittäneet menetelmiä, joissa hyönteinen kuljettaa ainetta omaan yhdyskuntaansa. Tämä trofiseen siirtymiseen perustuva niin sanottu Troijan hevosen menetelmä hyödyntää ravinnon keräämistä, saaliin käsittelyä ja trofallaksiaa eli ravinnonvaihtoa [3]. Suurin osa kokeellisesta näytöstä koskee lajia Vespa velutina. Tutkimuksissa on tarkasteltu fiproniilia sisältäviä proteiinisyöttejä ja viime aikoina myös asetamipridin, spinosadin, sypermetriinin ja luonnon pyretriinien toksisuutta suun kautta [4,5]. Toukista on lisäksi havaittu fiproniilin aineenvaihduntatuotteita, fiproniilisulfonia ja fiproniilisulfidia. On vielä selvitettävä, voiko kohdelajin aineenvaihdunta vaikuttaa pienten annosten tehoon [6]. Tulosten soveltaminen lajiin V. crabro edellyttää lajikohtaisia tutkimuksia. Herhiläisen ekologia on erilainen, ja torjuntatutkimuksessa on otettava huomioon sen tehtävä ekosysteemeissä. Tulevissa syöttitutkimuksissa olisi painotettava käyttäytymiseen perustuvaa ja farmakologista valikoivuutta tutkimalla lajikohtaisia houkuttimia, sopivia syöttipohjia, aineen siirtymistä yhdyskunnassa ja yhdisteitä, jotka vaikuttavat kohdelajiin ja aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa muille eliöille. 1. Johdanto Herhiläinen (Vespa crabro) Lajin Vespa crabro esiintymisestä mehiläistarhoilla puhuttaessa huomio kiinnittyy usein siihen, että herhiläiset saalistavat mehiläisiä. Vuorovaikutukseen vaikuttavat kuitenkin monet herhiläisen biologiset ominaisuudet. V. crabro on yleissaalistaja. Sen ravintoon kuuluu monenlaisia niveljalkaisia sekä kasviperäistä ravintoa, ja tarhamehiläiset muodostavat siitä yhden osan [2]. Yhdyskunnat ovat yksivuotisia ja niiden elinkierto noudattaa selvää vuodenaikaisrytmiä. Keväällä kuningatar perustaa pesän. Yhdyskunta kasvaa kesän aikana ja saavuttaa suurimman kokonsa loppukesällä ja syksyllä. Työläiset ja koiraat kuolevat kierron lopussa, ja uudet kuningattaret talvehtivat yksittäin [2,7]. Mehiläistarhauksen kannalta herhiläisten määrän lisäksi merkitystä on sillä, missä kehitysvaiheessa herhiläisyhdyskunta on ja miten altis mehiläisyhdyskunta on saalistukselle. Myös herhiläisen sosiaalinen käyttäytyminen on tärkeää. Työläiset pyydystävät ja käsittelevät saaliita ja kuljettavat ravintoa pesään. Ravinnon kierto yhdyskunnassa tarjoaa mahdollisuuden tutkia torjuntamenetelmiä, joiden toimintaperiaate poikkeaa ansapyynnistä [3]. 2. Herhiläisen biologia: Vespa crabro 2.1. Yhdyskunnan elinkierto Herhiläislajin V. crabro yhdyskunta elää yhden kauden. Populaatio säilyy loppukaudella syntyvien paritelleiden naaraiden varassa. Ne perustavat talvehtimisen jälkeen uudet pesät [2,7]. On hyödyllistä erottaa toisistaan kolme biologista kokonaisuutta: tilapäinen pesä, joka on tilapäinen rakennelma; yhden kauden elävä yhdyskunta, joka on yhden kauden elävä sosiaalinen ryhmä; kuningattarien ansiosta säilyvä populaatio, joka säilyy tulevien kuningattarien ansiosta. Hylätyn pesän perusteella ei siis voi päätellä, että uusi yhdyskunta asettuisi siihen seuraavana vuonna. 2.2. Pesän perustaminen keväällä Vespa crabro -lajin perustajakuningatar rakenteilla olevalla pesällä Kausi alkaa, kun talvehtinut kuningatar ryhtyy perustamaan pesää. Aluksi se rakentaa ensimmäiset kennot, munii ja kerää ravintoa yksin. Perustamisvaihe eroaa täysikasvuisen yhdyskunnan toiminnasta. Yksilöitä on vähän, ja koko lisääntyminen on yhden kuningattaren varassa. Työnjako muuttuu nopeasti ensimmäisten työläisten kuoriuduttua. Ne ottavat vähitellen ravinnonhankinnan hoitaakseen, ja kuningatar keskittyy munintaan [2]. 2.3. Kasvu kesällä Herhiläinen (Vespa crabro) kuoriutuu Yhdyskunta kasvaa kesällä nopeasti. Työläiset hankkivat ravintoa, hoitavat jälkeläisiä sekä ylläpitävät ja puolustavat pesää. Aikuisten ja toukkien ravinnontarpeet eroavat toisistaan: aikuiset käyttävät pääasiassa nestemäistä, sokeripitoista ravintoa; jälkeläiset tarvitsevat eläinsaaliista saatavaa proteiinipitoista ravintoa [2]. Yhdyskunta hankkii siis kahta erilaista ravintoa. Herhiläiset voivat kerätä aikuisille hiilihydraatteja ja pyydystää jälkeläisille eläinsaalista. 2.4. Loppukesä ja syksy Ravinnontarve kasvaa yhdyskunnan kasvaessa. Kierron loppupuolella yhdyskunta tuottaa uusia kuningattaria ja koiraita. Sardiniassa tehtyjen havaintojen mukaan herhiläiset hyödynsivät hedelmiä, kukkia, kasvien eritteitä ja vettä sekä erilaisia saalislajeja, kuten tarhamehiläistä (A. mellifera) [2]. Loppukesällä ja syksyllä laji V. crabro voikin olla erityisen näkyvä mehiläistarhoilla. 2.5. Talvehtiminen Työläiset ja koiraat kuolevat kauden lopussa. Vastikään paritelleet naaraat poistuvat pesästä ja etsivät suojaisia paikkoja, joissa ne talvehtivat yksittäin. Talvehtiminen on osa vuotuista kiertoa: yhdyskunta → uusien kuningattarien tuottaminen → parittelu → levittäytyminen → talvehtiminen → uuden pesän perustaminen. Pesän rakennetta koskevat viimeaikaiset tutkimukset osoittavat myös, että kesäpesä on tilapäinen, rakenteeltaan monimutkainen rakennelma, joka kasvaa huomattavasti kauden aikana [7]. 3. Ravinto ja vuorovaikutus tarhamehiläisen kanssa: Apis mellifera 3.1. Yleissaalistaja, jonka ravintovalikoima on laaja Lajin V. crabro tulkitsemiselle tarhamehiläisiin erikoistuneeksi saalistajaksi ei ole tukea tutkimuskirjallisuudessa. Sardiniassa tehdyssä herhiläisen biologiaa ja käyttäytymistä koskevassa tutkimuksessa havaittiin, että lajin ravintovalikoima on laaja [2]. Tarhamehiläiset ovat joissakin oloissa saatavilla olevaa saalista ja muodostavat vain osan herhiläisen ravinnosta. Syöttien suunnittelussa on siis selvitettävä, millaisiin ravintosignaaleihin herhiläiset reagoivat kauden eri vaiheissa. 3.2. Keruumehiläisten saalistus Baracchin ja hänen kollegoidensa havainnot Keski-Italiassa osoittivat, että V. crabro sieppaa usein palaavia keruumehiläisiä pesän ulkopuolella [1]. Palaava keruumehiläinen on suhteellisen suuri ja helposti tunnistettava saalis. Mehiläistarhasta voi siksi tulla ennakoitava ravinnonlähde varsinkin silloin, kun herhiläisyhdyskunnan proteiinintarve on suuri. 3.3. Tarhamehiläisten puolustautuminen Tarhamehiläiset voivat puolustautua yhdessä. Lajin A. mellifera yhdyskunta voi saartaa hyökkäävän herhiläisen. Tällainen mehiläispallon muodostaminen voi nostaa lämpötilan herhiläisen ympärillä sen sietorajan yläpuolelle [1]. Yhdyskunnan koko voi näin vaikuttaa siihen, miten hyvin mehiläiset kestävät saalistuspainetta. Mehiläistarhauksessa tällä on käytännön merkitystä: vahva yhdyskunta on ensimmäinen suoja saalistuspainetta vastaan. 4. Trofallaksia ja ravinnon jakautuminen yhdyskunnassa Sosiaalisilla ampiaisilla ravinnonvaihto mahdollistaa ravinnon jakamisen koko pesässä. Lajin V. crabro toukkien sylki sisältää hiilihydraatteja ja aminohappoja ja on osa yhdyskunnan ravintoa. Kojiman vertailevassa tutkimuksessa havaittiin tiettyjen aminohappojen suhteellisen suuria pitoisuuksia ja kuvattiin toukkaeritteiden merkitystä herhiläisten sosiaalisessa käyttäytymisessä [3]. Ravintoa siirtyy yhdyskunnan yksilöiden välillä. Työläinen voi: kerätä ravintoa; käsitellä sitä; kuljettaa sitä pesään; antaa sitä toukille tai muille aikuisille; vastavuoroisesti saada ravintoa muilta yhdyskunnan yksilöiltä. Trofallaksia muodostaa siten biologisen jakeluverkoston. Verkosto kiinnostaa sosiaalisten ampiaisten torjuntaa tutkivia, koska ravintoa hakeva työläinen voisi periaatteessa kuljettaa ainetta takaisin yhdyskuntaan. 5. Syötit: houkuttelusta käyttäytymisen muutoksiin 5.1. Sokeri- ja proteiinipohjaiset syötit Syöttipohjan valinnassa on otettava huomioon kohdelajin ravinnontarve. Sokeripohjaiset syötit voivat olla houkuttelevampia, kun yhdyskunta etsii hiilihydraatteja. Proteiinipohjaisten syöttien merkitys voi kasvaa, kun jälkeläisten proteiinintarve on suuri. Campaniassa vuonna 2025 tehdyssä tutkimuksessa verrattiin olutta, säilykesyöttejä ja kaupallista kalapohjaista ravintoa. Syys- ja lokakuussa laji V. crabro suosi selvästi olutta [8]. Tulos koskee tutkittua ajanjaksoa ja osoittaa, että houkuttelevuus riippuu vahvasti lajista, vuodenajasta ja paikallisista oloista. 5.2. Herhiläisten houkuttelu mehiläispesien lähellä Huonosti sijoitetuilla syöteillä voi olla päinvastainen vaikutus kuin oli tarkoitus. Syötillä varustettu ansa houkuttelee herhiläisiä tiettyyn paikkaan. Heti mehiläispesien viereen sijoitettu ansa voi lisätä herhiläisten aktiivisuutta juuri alueella, jota halutaan suojata. Tutkimuksissa ei ole osoitettu, että ravintosyötillä varustetut ansat kasvattaisivat pysyvästi lajin V. crabro populaatiota. Ansa on silti syytä nähdä herhiläisten paikallista jakautumista muuttavana tekijänä, koska se houkuttelee niitä tiettyyn paikkaan. 5.3. Seurannalla ja torjunnalla on eri tavoitteet Seurannassa tehokas syötti voi olla torjuntaan sopimaton. Seurannan tavoitteena on parantaa lajin havaitsemisen todennäköisyyttä. Torjuntatutkimuksessa tavoitteena on: vaikuttaa kohdelajiin; välttää muiden eliöiden altistumista; säilyttää syötin houkuttelevuus riittävän pitkään; mahdollistaa se, että työläiset kuljettavat ainetta pesään, kun tutkitaan Troijan hevosen menetelmää. Tavoitteet voivat olla keskenään ristiriidassa. 6. Troijan hevosen menetelmä: biologinen periaate Trofiseen siirtymiseen perustuva menetelmä toimii eri tavoin kuin perinteinen ansapyynti. Kun syötti tappaa sen syöneen yksilön, tapahtumaketju on seuraava: houkuttelu → syöminen → altistuneen yksilön kuolema. Trofiseen siirtymiseen perustuvassa menetelmässä tapahtumaketju on seuraava: houkuttelu → syöminen ja kerääminen → kuljetus pesään → siirtyminen yksilöltä toiselle → yhdyskunnan altistuminen. Yksittäisen herhiläisen lisäksi kohteena on koko yhdyskunnan sosiaalinen verkosto. Menetelmää on testattu pääasiassa lajilla V. velutina. Tulokset tukevat periaatteen toimivuutta tällä lajilla [4]. 7. Proteiinisyötit ja biosidit: kokeellisen tutkimuksen tuloksia 7.1. Fiproniili: parhaiten dokumentoitu kokeellinen esimerkki Fiproniilia on tutkittu tässä yhteydessä yksityiskohtaisimmin. Barandika ja kollegat tutkivat tätä tehoainetta sisältäviä proteiinisyöttejä lajilla V. velutina. Tutkimuksessa yhdistettiin toukilla tehdyt laboratoriokokeet ja useilla mehiläistarhoilla tehdyt kenttäkokeet [4]. Aikuisiin työläisiin kohdistuvien mahdollisten vaikutusten lisäksi tutkittiin, miten toukat altistuivat tehoaineelle yhdyskuntaan tuodun ravinnon kautta. Laboratoriossa kokeiltiin useita pitoisuuksia, ja parhaiten toiminutta valmistetta käytettiin sen jälkeen kenttäkokeessa [4]. Mehiläistarhoilla, joilla lajin V. velutina aiheuttama saalistuspaine oli suuri, herhiläisten aktiivisuuden havaittiin vähentyneen merkitsevästi ainakin kahden viikon ajan. Vähenemä oli suurempi siellä, missä syöttiä kului enemmän [4]. Tulokset tukevat trofiseen siirtymiseen perustuvan torjunnan periaatteen toimivuutta. 7.2. Fiproniilin aineenvaihdunta toukissa Aineenvaihduntatuotteita syntyy, kun eliö muuntaa alkuperäistä yhdistettä Myöhemmässä analyyttisessä tutkimuksessa selvitettiin, mitä tapahtuu aineen nielemisen jälkeen. Tutkijat havaitsivat toukissa HPLC-DAD- ja GC-MS-menetelmillä fiproniilia sekä sen aineenvaihduntatuotteita fiproniilisulfonia ja fiproniilisulfidia [6]. Syötin vaikutus voi siis riippua sekä alkuperäisestä yhdisteestä että sen nielemisen jälkeen muodostuvista yhdisteistä. Tässä kohde-eliö voi muuntaa tehoaineen aineenvaihduntatuotteiksi, joiden toksikologiset ominaisuudet poikkeavat toisistaan. Tutkijat totesivat fiproniilisulfonin olevan erittäin myrkyllistä. Tällä aineenvaihduntareitillä voi olla merkitystä, kun tutkitaan pienempiin annoksiin perustuvia menetelmiä [6]. Herhiläisen osalta kyse on edelleen tutkimuskysymyksestä, jonka soveltuvuutta kenttäkäyttöön ei ole osoitettu. 8. Mitä biosideja on tutkittu? Viime vuosina on tutkittu fiproniilin lisäksi muitakin tehoaineita. 8.1. Asetamipridi Joulukuussa 2025 julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin asetamipridin toksisuutta suun kautta lajin V. velutina nigrithorax työläisillä [5]. Tutkituista yhdisteistä asetamipridi vaikutti voimakkaimmin suun kautta ja koeoloissa suhteellisen nopeasti. Asetamipridi on neonikotinoidi, joka toimii nikotiinisten asetyylikoliinireseptorien agonistina [5]. Kokeessa aineella oli selvä vaikutus herhiläisiin sen nielemisen jälkeen. Tutkijat korostivat myös tarvetta arvioida pölyttäjiin ja muihin kuin kohde-eliöihin kohdistuvia riskejä [5]. 8.2. Spinosadi Spinosadin vaikutusprofiili oli erilainen. Souton ja kollegoiden tutkimuksessa vaikutukset ilmenivät vähitellen. Niihin kuului sekä kuolleisuutta että käyttäytymismuutoksia [5]. Suun kautta saatu spinosadi vaikuttaa hermostoon eri mekanismilla kuin neonikotinoidit. Sen subletaaleja vaikutuksia ravinnonhankintaan ja pesään paluuseen kannattaa myös tutkia. Jos yhdiste karkottaa ravintoa hakevan työläisen tai tekee sen nopeasti liikuntakyvyttömäksi, työläinen ei välttämättä pysty kuljettamaan syöttiä yhdyskuntaan. 8.3. Sypermetriini Vuoden 2025 kokeissa sypermetriinin nieleminen aiheutti huomattavaa kuolleisuutta, mutta herhiläiset myös välttelivät sitä selvästi [5]. Hyvinkin myrkyllinen yhdiste voi soveltua huonosti trofiseen siirtymiseen, jos kohdelaji havaitsee sen ja välttelee sitä. Syöttivalmisteiden tutkimuksessa on siis vastattava kahteen kysymykseen. Kuinka myrkyllinen yhdiste on? Ja säilyykö sen teho, jos herhiläisten pitää hyväksyä syötti ja pystyä kuljettamaan se? 8.4. Luonnon pyretriinit Luonnon pyretriinien seos oli tutkimusoloissa tehottomampi kuin asetamipridi, spinosadi ja sypermetriini [5]. Pyretriinit ovat edelleen kiinnostavia vertailututkimuksissa, koska ne ovat hermostolle myrkyllisiä ja voivat hajota nopeasti ympäristössä. Trofisen siirtymisen kannalta valikoivuus ja ravintoa hakevien työläisten käyttäytyminen ovat keskeisiä avoimia kysymyksiä. 9. Keskeisten tutkittujen yhdisteiden laadullinen vertailu Saatavilla oleva näyttö mahdollistaa seuraavan vertailun: Yhdiste tai yhdisteryhmä Ampiaisilla saatu näyttö Merkitys trofiseen siirtymiseen perustuvien syöttien tutkimuksessa Keskeinen rajoite Fiproniili Runsaasti näyttöä, myös lajilla V. velutina tehty kenttäkoe [4] Suuri tutkimuksellinen merkitys Heikko valikoivuus, riskit muille kuin kohde-eliöille ja aineenvaihduntatuotteiden vaikutukset [4,6] Asetamipridi Suuri toksisuus suun kautta lajilla V. velutina [5] Suuri tutkimuksellinen merkitys, siirtyminen vielä tutkittava Riskit pölyttäjille ja epävarmuus siitä, miten yksittäisiin hyönteisiin kohdistuva toksisuus näkyy yhdyskunnan tasolla Spinosadi Suuri toksisuus suun kautta ja vaikutuksia käyttäytymiseen [5] Tutkimuksen kannalta kiinnostava Syötin hyväksyntä, kuljetus ja vaikutukset muihin kuin kohde-eliöihin on vielä arvioitava Sypermetriini Suuri toksisuus suun kautta [5] Soveltuu heikommin siirtymisen tutkimukseen Havaittu välttely tai karkottava vaikutus [5] Luonnon pyretriinit Vaikutus osoitettu, teho kokeessa muita heikompi [5] Mahdollisesti kiinnostavia tutkimuksessa Heikompi teho ja lyhyempi säilyvyys, ei valikoivuutta Taulukko havainnollistaa usein huomiotta jäävää seikkaa: akuutisti myrkyllisin yhdiste ei välttämättä sovellu parhaiten trofiseen siirtymiseen. 10. Millaisia ominaisuuksia Troijan hevosen menetelmän syötiltä vaaditaan? Trofisen siirtymisen tutkimiseen tarkoitetun syöttivalmisteen olisi ihannetapauksessa täytettävä vähintään kuusi vaatimusta. 10.1. Voimakas houkuttelevuus Herhiläisen on tunnistettava syöttipohja ravinnoksi. 10.2. Vähäinen karkottavuus Tehoaine ei saa estää syömistä. Sypermetriini on tästä havainnollinen esimerkki: vuoden 2025 tutkimuksessa herhiläiset välttelivät sitä [5]. 10.3. Säilyvyys keruun aikana Syötin on säilyttävä maittavana niin kauan, että herhiläiset ehtivät kerätä ja kuljettaa sitä. 10.4. Sopivuus lajin sosiaaliseen käyttäytymiseen Herhiläisten on kuljetettava aine pesään ja annettava sitä jälkeläisille. 10.5. Sopiva viive ennen vaikutuksen alkamista Liian nopea vaikutus voisi estää kuljetuksen: syötin äärellä liikuntakyvyttömäksi tullut työläinen tuskin pystyy viemään sitä pesään. 10.6. Ekologinen valikoivuus Tämä on todennäköisesti vaikein vaatimus. Ihannetapauksessa syötin tunnistaisi pääasiassa kohdelaji, ja siitä aiheutuisi mahdollisimman vähän vaaraa mehiläisille, luonnonvaraisille pistiäisille, kaksisiipisille ja muille eliöille. 11. Tulevaisuuden näkymät: myrkyllisyydestä käyttäytymiseen perustuvaan valikoivuuteen Tulevassa tutkimuksessa voitaisiin siirtää huomio yhdisteestä siihen, miten kohdelaji käyttäytyy. 11.1. Kemiallinen viestintä V. crabro käyttää monimutkaisia kemiallisen viestinnän järjestelmiä. Parittelukäyttäytymistä koskevissa tutkimuksissa koiraiden on osoitettu reagoivan naaraisiin liittyviin kemiallisiin viesteihin, ja samalla on havaittu eroja kutikulan lipidiprofiileissa [9]. Havaintojen perusteella voidaan etsiä semiokemikaaleja, jotka vahvistavat lajikohtaista houkutusta. Tämä voisi vähentää yleiskäyttöisten ravintosyöttien haittoja. 11.2. Feromonit ja hälytyssignaalit Myös lajin V. crabro hälytysreaktioihin osallistuvia yhdisteitä on tutkittu [10]. Yksi tutkimussuunta on selvittää, mitkä yhdisteet muuttavat hyönteisen aktiivisuutta, suunnistamista tai viipymistä ravinnonlähteen lähellä. Niiden soveltuvuus houkuttimiksi on erillinen kysymys. 11.3. Käyttäytymiseen perustuva syöttien suunnittelu Tulevaisuuden syötti voisi muodostua useasta osasta: semiokemiallinen viesti → houkuttelu; syöttipohja → hyväksyntä; tehoaine → biologinen vaikutus; viivästynyt vaikutus → paluu pesään; trofallaksia → leviäminen; nopea hajoaminen ympäristössä → muiden kuin kohde-eliöiden vähäisempi altistuminen. Tällaisessa lähestymistavassa otettaisiin huomioon useampia käyttäytymisen vaiheita kuin perinteisessä, ravintoa ja hyönteismyrkkyä sisältävässä ansassa. 12. Keskeinen kysymys: vaikutuksen alkamisaika Troijan hevosen menetelmässä ajoitus on erityisen tärkeä. Jos tehoaine tappaa yksilön lähes heti, se ei ehkä ehdi pesään. Jos vaikutus alkaa liian myöhään, eteenpäin siirtyvä määrä voi jäädä riittämättömäksi. Kuolleisuus on vain yksi huomioon otettava tekijä. Olennaista on tekijöiden yhteisvaikutus: hyväksyntä × nielty määrä × paluuaika × siirtynyt määrä × jälkeläisten altistus × yhdyskunnan kuolleisuus. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi yksittäisten hyönteisten suun kautta tapahtuvan altistuksen toksisuustiedot eivät riitä trofiseen siirtymiseen perustuvan syötin kehittämiseen. Pelkkä LC₅₀- tai LD₅₀-arvo ei ennusta tehoa pesän tasolla. 13. Subletaalien annosten ongelma Toinen tutkimuskohde ovat subletaalit eli kuolemaan johtamattomat vaikutukset. Yhdiste voi jättää työläisen aluksi henkiin ja silti muuttaa sen: suunnistamista; lentoaktiivisuutta; kykyä hankkia ravintoa; paluuta pesään; kykyä ruokkia jälkeläisiä; sosiaalista vuorovaikutusta Vuoden 2025 tutkimuksessa spinosadi esimerkiksi aiheutti sekä kuolleisuutta että käyttäytymismuutoksia, kun taas herhiläiset välttelivät sypermetriiniä [5]. Havainnot viittaavat siihen, ettei suurin akuutti tappavuus välttämättä vastaa Troijan hevosen menetelmän kannalta parasta farmakologista profiilia. Tehoaine, joka voisi säilyttää kyvyn kuljettaa syöttiä ja samalla vähitellen heikentää yhdyskunnan toimintaa, saattaisi olla biologisesti kiinnostavampi, mutta vaatisi paljon perusteellisempaa tutkimusta. 14. Aineenvaihdunta suunnittelun lähtökohtana Fiproniilin ja fiproniilisulfonin tapaus on kiinnostava toisestakin syystä. Kohdehyönteisen aineenvaihdunta voitaisiin ottaa huomioon torjuntajärjestelmän suunnittelussa. Syötissä oleva yhdiste voisi toimia esiasteena tehokkaammalle aineenvaihduntatuotteelle, jota hyönteinen itse muodostaa. Lajilla V. velutina tehdyt kokeet osoittavat, että fiproniili muuntuu toukissa fiproniilisulfoniksi ja fiproniilisulfidiksi [6]. Havainto avaa farmakologisen tutkimussuunnan: ihanteellinen valmiste voisi sisältää yhdistettä, jonka kohde-eliö itse muuntaa tehokkaammaksi aineeksi. Teoriassa tämä voisi vähentää tehoaineen alkuperäistä määrää. Samaa aineenvaihduntareaktiota olisi kuitenkin tutkittava myös muilla kuin kohde-eliöillä ennen kuin sitä voisi pitää ekotoksikologisena etuna. 15. Kohti valikoivampia yhdisteitä Perinteiset hyönteismyrkkyjen ryhmät kehitettiin yleensä vaikuttamaan laajoihin hyönteisryhmiin. Ampiaisyhdyskuntien torjunta edellyttää huomattavasti suurempaa valikoivuutta. Tulevissa tutkimuksissa voitaisiin tarkastella seuraavia vaihtoehtoja: 15.1. Valikoivasti hermoston toimintaan vaikuttavat yhdisteet Tavoitteena olisi hyödyntää kohdelajin ja suojeltavien pölyttäjien välisiä farmakologisia eroja. 15.2. Kasvunsäätelyaineet Toukkien kehitystä tai muodonvaihdosta häiritsevä yhdiste voisi soveltua yhdyskuntatason torjuntaan paremmin kuin erittäin nopeasti vaikuttava pyretroidi. Oletus olisi testattava suoraan ampiaisilla. Muilla hyönteisillä tunnettu vaikutusmekanismi ei yksin riitä sen osoittamiseen. 15.3. Käyttäytymistä muuttavat yhdisteet Sosiaalista käyttäytymistä tai ravinnonhankintaa muuttava yhdiste voisi teoriassa heikentää yhdyskunnan kykyä ylläpitää toimintaansa, vaikka se ei heti aiheuttaisi suurta yksilökuolleisuutta. 15.4. Esiasteisiin perustuvat hyönteismyrkyt Fiproniilin muuntuminen viittaa uuteen lähestymistapaan: kohde-eliö muuntaa verrattain heikosti vaikuttavan yhdisteen tehokkaammaksi aineenvaihduntatuotteeksi. Tämä tutkimussuunta edellyttää huomattavasti perusteellisempaa toksikologista arviointia. 16. Miksi tarvitaan lajikohtaista tutkimusta: Vespa crabro ja sen ekologia Vespa crabro on kotoperäinen suuressa osassa Eurooppaa ja toimii ekosysteemeissä saalistajana Lähes kaikki viimeaikainen näyttö Troijan hevosen menetelmästä perustuu tutkimuksiin lajilla V. velutina. Tämä johtuu siitä, että laji V. velutina on haitallinen vieraslaji, jolla on huomattavia vaikutuksia Euroopan mehiläistarhaukseen ja luonnon monimuotoisuuteen. Laji V. crabro eroaa siitä ekologialtaan. Se on kotoperäinen suuressa osassa Eurooppaa ja toimii ekosysteemeissä saalistajana. Sardiniassa tehdyssä tutkimuksessa lajin käyttäytymisessä ei havaittu tutkimusalueella merkittäviä muutoksia, jotka viittaisivat voimakkaaseen haitallisuuteen vieraslajina [2]. Siksi lajille V. velutina kehitetyn menetelmän soveltaminen suoraan lajiin V. crabro olisi tutkimusmenetelmällisesti kyseenalaista. Ensin olisi selvitettävä seuraavat seikat lajilla V. crabro: ravintomieltymykset kauden eri vaiheissa; syötin kulutusnopeus; pesään kuljetettu määrä; trofallaksian yleisyys; eri kehitysvaiheiden herkkyys suun kautta tapahtuvalle altistukselle; välttelykäyttäytyminen; tehoaineen aineenvaihdunta; subletaalit vaikutukset; muiden kuin kohde-eliöiden altistuminen. 17. Ehdotus kokeelliseksi tutkimusasetelmaksi Lajia V. crabro koskevan tutkimuksen olisi edettävä vaiheittain siten, että laboratoriotutkimusten ja kenttäkokeiden välissä on välietappeja. Vaihe 1 — Houkuttelevuuden arviointi Verrataan sokeri- ja proteiinipohjaisia syöttejä kauden eri vaiheissa. Vaihe 2 — Syömiskäyttäytyminen Mitataan syöty määrä ja syötin luona vietetty aika. Vaihe 3 — Kuljetus Määritetään, kuinka suuri osa ravintoa hakevista työläisistä palaa pesään syömisen jälkeen. Vaihe 4 — Siirtyminen yhdyskunnassa Mitataan jälkeläisille ja aikuisille siirtyvän ravinnon määrä. Vaihe 5 — Farmakologia Verrataan yhdisteiden toksisuutta suun kautta ja niiden subletaaleja vaikutuksia. Vaihe 6 — Aineenvaihdunta Tunnistetaan aineenvaihduntatuotteet ja määritetään niiden toksikologiset ominaisuudet. Vaihe 7 — Valikoivuus Vertailukohteina ovat tarhamehiläinen, A. mellifera sekä muut hyönteiset, jotka todennäköisimmin altistuvat. Vaihe 8 — Pienet yhdyskunnat valvotuissa oloissa Arvioidaan vaikutuksia yhdyskunnan kasvuun ja yksilöiden kuolleisuuteen. Vaihe 9 — Kenttäkoe Kenttäkokeeseen edetään vasta, kun hyötyjen ja riskien suhde on osoitettu hyväksyttäväksi. Tämä etenemisjärjestys auttaisi välttämään soveltavan tutkimuksen keskeisen virheen: yksilötason myrkyllisyyden sekoittamisen torjunnan tehoon yhdyskunnan tasolla. 18. Biosidit ja sääntely: tutkimuksen ja käytön välinen raja Sääntelyvaatimukset ovat erityisen tärkeitä biosideja sisältäville syöteille. Asetus (EU) N:o 528/2012 määrittää EU:n säännöt tehoaineiden hyväksymiselle ja biosidivalmisteiden lupamenettelylle. Biosidivalmisteen saattamisessa markkinoille ja käytössä on noudatettava sovellettavia lupavaatimuksia. Pelkkä tehoaineen tutkiminen ei anna lupaa valmisteelle [11,12]. Ero on olennainen: laboratoriossa tutkittu yhdiste ≠ luvan saanut valmiste. Samoin: tiettyyn käyttöön luvan saanut valmiste ≠ yleinen lupa valmistaa itse syötti toiselle kohde-eliölle. Fiproniili havainnollistaa eroa. ECHAn tietokannassa fiproniilin tehoainehyväksynnän tila valmisteryhmässä 18 (PT18) on merkitty päättyneeksi. Yksittäisillä biosidivalmisteilla on silti eri maissa lupia tiettyihin käyttötarkoituksiin [12]. Siksi on tarkistettava tehoaineen, valmisteen ja valmisteryhmän tila sekä asiaankuuluva kansallinen lupa tai unionin lupa. Lajin V. crabro kohdalla tutkimusnäyttö ei myöskään riitä pitämään trofiseen siirtymiseen perustuvia biosidisyöttejä vakiintuneena torjuntamenetelmänä. 19. Miksi biosidisyötit voivat pahentaa ongelmaa Usein aliarvioitu riski on, että sama syötti voi toimia yhtä aikaa: torjuntavälineenä, houkuttimena ja ympäristön altistumisen lähteenä. Houkutteleva syötti kerää lisää saalistajia paikkaan, johon se on sijoitettu. Mehiläistarhalla vaikutus voi olla päinvastainen kuin oli tarkoitus. Proteiinisyötti voi houkutella myös muita eliöitä, ja laajakirjoinen hyönteismyrkky voi vaikuttaa muihin kuin torjuttaviin lajeihin. Troijan hevosen menetelmässä tämä on erityisen tärkeää, koska tehoaine siirtyy yhdyskunnan sosiaaliseen verkostoon. Biologinen teho ja ekologinen riski voivat siis kasvaa samanaikaisesti. Siksi valikoivuuden tulisi olla kehitystyön tärkein arviointiperuste. 20. Mehiläisyhdyskuntien suojaaminen yhdistämällä eri keinoja Mehiläistarhauksessa useita keinoja yhdistävä lähestymistapa on edelleen tarkoituksenmukaisin. Yhdyskuntien vahvistaminen Vahva yhdyskunta pystyy puolustautumaan tehokkaammin [1]. Pesän lentoaukon säätäminen Sisäänpääsyn hallittu rajoittaminen voi auttaa haavoittuvimpia yhdyskuntia. Suurin osa näytöstä koskee lajin V. velutina torjuntaa, mutta pesään pääsyn rajoittaminen sopii yhteen mehiläisten puolustuskäyttäytymisen kanssa. Seuranta Syöteillä voidaan seurata kausittaista aktiivisuutta ja havaita saalistajan esiintyminen [8]. Pesän paikantaminen Jos saalistuspaine jatkuu, pesän paikantaminen on usein järkevämpää kuin ansojen määrän lisääminen harkitsematta. Ammattimainen torjunta Ongelmallisen pesän torjunnassa on käytettävä sovellettavan sääntelyn sallimia menettelyjä ja valmisteita. Kokeellinen tutkimus Troijan hevosen menetelmä on edelleen tutkimuskohde, ja se eroaa vakiintuneista torjuntamenetelmistä. 21. Tulevaisuuden näkymät: myrkkysyötistä soveltavaan käyttäytymisekologiaan Varhaisissa tutkimuksissa keskityttiin kysymykseen: mikä aine tappaa herhiläisiä tehokkaimmin? Tulevissa tutkimuksissa olisi vastattava monitahoisempaan kysymykseen: millä käyttäytymisen, syötin ja farmakologian yhdistelmällä voidaan häiritä yhdyskunnan toimintaa mahdollisimman vähäisin vaikutuksin ekosysteemiin? Kehittyneessä lähestymistavassa olisi otettava huomioon koko ketju: fenologia → houkuttelu → syöminen → kuljetus → trofallaksia → aineenvaihdunta → subletaalit tai letaalit vaikutukset → yhdyskunnan romahtaminen. Lisäksi olisi huomioitava: valikoivuus kohdelajin suhteen → vaikutusten minimointi muille kuin kohde-eliöille → ympäristöön leviämisen rajoittaminen → sääntelyvaatimusten tarkistaminen. Tässä mallissa tehoaine on yksi järjestelmän osa. Torjunnan teho riippuu siitä, miten yhdiste vaikuttaa herhiläisen sosiaaliseen biologiaan. 22. Päätelmät Lajin Vespa crabro biologia osoittaa, miten läheisesti saalistus, ravinnon siirtyminen ja lisääntyminen liittyvät toisiinsa. Lajiin Apis mellifera kohdistuva saalistus riippuu yleensä saaliin saatavuudesta. Kenttähavaintojen mukaan herhiläiset saalistavat pääasiassa pesän ulkopuolella ja pyydystävät erityisesti keruumehiläisiä. Vahvat mehiläisyhdyskunnat kykenevät tehokkaaseen yhteiseen puolustukseen [1,2]. Loppukausi on mehiläistarhauksen kannalta erityisen merkittävä, koska herhiläisyhdyskunnan aktiivisuus on silloin suurimmillaan ja sen ravinnontarve kasvaa [2]. Perinteisistä syöteistä on hyötyä seurannassa, mutta tuloksia on tulkittava ottaen huomioon niiden houkutusvaikutus. Ansa voi poistaa yksittäisiä herhiläisiä tilapäisesti, vaikka kokonaissaalistuspaine säilyisi. Tietyissä oloissa se voi jopa synnyttää uuden paikallisen saalistajakeskittymän. Troijan hevosen menetelmä on biologisesti kiinnostava, koska se hyödyntää herhiläisyhdyskunnan sosiaalista rakennetta. Vahvin kokeellinen näyttö on saatu tutkimuksista lajilla V. velutina fiproniilia sisältävillä proteiinisyöteillä [4]. Myöhemmissä aineenvaihduntatutkimuksissa osoitettiin myös, että toukissa muodostuu fiproniilisulfonia ja fiproniilisulfidia. Tämä antaa aiheen tutkia menetelmiä, joissa hyödynnettäisiin tehoaineen aktivoitumista aineenvaihdunnassa [6]. Uudemmissa tutkimuksissa on tarkasteltu myös asetamipridia, spinosadia, sypermetriiniä ja luonnon pyretriinejä. Asetamipridi ja spinosadi olivat suun kautta annettuina erityisen myrkyllisiä lajille V. velutina. Sypermetriinin käyttökelpoisuutta puolestaan rajoitti sen karkottava vaikutus [5]. Tuloksista seuraa keskeinen periaate: yhdisteen soveltuvuutta Troijan hevosen menetelmään arvioitaessa on otettava huomioon myrkyllisyys, syötin hyväksyntä, kuljetus, siirtyminen yksilöltä toiselle, teho yhdyskunnan tasolla ja muiden eliöiden mahdollisimman vähäinen altistuminen. Lajin V. crabro osalta tutkimusta tarvitaan vielä paljon. Tulevien tutkimusten olisi keskityttävä suoraan herhiläiseen ja tarkasteltava yhdessä seuraavia tekijöitä: kausittaiset ravintomieltymykset; sokeri- ja proteiinipohjaiset houkuttimet; kemiallinen viestintä; ravinnon kuljettaminen; trofallaksia; toksisuus suun kautta; subletaalit vaikutukset; aineenvaihdunta; valikoivuus suhteessa tarhamehiläiseen (A. mellifera); muiden kuin kohdehyönteisten altistuminen; vaikutukset yhdyskunnan tasolla. Lupaavin tutkimussuunta on kehittää yhdyskunnan torjuntamenetelmä, jossa yhdistyvät käyttäytymiseen perustuvat ja farmakologiset keinot ja jonka valikoivuus riittäisi käyttöön nykyaikaisessa mehiläistarhauksessa. Tästä näkökulmasta Troijan hevosen menetelmä on mahdollinen soveltavan käyttäytymisekologian väline. Lajilla V. crabro se on edelleen kokeellinen ja perustuu siihen, että saalistajan sosiaalinen rakenne edistää tehoaineen leviämistä yhdyskunnassa. Huomautukset ja tieteelliset lähteet [1] Baracchi, D., Cusseau, G., Pradella, D., & Turillazzi, S. (2010). Defence reactions of Apis mellifera ligustica against attacks from the European hornet Vespa crabro. Ethology Ecology & Evolution, 22, 281–294. DOI: 10.1080/03949370.2010.502323. Tutkimuksessa kuvataan V. crabro -lajin keruumehiläisiin kohdistuvaa saalistusta ja mehiläisten yhteistä puolustautumista. (PubMed Central (PMC)) [2] Pusceddu, M., Lezzeri, M., Cocco, A., Floris, I., & Satta, A. (2022). Bio-Ethology of Vespa crabro in Sardinia (Italy), an Area of New Introduction. Biology, 11, 518. DOI: 10.3390/biology11040518. Tutkimus V. crabro -lajin fenologiasta, ravinnonhankinnasta ja sosiaalisesta käyttäytymisestä sekä A. mellifera -lajiin kohdistuvasta saalistuksesta. (MDPI) [3] Kojima, J. (1991). Comparative study of the composition of hornet larval saliva, its effect on behaviour and role of trophallaxis. Comparative Biochemistry and Physiology Part C, 99, 79–84. DOI: 10.1016/0742-8413(91)90079-9. Tutkimus käsittelee myös V. crabro -lajia ja kuvaa toukkien syljen koostumusta sekä ravinnonvaihdon merkitystä yhdyskunnassa. (ScienceDirect) [4] Barandika, J. F. et al. (2023). Efficacy of Protein Baits with Fipronil to Control Vespa velutina nigrithorax in Apiaries. Animals, 13, 2075. DOI: 10.3390/ani13132075. Laboratorio- ja kenttätutkimus fiproniilin trofisesta siirtymisestä proteiinisyöttien välityksellä. Kenttäkokeisiin osallistui 222 mehiläistarhaajaa, joista 90 palautti kyselylomakkeen. Vaikutus oli selvimmillään tarhoilla, joilla V. velutina -lajin aiheuttama saalistuspaine oli suuri. (PubMed) [5] Malaquias Souto, P. et al. (2025). Assessing the oral toxicity of acetamiprid, spinosad, cypermethrin, and pyrethrins in the invasive hornet Vespa velutina nigrithorax. Scientific Reports, 15, 45112. DOI: 10.1038/s41598-025-31988-x. Vertaileva tutkimus asetamipridia, spinosadia, sypermetriiniä ja luonnon pyretriinien seosta sisältävien valmisteiden toksisuudesta suun kautta. Asetamipridi vaikutti voimakkaimmin. Spinosadi aiheutti kuolleisuutta ja subletaaleja vaikutuksia, ja herhiläiset välttelivät sypermetriiniä. (Nature) [6] de la Hera, O., Izaguirre, A., Rivas, A., & Alonso, R. M. (2024). QuEChERS-Based Method for the Determination of Fipronil in Protein Baits and Vespa velutina Larvae by HPLC-DAD and GC-MS. Separations, 11, 317. Tutkimuksessa havaittiin V. velutina -lajin toukissa fiproniilia ja sen aineenvaihduntatuotteita fiproniilisulfonia ja fiproniilisulfidia. Havainnot liittyvät valmisteiden ja aineenvaihdunnassa tapahtuvan aktivoitumisen tutkimukseen. (MDPI) [7] Jurczyková, T. et al. (2026). Chemical and structural analysis of a European hornet nest. Scientific Reports, 16, 9395. Monialainen tutkimus V. crabro -lajin pesän rakenteesta ja koostumuksesta. Se auttaa ymmärtämään pesän rakennetta ja tilapäisyyttä. (Nature) [8] Martano, M., Power, K., Montagnaro, S., Esposito, M., D'Emilio, C., & Maiolino, P. (2026). Evaluation of Bait Attractiveness for Vespa orientalis and Vespa crabro (Hymenoptera: Vespidae) in Urban and Apiary Environment of Campania Region (Italy). Insects, 17(4), 368. DOI: 10.3390/insects17040368. Tutkimus tehtiin 15 mehiläistarhalla ja 10 kaupunkikohteessa syys- ja lokakuussa 2025. V. crabro suosi olutpohjaista syöttiä selvästi muihin kokeiltuihin syötteihin verrattuna. (MDPI) [9] Spiewok, S., Schmolz, E., & Ruther, J. (2006). Mating system of the European hornet Vespa crabro: male seeking strategies and evidence for the involvement of a sex pheromone. Journal of Chemical Ecology, 32, 2777–2788. DOI: 10.1007/s10886-006-9162-4. Tutkimus antaa kokeellista näyttöä kemiallisten viestien merkityksestä V. crabro -lajin parin löytämisessä ja avaa mahdollisuuksia soveltavan kemiallisen viestinnän tutkimukseen. (PubMed) [10] MacLean, C., & Schmolz, E. (2004). Calorimetric investigations on the action of alarm pheromones in the hornet Vespa crabro. Thermochimica Acta, 414, 71–77. Tutkimus lajin hälytysjärjestelmään liittyvien kemiallisten viestien aiheuttamista fysiologisista ja käyttäytymisvasteista. [11] Euroopan komissio. Biosidivalmisteiden markkinoille saattamista ja käyttöä koskeva asetus. Asetus (EU) N:o 528/2012 sääntelee tehoaineiden hyväksymistä ja biosidivalmisteiden lupia. Valmisteiden markkinoille saattamisessa ja käytössä on noudatettava sovellettavia lupavaatimuksia. (Kansanterveys) [12] ECHA – Euroopan kemikaalivirasto. Tietoa biosideista ja biosidien tehoaineista. ECHAn tietokannassa fiproniilin hyväksynnän tila valmisteryhmässä 18 on merkitty päättyneeksi. Yksittäisillä valmisteilla voi olla omat lupansa tietyillä markkinoilla ja tietyin käyttöehdoin. (ECHA) Menetelmää koskeva huomautus. Biosideja käsittelevissä osioissa mainittu näyttö fiproniilista, asetamipridista, spinosadista, sypermetriinistä ja pyretriineistä perustuu pääasiassa V. velutina -lajilla tehtyihin tutkimuksiin. Artikkeli esittää tiedot osana katsausta nykyiseen tutkimukseen ja mahdollisiin kokeellisiin tutkimussuuntiin. Käyttö V. crabro -lajia vastaan edellyttäisi lajikohtaista näyttöä tehosta ja asianmukaisia lupia. Määrällisiä koetuloksia on tulkittava tutkimusasetelmansa yhteydessä. Kirjoittaja: Davide Simeone Julkaistu 16. elokuuta 2026

  • Kuhnureiden ja niiden siittiöiden kuumuudensietoon vaikuttavat tekijät

    Maapallon lämpeneminen Ilmastonmuutoksen odotetaan lisäävän helleaaltojen yleisyyttä ja voimakkuutta, mikä uhkaa monien eläinten, myös hyönteisten, hedelmällisyyttä. Kesän helleaaltojen aikana mahdolliset lämpötilat (35–45 °C) voivat heikentää hedelmällisyyttä riisihäröillä (Tribolium castaneum), banaanikärpäsillä (Drosophila spp.), kimalaisilla (Bombus spp.), persikkakääriäisillä (Grapholita molesta), loispistiäisillä (Anisopteromalus calandrae ja Aphidius avenae) ja tarhamehiläisillä (Apis mellifera). Kuumuusstressi vaikuttaa moniin hyönteisiin. Mahdolliset vaikutukset tarhamehiläisiin ovat erityisen tärkeitä, koska niitä käytetään laajasti viljelykasvien pölytykseen. Tarhamehiläiset sietävät monenlaisia ilmastoja, ja niiden luontaisia populaatioita elää Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Kuitenkin kuumuus voi heikentää kuningatarten ja kuhnurien hedelmällisyyttä muun muassa vähentämällä siittiöiden elinkykyä. Kuningatar voi selvitä kuumuudesta, vaikka sen siittiösäiliöön varastoituneiden siittiöiden elinkyky heikkenee. Aiemmissa kokeissa elinkyky heikkeni yli kahden tunnin altistuksessa yli 38 °C:ssa. Kuumuus voi myös tappaa kuhnurien siittiöitä. Menetyksiä on vaikea korvata. Kuningattaret parittelevat vain lyhyen jakson ajan elämänsä alussa eivätkä täydennä siittiövarastoaan myöhemmin. Kuhnurit tuottavat siittiönsä kehitysvaiheessa. Vaikka kuhnurien ja kuningatarten ruumiinmassat ovat samankaltaisia, kuhnurit kuolevat herkemmin kuumuuteen. Tarhamehiläisyhdyskunnat pystyvät pitämään sikiöalueen lämpötilan vakaana, mutta pesän sisäisistä lämpötilavaihteluista helleaaltojen aikana on vähän tietoa. Kaliforniassa tehdyssä tutkimuksessa pesien sisälämpötila ylitti 42 °C, kun ympäristön lämpötila nousi 45 °C:seen ja vettä oli niukasti. Erityisen kuumaa oli pesän reuna-alueilla, joille sukukypsät kuhnurit usein kerääntyvät. Muissa tutkimuksissa sikiöalueella on mitattu jopa 40 °C:n lämpötiloja. Kuhnurit voivat altistua äärimmäiselle kuumuudelle myös silloin, kun mehiläiset muodostavat pesän ulkopuolelle parran. Kovalla helteellä monet mehiläiset poistuvat pesästä ja kerääntyvät sen ulkopuolelle, jolloin pesän sisäinen lämmöntuotanto vähenee. Kirjoittajien mukaan tällaista altistusta ei ole vielä tutkittu suoraan. Yhdyskunnan lämmönsäätely voi lieventää kuumuutta, mutta äärioloissa kuhnurit voivat silti kärsiä kuumuusstressistä. Kuhnurit eli tarhamehiläisen koiraat Kuhnureilla on keskeinen rooli lisääntymisessä, mutta siitä tiedetään vähän, mitkä tekijät määräävät kuumuuden vaikutuksen niiden selviytymiseen ja hedelmällisyyteen. Kahdessa aiemmassa tutkimuksessa kuhnureita kuoli kuumuuteen, mutta eloonjäämisosuudet erosivat. McAfeen ym. kokeessa 50 % kuhnureista selvisi kuuden tunnin altistuksesta 42 °C:ssa. Stürupin ym. kokeessa samassa lämpötilassa neljän tunnin altistuksesta selvisi 23 %. Ero voi johtua useista tekijöistä. Eri populaatioiden kuhnurit voivat sietää kuumuutta eri tavoin. Myös ruumiinmassa ja muut kuormitustekijät, kuten infektiot, voivat vaikuttaa selviytymiseen. Joillakin hyönteislajeilla painavammat yksilöt sietävät kuumuutta paremmin. Kirjoittajat olivat aiemmin havainneet, että kuhnurin ruumiinmassa oli positiivisessa yhteydessä sen elinkykyisten siittiöiden määrään, mikä viittaa suurempaan panostukseen lisääntymiseen. Siksi he selvittivät, voisivatko painavammat kuhnurit tuottaa laadukkaampia siittiöitä, jotka kestävät paremmin esimerkiksi kuumuutta. Infektio voi taudinaiheuttajasta riippuen parantaa tai heikentää kuumuudensietoa. Tauti voi suoraan heikentää yksilön kelpoisuutta. Immuunivaste voi myös viedä lisääntymiseen tarvittavia resursseja, kuten muilla hyönteisillä on havaittu. Tuore korrelaatioanalyysi ei tukenut tällaista resurssien jakautumista tarhamehiläisen kuhnureilla. Koska virusten vastaisella immuunipuolustuksella ja lämpöstressivasteella on yhteisiä mekanismeja, kirjoittajat pohtivat myös, voisivatko jotkin virusinfektiot parantaa kuumuudensietoa. Lämmönsiedon yläraja vaihtelee hyönteisillä yleensä melko vähän. Maalla elävillä vaihtolämpöisillä eläimillä raja kuitenkin yleensä laskee leveysasteen kasvaessa tropiikista lauhkealle vyöhykkeelle. Aiemmassa tutkimuksessa Saudi-Arabian tarhamehiläiset (Apis mellifera jemenitica) sietivät kuumuutta paremmin kuin eurooppalaiset tarhamehiläiset (Apis mellifera carnica), mikä sopii tähän havaintoon. Kolumbiassa lämpimien alankojen yhdyskunnilla havaittiin enemmän afrikkalaista perimää ja viileämpien ylänköjen yhdyskunnilla enemmän eurooppalaista perimää. Myös eri leveysasteilta kerättyjen työläisten proteiinien ilmentyminen viittaa sopeutumiseen paikalliseen ilmastoon. On vielä selvitettävä, koskeeko sama lisääntyviä yksilöitä ja muita populaatioita. Eri linjojen vasteiden tunteminen voisi auttaa ennustamaan niiden menestymistä muuttuvassa ilmastossa. Lämpeneminen voi myös muuttaa vuorovaikutusta taudinaiheuttajien kanssa. Lämpösokkiproteiinit (HSP) ovat evoluutiossa säilynyt proteiiniryhmä, jonka ilmentyminen yleensä lisääntyy kuumuudessa. Ne ehkäisevät proteiinien virheellistä laskostumista ja kasautumista ja osallistuvat tutkimusten mukaan myös tarhamehiläisten ja muiden hyönteisten virusten vastaiseen puolustukseen. Kuumuus ja virusinfektiot voivat siten yhdessä vaikuttaa mehiläisten fysiologiaan. McMenamin ym. havaitsivat, että sekä kuumuusaltistus että kokeellinen virustartutus lisäsivät lämpösokkiproteiinien ilmentymistä. Mehiläisten altistaminen kuumuudelle pian tartunnan jälkeen helpotti myös viruksen poistumista. Kirjoittajat pohtivat, voisiko päinvastainen vaikutus toteutua: voisiko aiempi virusinfektio parantaa kuhnurien tai niiden siittiöiden kuumuudensietoa lämpösokkiproteiinien kahden tehtävän vuoksi. Kumpaakaan mahdollisuutta ei ollut tutkittu kuhnureilla. Ne altistuvat viruksille erityisen paljon, koska merkittävä virusten levittäjä Varroa destructor suosii kuhnurisikiöitä. Siitä tiedetään vähän, miten virusinfektiot vaikuttavat kuhnurien hedelmällisyyteen ja miten infektiot ja kuumuus vaikuttavat yhdessä. Havaintoaineisto osoittaa, että helleaaltoihin kuuluvien päivien määrä on kasvanut eniten tropiikissa, mutta äärilämpötiloja esiintyy myös lauhkealla vyöhykkeellä. Länsi-Kanadassa ja Tyynenmeren luoteisrannikolla lämpötila nousi 49,6 °C:seen helleaallon aikana 25. kesäkuuta – 1. heinäkuuta 2021. Paikalliset mehiläistarhaajat ilmoittivat haitoista, myös yhdyskuntien kuolemista. Lauhkean vyöhykkeen korkeilla leveysasteilla saatetaan siksi tarvita aiemmin harvoin käytettyjä keinoja kuumuuden hallintaan. Pesien ympärivuotinen eristys ja varjostus voivat lieventää lyhyiden kuumien jaksojen vaikutuksia. Jos pesien lämpötilan hallinta käy tehottomaksi tai vaikeaksi toteuttaa, kuumuutta paremmin kestävien linjojen valinta ja jalostus voisivat olla osa laajempaa ratkaisua. Ensin on selvitettävä, miten kuumuudensieto liittyy populaatioiden alkuperään ja muihin tekijöihin nykyisissä kannoissa. Vuoden 2021 helleaalto vaikutti Etelä-Kaliforniaan vähemmän, mutta sielläkin äärilämpötilat ovat yleistyneet. Tutkimuksessa kuvataan, kuinka alueen aiemmin puolikuiva ilmasto (Köppenin luokituksen BSk) on muuttunut kuumemmaksi ja kuivemmaksi, lähemmäs BWh-luokkaa. Helleaallot ovat yleistyneet Etelä-Kaliforniassa vuodesta 1950. Riversiden piirikunnassa päivän ylin lämpötila nousi 47 °C:seen 5.–7. syyskuuta 2020. Geenianalyysien mukaan Etelä-Kaliforniassa luonnonvaraisina elävien tarhamehiläisten perimästä noin 38 % on afrikkalaista alkuperää. Tämän taustan ja toistuvan voimakkaan kuumuuden vuoksi kirjoittajat olettivat, että populaatio voisi olla sopeutunut kuumuusstressiin. Siemensyöksyn jälkeen kuollut kuhnuri. Kuumuus voi laukaista endofalluksen tahattoman uloskääntymisen ja johtaa kuolemaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin tarhamehiläisen kuhnurien ja niiden siittiöiden kuumuudensietoon vaikuttavia tekijöitä. Tutkijat selvittivät, miten populaation alkuperä ja ruumiinmassa liittyivät kuhnurien selviytymiseen ja siittiöiden elinkykyyn kuumuusaltistuksen jälkeen. He tutkivat myös, miten aikuisena saatu virusinfektio vaikutti siittiöiden kuumuudensietoon. Ensin tutkijat mittasivat aikuisten kuhnurien ruumiinmassan ja selviytymisen neljän tunnin altistuksessa 42 °C:ssa. Toisessa kokeessa verrattiin Etelä- ja Pohjois-Kalifornian kuhnurien selviytymistä, jotta saataisiin viitteitä paikallisesta sopeutumisesta. Etelä-Kalifornian ilmasto on kuivempi ja ylimmät lämpötilat ovat äärimmäisempiä. Lopuksi tutkijat selvittivät in vitro -kokeissa ruumiinmassan, kokeellisen virustartutuksen ja kuumuusaltistuksen välisiä yhteyksiä. Kuhnureista kerättyjä siittiöitä altistettiin eri lämpötiloille eripituisiksi ajoiksi. Kirjoittajat esittivät seuraavat oletukset. 1) Kuhnurien ja niiden siittiöiden kuumuudensieto heijastaa lähtöpopulaation ilmastoa. Etelä-Kalifornian kuhnurien odotettiin siis sietävän kuumuutta paremmin kuin Pohjois-Kalifornian kuhnurien. 2) Painavammat kuhnurit selviytyvät kuumuusaltistuksesta useammin kuin kevyemmät ja tuottavat kuumuutta paremmin kestäviä siittiöitä. 3) Virusinfektio parantaa siittiöiden kuumuudensietoa lämpösokkivasteen ja viruspuolustukseen liittyvien geenien ilmentymisen vuorovaikutuksen vuoksi. Aineisto ja menetelmät: Lue alkuperäinen artikkeli Johtopäätökset Kirjoittajat tutkivat useissa kokeissa, miten populaation alkuperä, ruumiinmassa ja virusinfektio liittyivät kuhnurien ja niiden siittiöiden kuumuudensietoon. Lisääntymiskyvyn mittarina käytettiin siittiöiden elinkykyä. Tärkeimmät tulokset olivat seuraavat. 1) Painavammat kuhnurit selviytyivät lyhytaikaisesta kuumuusaltistuksesta useammin. 2) Siittiöiden kuumuudensieto vaihteli suuresti Brittiläisen Kolumbian eri populaatioista peräisin olevien kuhnurien välillä. 3) Etelä-Kalifornian kuhnurit selviytyivät kuumuusaltistuksesta useammin kuin Pohjois-Kalifornian kuhnurit. 4) Painavampien kuhnurien siittiöt eivät sietäneet kuumuutta paremmin kuin kevyempien kuhnurien siittiöt. 5) Aikuisille kuhnureille kokeellisesti aiheutettu virusinfektio heikensi siittiöiden kuumuudensietoa. Selviytymiskokeessa kuhnureita altistettiin 42 °C:n lämpötilalle neljä tuntia. Äärimmäisessä kuumuudessa kuhnurit voivat kohdata tällaisia oloja pesässä tai sen ulkopuolella. Kenttätietoa niiden altistuksesta helleaaltojen aikana on vähän. Brittiläisen Kolumbian kuhnurien siittiöiden in vitro -kokeissa käytettiin samaa lämpötilaa ja kestoa. Eri lämpötilojen ja altistusaikojen koesarjoissa ja viruskokeissa käytettiin myös lämpötiloja, joilla ei välttämättä ole biologista merkitystä. Esimerkiksi altistuminen 60 °C:lle on luonnossa epätodennäköistä. Tarhamehiläisen kuhnurien siittiöitä Kokeilla pyrittiin muun muassa selvittämään, millaisissa oloissa siittiöt pysyvät elinkykyisinä ja miten ne reagoivat äärioloihin. Tulevissa tutkimuksissa voitaisiin mitata kuhnurien todellista altistusta kentällä, myös niiden ruumiin sisälämpötilaa, ja määritellä laboratorio-olosuhteet näiden mittausten pohjalta. Painavampien kuhnurien parempi selviytyminen vastaa joillakin muilla hyönteisillä tehtyjä havaintoja, muun muassa Xenoglossa pruinosa -mehiläisen koirailla. Toisissa tutkimuksissa ruumiinkoon tai massan ja kriittisen lämpötilamaksimin (CTmax) välillä ei havaittu yhteyttä lajien sisällä tai välillä. Tulosten vaihtelu viittaa siihen, että myös muut tekijät vaikuttavat kuumuudensietoon. Suuret yksilöt lämpenevät hitaammin, joten lyhyessä altistuksessa lämpenemisnopeus voi olla jäähtymiskykyä tärkeämpi. Tämä ei kuitenkaan yksin selitä, miksi monilla lajeilla CTmax ei riipu ruumiinkoosta. Vettä tarvitaan sekä yhdyskunnan että yksittäisten mehiläisten, myös kuhnurien, nestetasapainon ylläpitämiseen. Tutkijat mittasivat tuoremassan, johon nestetasapaino vaikuttaa. Ruumiinkoko on eri mitta.Nestetasapaino voi vaikuttaa kuumuudensietoon. Hyvin nesteytettyjen yksilöiden ominaislämpökapasiteetti voi olla suurempi ja haihtumisjäähdytys tehokkaampaa.Suurilla yksilöillä pinta-alan suhde tilavuuteen on pienempi, mikä voi rajoittaa jäähtymistä. Nestetasapainon ja ruumiinkoon yhteisvaikutuksen tutkiminen voisi selittää, miksi koon yhteys kuumuudensietoon vaihtelee lajeittain. Kuhnureista saattoi haihtua vettä kuoleman ja punnituksen välillä, mikä olisi pienentänyt mitattua massaa kuumuudensiedosta riippumatta. Kirjoittajat pitivät vaikutusta todennäköisesti vähäisenä, koska useimmat kuolemat tapahtuivat nelituntisen altistuksen lopulla juuri ennen kaikkien kuhnurien punnitsemista. Odotusten mukaisesti Etelä-Kalifornian kuhnurit selviytyivät kuumuusaltistuksesta useammin kuin Pohjois-Kalifornian kuhnurit. Etelän yhdyskunnilla on yleensä enemmän afrikkalaista perimää kuin pohjoisessa, joka sijaitsee risteytymisvyöhykkeen ulkopuolella. Kirjoittajat arvelevat, että etelän lämpimämpi ilmasto ja aiempi valinta lämpimissä oloissa ovat voineet suosia kuumuudensietoa. Kokeen eteläkalifornialaiset yhdyskunnat olivat luonnonvaraisista kannoista tai olivat risteytyneet paikallisen populaation kanssa useiden sukupolvien ajan. Havaittu ero kuvasti sekä jonkin verran parempaa kuumuudensietoa että vertailuryhmän odottamattoman heikkoa selviytymistä. Tulosta ei siksi voitu selittää pelkällä perimällä. Kuvitus siittiöstä, joka lähestyy munasolua Suuremmat vertailuryhmät ja samanaikaisten sairauksien, kuten infektioiden, tutkiminen kuumuusaltistuksen jälkeen voisivat auttaa selittämään tulosta. Kalifornian ryhmistä ja eri geneettistä alkuperää olevista selviytyjistä ei ollut vertailukelpoisia tietoja siittiöiden elinkyvystä. Brittiläisen Kolumbian eri lähteistä kerättyjen kuhnurien siittiöiden lämpövasteissa havaittiin suuria eroja. Tarhaajat saattoivat arvioida kuhnurien iän eri tavoin, mutta Brittiläisen Kolumbian yliopiston yhdyskunnissa, joissa ikä oli vakioitu, vaihteluväli oli samankaltainen kuin muualla maakunnassa. Seuraavaksi tutkijat tarkastelivat mahdollisia yhteisvaikutuksia virusinfektioiden kanssa kolmesta syystä. Ensinnäkin luontaisesti epämuodostuneiden siipien viruksen B-tyypillä (DWV-B) tartunnan saaneiden kuhnurien siittiöiden elinkyky oli suurempi kuin kuhnureilla, joilla tartuntaa ei havaittu (kuva S2, tiedosto S1). Toiseksi aiemmissa tutkimuksissa ainakin yksi lämpösokkiproteiini oli yhdistetty varastoitujen siittiöiden parempaan elinkykyyn. Kolmanneksi McMenamin ym. olivat havainneet kuumuudella virusten vastaisen vaikutuksen. Kirjoittajat arvelivat, että lämpösokkiproteiinit voisivat selittää havaintoja, koska ne osallistuvat sekä viruspuolustukseen että muilta stressitekijöiltä suojautumiseen. Aluksi he olettivat, että viruksen indusoimat lämpösokkiproteiinit voisivat suojata siittiöitä myöhemmältä kuumuudelta. Kun aikuiset kuhnurit tartutettiin kokeellisesti ja niiden siittiöt altistettiin kuumuudelle, tulos oli päinvastainen. Tartunnan saaneiden kuhnurien siittiöt kestivät kuumuutta heikommin kuin vertailuryhmän siittiöt. Syynä voi olla resurssien jakautuminen siittiöiden ylläpidon ja immuunipuolustuksen kesken tai infektion suora vaikutus siittiöiden laatuun. Ristiriita luonnollisen infektion yhteydessä havaitun positiivisen yhteyden kanssa on edelleen avoin. Mahdollisia syitä ovat infektion kesto ennen näytteenottoa, Israelin akuutin halvausviruksen (IAPV) ja DWV-B:n erot sekä se, tapahtuiko tartunta ennen spermatogeneesiä, sen aikana vai sen jälkeen. Myös kilpailu solujen resursseista on mahdollinen selitys. Kokeelliset tulokset viittaavat siihen, että IAPV-infektio voi voimistaa kuumuuden haitallista vaikutusta kuhnurien siittiöiden elinkykyyn. Tämä on tärkeää, koska Varroa destructor loisii erityisesti kuhnurisikiöissä ja levittää useita mehiläisviruksia. Aikuisena saadun infektion melko pieni vaikutus voi selittää vain vähäisen osan Brittiläisen Kolumbian eri lähteiden välillä havaitusta vaihtelusta. Siittiöiden kuumuudensietoon vaikuttaa luultavasti muitakin tekijöitä. Genotyyppi on yksi mahdollisuus, mutta tutkimuksessa ei tehty geneettisiä analyysejä, joilla sen vaikutus voitaisiin erottaa ympäristöstä tai tarhauskäytännöistä. Drosophila-kärpäsillä koiraiden hedelmällisyyden lämpötilayläraja ennustaa lajien levinneisyyttä CTmax-arvoa paremmin, mikä viittaa voimakkaaseen valintaan. Tarhamehiläisen laaja levinneisyys voi sallia ominaisuuden suuremman vaihtelun kuin muilla hyönteisillä. Yhdyskunnan lämmönsäätely voi myös vaimentaa kuumuuden aiheuttamaa valintapainetta ja sallia yksilöiden välisiä eroja. Erojen syiden ymmärtäminen on tärkeää, kun aiemmin harvoin äärimmäiselle kuumuudelle altistuneet mehiläistarhausalueet lämpenevät. Julkaistu 7. helmikuuta 2025 · PLOS ONE · DOI 10.1371/journal.pone.0317672 · Muokattu CC BY -lisenssillä Kirjoittajat Alison McAfee 1,2; Bradley N. Metz 2; Patrick Connor 2; Keana Du 2; Christopher W. Allen 3; Luis A. Frausto 3,4; Mark P. Swenson 3,4; Kylah S. Phillips 3,5; Madison Julien 3; Zoe Rempel 6; Robert W. Currie 6; Boris Baer 3; David R. Tarpy 2; Leonard J. Foster 1 1 Department of Biochemistry and Molecular Biology, Michael Smith Laboratories, University of British Columbia, Vancouver, British Columbia, Canada; 2 Department of Applied Ecology, North Carolina State University, Raleigh, North Carolina, United States of America; 3 Center for Integrative Bee Research (CIBER), Department of Entomology, University of California Riverside, Riverside, California, United States of America; 4 Department of Microbiology & Plant Pathology, University of California Riverside, Riverside, California, United States of America; 5 Department of Molecular, Cell & Systems Biology, University of California Riverside, Riverside, California, United States of America; 6 Department of Entomology, University of Manitoba, Winnipeg, Manitoba, Canada

  • Varroan torjunnasta isännän jalostukseen

    Esipuhe Varroa destructor tarhamehiläisen (Apis mellifera) kotelolla peitetyssä kennossa. Punkki lisääntyy peittosikiöissä Tarhamehiläisen (Apis mellifera) jalostaminen vastustuskykyiseksi lajille Varroa destructor on yksi lupaavimmista tavoista parantaa mehiläistarhauksen kestävyyttä ja vähentää vähitellen riippuvuutta loisen kemiallisesta torjunnasta. Vastustuskyky syntyy käyttäytymiseen, fysiologiaan, perimään ja yhteisön toimintaan liittyvien mekanismien yhteisvaikutuksesta. Näitä ovat yleinen puhdistuskäyttäytyminen (HYG), varroaan kohdistuva puhdistuskäyttäytyminen (VSH), punkin lisääntymättä jääminen (MNR), kennon uudelleenpeittäminen ja sukimiskäyttäytyminen. Artikkelissa tarkastellaan näiden ominaisuuksien geneettistä ja käyttäytymisbiologista perustaa. Erityishuomio kohdistuu kvantitatiivisten ominaisuuksien lokuksiin (QTL) ja ehdokasgeeneihin, yhdyskunnan sosiaaliseen rakenteeseen ja isälinjoihin, periytyvyyteen, testien toistettavuuteen sekä fenotyypin mittausmenetelmiin. Menetelmiä ovat neulakoe, pakastetun sikiöalan koe, VSH-testi ja Harbon testi. Lisäksi verrataan erikokoisia tutkimuksia, joissa on käytetty vähintään sataa yhdyskuntaa tavallisissa Dadant- tai Langstroth-pesissä tai pienempiä aineistoja ja jaokkeita. Tutkimusten perusteella vastustuskykyä lajia Varroa vastaan voidaan jalostaa samanaikaisesti hunajantuotannon, kevätkehityksen, talvehtimisen ja sävyisyyden kanssa. Pol-line-mehiläiset, Yhdysvalloissa kehitetty lajin Apis mellifera jalostuspopulaatio, valittiin kestämään paremmin lajia Varroa destructor ja säilyttämään samalla ammattimaisessa mehiläistarhauksessa hyödylliset ominaisuudet. Pitkittäistutkimuksessa seurattiin 366 yhdyskuntaa kymmenen kehyksen Langstroth-pesissä. Valikoidut yhdyskunnat selviytyivät merkitsevästi paremmin, eikä selviytyneiden yhdyskuntien hunajantuotanto pienentynyt merkitsevästi [1]. Kanadalaisessa jalostusohjelmassa seurattiin 604 yhdyskuntaa kahdeksan sukupolven ajan. Tulosten mukaan lajin Varroa aiheuttamalla tartunnalla, kevätkehityksellä, hunajantuotannolla, talviravinnon kulutuksella ja puhdistuskäyttäytymisellä on jalostukseen reagoiva geneettinen osatekijä. Ne voidaan sisällyttää samaan valintaindeksiin [2]. VSH kannattaa asettaa terveyden kannalta tärkeäksi ominaisuudeksi usean ominaisuuden valintaindeksissä. Ammattitarhauksessa tarvitaan mehiläispopulaatio, jossa vakaa ja vahva vastustuskyky lajia Varroa vastaan yhdistyy tuottavuuteen, sävyisyyteen, vähäiseen parveilualttiuteen, hyvään kehitykseen, pitkäikäisyyteen ja paikallisiin tarhausoloihin sopeutumiseen. 1. Johdanto: lajin Varroa torjunnasta isännän jalostukseen Varroa destructor on yksi merkittävimmistä tarhattujen Apis mellifera -yhdyskuntien kuolleisuuden syistä maailmassa. Punkki käyttää ravinnokseen isännän kudoksia, etenkin rasvakudosta, ja häiritsee sen fysiologiaa. Se myös levittää viruksia ja edistää niiden runsastumista, mikä heikentää sekä yksittäisten mehiläisten että koko yhdyskunnan terveyttä [3]. Tavanomainen torjunta kohdistuu suoraan loiseen punkkitorjunta-aineilla, bioteknisillä menetelmillä tai molemmilla. Jalostus puolestaan muuttaa isännän alttiutta sukupolvien kuluessa. Realistinen jalostustavoite on hidastaa lajin Varroa populaation kasvua. Kun punkkimäärä kasvaa riittävän hitaasti, yhdyskunta voi säilyttää toimintakykynsä merkittävän osan vuodesta. Mondetin ja muiden järjestelmällisessä katsauksessa havaittiin, että selviytyminen lajin Varroa läsnä ollessa liittyy useisiin fenotyyppisiin ja genomisiin mekanismeihin [4]. Tästä seuraa ensimmäinen periaate: varroavastustuskyky on monimutkainen yhdyskuntatason ominaisuus, jota yksi geeni tai yksittäinen testi ei riitä kuvaamaan. 2. Yksilöllinen ja sosiaalinen immuniteetti Tarhamehiläisten puolustus taudinaiheuttajia vastaan voidaan jakaa kahteen pääryhmään: yksilön puolustusmekanismit; yhdyskunnan puolustusmekanismit. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluu käyttäytyminen, jossa työläiset tunnistavat ja poistavat tartunnan saaneita, loisten vaivaamia tai kuolleita yksilöitä. Puhdistuskäyttäytyminen on siten yksi sosiaalisen immuniteetin muoto. Työläinen voi: havaita poikkeaman; paikantaa kennon; avata sen; poistaa kotelon tai toukan; kuljettaa sen pois. Lajin Varroa kohdalla mekanismi on erityisen monimutkainen, sillä työläisen täytyy tunnistaa punkin läsnäoloon ja lisääntymiseen liittyviä viestejä. 3. HYG eli yleinen puhdistuskäyttäytyminen Puhdistuskäyttäytyminen (HYG) tarkoittaa työläisten kykyä havaita ja poistaa kuolleita, sairaita tai muuten poikkeavia sikiöitä. Fenotyyppiin kuuluu kaksi päävaihetta: sikiön havaitseminen ja kennon avaaminen sekä sikiön poistaminen. Puhdistuskäyttäytyminen (HYG) tarkoittaa työläisten kykyä havaita ja poistaa kuolleita, sairaita tai muuten poikkeavia sikiöitä Rothenbuhler esitti alun perin melko yksinkertaisen mallin, jossa kennon avaamiseen ja sikiön poistamiseen vaikuttivat eri perintötekijät. Myöhemmät kvantitatiiviset tutkimukset osoittivat perinnöllisen rakenteen olevan huomattavasti monimutkaisempi. Lapidge, Oldroyd ja Spivak löysivät viitteitä seitsemästä puhdistuskäyttäytymiseen liittyvästä QTL-alueesta. Kukin selitti vain rajallisen osan tutkitun populaation vaihtelusta [5]. Oxley, Spivak ja Oldroyd tunnistivat myöhemmin kuusi QTL-aluetta, jotka liittyvät ärsykekynnykseen, jonka ylittyessä työläinen alkaa puhdistaa kennoa [6]. Tulosten perusteella fenotyyppi syntyy useiden genomialueiden yhteisvaikutuksesta ja riippuu erityisesti siitä, miten niiden vaikutus ilmenee yhdyskunnan sosiaalisessa ympäristössä. 4. VSH eli varroaan kohdistuva puhdistuskäyttäytyminen Varroaan kohdistuva puhdistuskäyttäytyminen (VSH) on puhdistuskäyttäytymisen erityismuoto. Työläiset tunnistavat ensisijaisesti lajin Varroa saastuttamia sikiöitä ja poistavat ne. Ero yleiseen puhdistuskäyttäytymiseen on tärkeä. Tavanomaisessa HYG-kokeessa kysytään: ”Kuinka nopeasti yhdyskunta havaitsee ja poistaa kuolleen kotelon?” Koeasetelma, jolla arvioidaan VSH-vastetta varroapunkkeja sisältäviin kennoihin ja erilaisiin punkin läsnäoloon liittyviin ärsykkeisiin VSH-kokeessa kysytään puolestaan: ”Kuinka tehokkaasti yhdyskunta havaitsee ja poistaa varroapunkkien saastuttamia sikiöitä, erityisesti kun punkki lisääntyy?” Tsuruda ja muut tunnistivat VSH:hon liittyviä genomialueita, joista yksi oli kromosomin 9 QTL-alue [7]. Alueilla on aistihavaintoihin ja ärsykkeiden käsittelyyn liittyviä ehdokasgeenejä. Tunnistetut alueet selittävät vain osan vaihtelusta. Ominaisuuden perinnöllinen rakenne on kokonaisuutena polygeeninen. 5. Ehdokasgeenit, hajuaisti, hermosto ja käyttäytyminen Yksi VSH-tutkimuksen kohteista on kemiallinen aistiminen. Mondet ja muut vertasivat VSH-käyttäytymistä osoittavien mehiläisten tuntosarvien transkriptomia sellaisten mehiläisten transkriptomiin, joilla käyttäytymistä ei havaittu [8]. Tulokset viittaavat siihen, että tuntosarvet ovat keskeisiä saastuneista sikiöistä tulevien viestien havaitsemisessa. VSH-mehiläisten profiili muistutti enemmän hoitajamehiläisiä kuin keruumehiläisiä. Tämä vastaa havaintoa siitä, että käyttäytymistä esiintyy lähinnä pesän sisällä työskentelevillä työläisillä. Tutkimuksessa tarkasteltuja geeniryhmiä ja ehdokkaita ovat muun muassa: OBP, hajuaineita sitovat proteiinit; hajureseptorit; CSP, kemosensoriset proteiinit; nanchung; dopaminergiset signalointireitit; Dscam; hermosolujen kehitykseen ja kytkeytymiseen osallistuvat geenit. Dscam on erityisen kiinnostava. Genominlaajuisessa assosiaatiotutkimuksessa (GWAS), johon kuului 155 lajin A. m. mellifera yhdyskuntaa Ranskasta ja Sveitsistä, löydettiin kaksi QTL-aluetta, jotka liittyivät merkitsevästi lajin Varroa saastuttamien sikiökennojen uudelleenpeittämiseen. Toinen alue sijaitsi geenin Dscam intronissa. Geeni osallistuu hermosolujen kytkeytymiseen [9]. Tulokset viittaavat siihen, että käyttäytymiseen perustuva vastustuskyky syntyy useasta toisiinsa liittyvästä prosessista: havaitseminen → hermostollinen käsittely → oppiminen ja käyttäytymiskynnykset → sosiaalinen vaste. 6. SMR, MNR ja VSH ovat eri käsitteitä Lyhenteet SMR, MNR ja VSH sekoittuvat usein tutkimus- ja ammattijulkaisuissa. SMR – Suppressed Mite Reproduction (punkin lisääntymisen estyminen) Termillä kuvattiin yhdyskuntia, joiden sikiöissä olevista punkeista hyvin suuri osa ei lisääntynyt. Harbo ja Harris osoittivat myöhemmin, että aikuisten mehiläisten käyttäytyminen selitti merkittävän osan ilmiöstä [10]. Kokeessa luonnostaan saastuneita, vastikään peitettyjä sikiökakkuja siirrettiin SMR- ja vertailuyhdyskuntiin. Kahdeksan päivän jälkeen saastuneiden kennojen osuus oli SMR-yhdyskunnissa selvästi pienempi kuin vertailuryhmässä. Myös lisääntyvien punkkien osuus jäljelle jääneistä punkeista oli huomattavasti pienempi [10]. MNR – Mite Non-Reproduction (punkin lisääntymättä jääminen) MNR kuvaa punkissa havaittua fenotyyppiä eli lisääntymättä jäämistä. VSH VSH kuvaa mehiläisten käyttäytymistä. Yhteenveto: VSH = mehiläisten käyttäytymisominaisuus MNR = punkin lisääntymiskierrossa havaittava tulos SMR = fenotyypin ja alkuperäisen valintamenetelmän historiallinen nimitys Ero on tärkeä, sillä lisääntymättä jäämisellä voi olla useita syitä. Havainto yksin ei osoita VSH:ta [4,10]. 7. Yhdyskunta geneettisenä ja sosiaalisena yksikkönä Tarhamehiläisen perimässä on piirre, joka erottaa sen jalostuksen monien muiden kotieläinten jalostuksesta. Emo pariutuu yleensä useiden kuhnurien kanssa, joten yhdyskunnassa on useita isälinjoja. Työläisillä on sama emo, mutta niillä voi olla eri isät. Yhdessä yhdyskunnassa on siten useita genotyyppejä. Yhdyskunnan VSH-fenotyyppi riippuu siitä, kuinka suuri osa työläisistä on altis käyttäytymään tällä tavoin ja miten ne toimivat yhdessä. Jalostuksessa on siksi otettava huomioon molemmat vanhempaislinjat. Emo välittää merkittävän osan yhdyskunnan geneettisestä potentiaalista, ja myös jälkeläisten isinä olevat kuhnurit vaikuttavat fenotyyppiin. Käytännössä: vahvan VSH:n linjasta tuleva emo voi tuottaa yhdyskunnan, jonka VSH jää vaatimattomaksi, jos isälinjoja ei ole valittu ominaisuuden perusteella. 8. Hoitajamehiläisten rooli Pesän sisällä työskentelevät työläiset vastaavat pääosin puhdistuskäyttäytymisestä. Mondet ja muut havaitsivat, että VSH-mehiläisten profiili muistutti enemmän hoitaja- kuin keruumehiläisten profiilia [8]. Tämä sopii yhdyskunnan biologiaan: pesän sisäisiä tehtäviä hoitavat työläiset kohtaavat todennäköisimmin peittosikiöitä ja ovat tekemisissä niiden kanssa. Jalostuksessa on siksi tarkasteltava yhdyskuntaa sosiaalisena järjestelmänä, johon jokainen yksittäinen mehiläinen kuuluu. 9. Puhdistuskäyttäytymisen mittaaminen neulakokeella Neulakoe soveltuu puhdistuskäyttäytymisen alustavaan arviointiin. Valitaan samanikäisiä peittosikiöitä sisältävä alue ja vahingoitetaan koteloita neulalla. On suositeltavaa käyttää vakioitua kennomäärää, esimerkiksi 50–100 kennoa. Kennot tarkastetaan ennalta määrätyin väliajoin, tavallisesti: 12 tunnin kuluttua; 24 tunnin kuluttua; tarvittaessa 48 tunnin kuluttua. Esimerkki puhdistuskäyttäytymisen arvioinnista keinotekoisesti vahingoitetuilla sikiöillä. Tyhjennettyjen kennojen osuus kirjataan vakioiduin väliajoin Lopullisen osuuden ohella tärkeä mittari on poistonopeus. Yhdyskunta, joka tyhjentää 95 % kennoista 12 tunnissa, toimii eri tavalla kuin yhdyskunta, joka saavuttaa saman tuloksen 48 tunnissa. Neulakoe soveltuu erityisesti: alustavaan seulontaan; nopeaan valintaan; saman tarhan sisäisiin vertailuihin. Lopullisen geneettisen arvion on hyvä perustua myös muuhun näyttöön. 10. Pakastetun sikiöalan koe Pakastetun sikiöalan koe (FKB) on helpompi vakioida. Osa sikiöalasta pakastetaan ja palautetaan yhdyskuntaan. Tämän jälkeen määritetään, kuinka suuresta osasta kennoja sikiöt on poistettu. Facchini ja muut vertasivat tavanomaista FKB-koetta lyhennettyyn FKB*-versioon [11]. Vuonna 2016 menetelmiä vertailtiin 25 yhdyskunnalla. Seuraavassa jalostusohjelmassa fenotyypitettiin 56 yhdyskuntaa vuonna 2017 ja 95 vuonna 2018. Kullekin yhdyskunnalle tehtiin kaksi mittausta [11]. Menetelmillä arvioitujen yhdyskuntavaikutusten korrelaatio oli: r = 0,93 Yhden mittauksen perusteella arvioitu periytyvyys oli: h² = 0,23 ja kahden mittauksen keskiarvolla arvio nousi arvoon: h² = 0,37.[11] Käytännössä: kokeen toistaminen parantaa geneettisen arvioinnin luotettavuutta Ammattimaisessa jalostuksessa kannattaa siksi arvioida puhdistuskäyttäytyminen kahdesti. 11. Mitä 23 tai 37 prosentin periytyvyys tarkoittaa? Yleinen virhetulkinta on: ”Ominaisuus, jonka h² = 0,37, siirtyy jälkeläisille 37-prosenttisesti.” Suppean määritelmän mukainen periytyvyys on h² = Vₐ/Vₚ. Se ilmaisee additiivisen geneettisen varianssin osuuden fenotyyppisestä varianssista tutkitussa populaatiossa ja kyseisissä koeoloissa. Se kuvaa populaation sisäistä vaihtelua. Odotettua valintavastetta voidaan arvioida kaavalla R = h²S, jossa S on valintaero. Jos valittujen yksilöiden tulos ylittää selvästi populaation keskiarvon ja ominaisuus on riittävän periytyvä, seuraavan sukupolven keskimääräinen jalostusarvo voi parantua. 12. Taloudellisesti tärkeiden ominaisuuksien periytyvyys Ammattitarhauksen kannalta yksi vertailukohta on Maucourtin ja muiden kanadalainen jalostusohjelma, johon kuului 604 yhdyskuntaa kahdeksassa sukupolvessa [2]. Julkaistut arviot olivat: Ominaisuus Arvioitu h² Tartunnan aiheuttaja: Varroa 0,44 ± 0,56 Kevätkehitys 0,30 ± 0,14 Hunajantuotanto 0,20 ± 0,13 Puhdistuskäyttäytyminen 0,18 ± 0,13 Talviravinnon kulutus 0,11 ± 0,09 Osa arvioista on hyvin epävarmoja. Erityisesti arvio 0,44 lajin Varroa aiheuttamalle tartunnalle koskee tutkittua populaatiota ja kyseisiä olosuhteita. Tutkimuksen keskeinen tulos oli, että: ominaisuudet voivat reagoida geneettiseen valintaan; useita ominaisuuksia voidaan valita samanaikaisesti; usean ominaisuuden valintaindeksiä voidaan käyttää käytännössä [2]. 13. Hunajantuotanto osaksi valintaindeksiä VSH-jalostuksessa on otettava huomioon sekä tuottavuus että selviytyminen. Ammattitarhauksen keskeinen taloudellinen mittari on hunajasato yhdyskuntaa kohti. Kanadalaisessa ohjelmassa hunajantuotannon periytyvyydeksi arvioitiin noin: h² = 0,20 ± 0,13.[2] Arvion mukaan hunajantuotanto voi reagoida valintaan, vaikka siihen vaikuttavat vahvasti myös: ympäristöolot; meden saatavuus; ilmasto; yhdyskunnan vahvuus; hoitokäytännöt; mehiläistarha; maantieteellinen sijainti. Satoa on siksi arvioitava useana vuonna ja mielellään erilaisissa ympäristöissä. 14. Tulokset 366 yhdyskunnasta: Pol-line Pol-line-tutkimus on erityisen merkityksellinen, koska yhdyskuntia arvioitiin ammattitarhausta vastaavissa oloissa. O’Shea-Wheller ja muut tutkivat 366 yhdyskuntaa: 193 kaupallisen kannan yhdyskuntaa; 173 Pol-line-yhdyskuntaa. Yhdyskuntia pidettiin kymmenen kehyksen Langstroth-pesissä ja seurattiin ajan mittaan [1]. Selviytymisosuus oli 59,884 % Pol-line-yhdyskunnissa ja 26,042 % kaupallisen kannan yhdyskunnissa. Pol-line-yhdyskuntien kuolemanriski oli tilastollisesti merkitsevästi pienempi. Hunajasatojen vertailussa 141 kaupallisen kannan ja 137 Pol-line-yhdyskunnan välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa [1]. Ammattitarhauksen kannalta aineisto oli laajempi ja tuotanto-oloja lähempänä kuin muutamalla jaokkeella tehty koe. Tulokset tukevat seuraavaa päätelmää: varroavastustuskyvyn perusteella valittu populaatio voi säilyttää kilpailukykyisen hunajasadon. 15. Tulokset 268 yhdyskunnasta Langstroth-pesissä Kefuss ja muut aloittivat toisen tutkimuksen vuonna 1999. Siihen kuului 268 kaupallista yhdyskuntaa syvissä Langstroth-vakiopesissä hunajantuotantoa ja emonkasvatusta varten [12]. Yhdyskunnat olivat peräisin kaupallisista kannoista, joihin kuului A. m. ligustica, A. m. carnica, A. m. caucasica ja A. m. mellifera. Punkkitorjunta lopetettiin, ja selviytymisestä tehtiin valintaperuste. Kun yli kaksi kolmasosaa alkuperäisistä yhdyskunnista oli menetetty, selviytyneistä muodostettiin uusi jalostuspopulaatio. Vuonna 2013 ohjelmassa oli 519 käsittelemätöntä yhdyskuntaa kahdesta ryhmästä, ja niiden punkkimäärät olivat hyvin pieniä [12]. Tutkimus osoittaa, että vastustuskykyistä populaatiota voidaan jalostaa kaupallisissa oloissa. Tulosten tulkinnassa on otettava huomioon koeasetelma: valinta perustui pääosin selviytymiseen ilman torjuntakäsittelyä, eikä koetta suunniteltu erottamaan VSH:n vaikutusta. Tulokset osoittavat siten yleistä vastustuskykyä tai sietokykyä, mutta yksittäisten mekanismien osuus jää selvitettäväksi. 16. Tulokset 604 yhdyskunnasta kahdeksan sukupolven ajalta Toinen esimerkki on kanadalainen ohjelma [2]. Siihen kuului 604 yhdyskuntaa yhteensä kahdeksassa sukupolvessa. Kun populaation koko sen salli, kussakin sukupolvessa oli noin sata yhdyskuntaa. Vuosittain valittiin noin 20 kokonaistuloksiltaan parasta yhdyskuntaa. Näistä: 7–14 käytettiin emolinjojen lähteenä; noin 10 käytettiin kuhnurien tuottamiseen [2]. Ohjelma havainnollistaa siirtymistä yksittäisiin fenotyyppeihin perustuvasta valinnasta populaatiotason jalostukseen. 17. Tulokset 649 yhdyskunnasta: suuri otos erikokoisia yhdyskuntia Gerdts ja muut tutkivat 649 yhdyskuntaa yhdeksällä australialaisella mehiläistarhausyrityksellä yhteensä 21 tarhassa [13]. Suuri otos parantaa arvioiden luotettavuutta. Yhdyskuntien koko vaihteli kuitenkin noin neljän kehyksen jaokkeista tuotantoyhdyskuntiin, joissa mehiläiset peittivät yli 16 kehystä. Tämä vaihtelu on otettava huomioon. Yhdyskunnista 16 % saavutti voimakkaan puhdistuskäyttäytymisen kriteerin eli poisti vähintään 95 % kuolleista sikiöistä [13]. Jalostusohjelmiin kuuluvat yhdyskunnat osoittivat voimakasta puhdistuskäyttäytymistä 5,8 kertaa todennäköisemmin. Kun emo polveutui puhdistuskäyttäytymistä osoittavasta emosta, todennäköisyys oli 2,2-kertainen [13]. Yhteydet sopivat yhteen valintaan reagoivan perinnöllisen osatekijän kanssa. Myös ympäristö voi vaikuttaa ominaisuuden ilmenemiseen. 18. Mitä pienillä otoksilla tehdyt tutkimukset voivat osoittaa? Muutaman yhdyskunnan tutkimuksilla voi olla tärkeä tehtävä, kun halutaan: selvittää mekanismi; tunnistaa ehdokasgeeni; kehittää menetelmä; osoittaa syy-yhteys; verrata ääripäiden fenotyyppejä. Ongelma syntyy, jos tutkimuksilla arvioidaan kaupallisen populaation valintavastetta. Harbo ja Harris tutkivat SMR:n mekanismia 17 yhdyskunnalla, joista yhdeksän oli SMR-yhdyskuntia ja kahdeksan vertailuyhdyskuntia [10]. Koe auttoi selittämään mekanismia. Ominaisuuden yleisyyden arviointiin kaupallisessa populaatiossa tarvitaan muuta näyttöä. Laajempia tutkimuksia ovat: 155 yhdyskuntaa uudelleenpeittämistä koskevassa GWAS-tutkimuksessa [9]; 268 yhdyskuntaa Kefussin ja muiden kaupallisessa valintakokeessa [12]; 366 yhdyskuntaa Pol-line-vertailussa [1]; 604 yhdyskuntaa kanadalaisessa ohjelmassa [2]; 649 yhdyskuntaa australialaisessa tutkimuksessa [13]. Nämä tutkimukset voivat antaa tukevamman perustan populaatiotason jalostuspäätöksille. Myös koeasetelma on tärkeä: heikosti kontrolloitu 150 yhdyskunnan koe voi kertoa vähemmän kuin 40 yhdyskunnan koe, jonka geneettinen asetelma on huolellisesti suunniteltu. 19. Dadant-, Langstroth- ja minipesät: yhdyskunnan koon merkitys Ammattitarhauksessa on syytä erottaa toisistaan: koeyhdyskunnat; jaokkeet; minipesät; tuotantoyhdyskunnat. Yhdyskunnan koko vaikuttaa: sikiömäärään; hoitajamehiläisten määrään; pesän lämpötilaan; vuorovaikutusten yleisyyteen; resurssien saatavuuteen; lajin Varroa aiheuttamaan loiskuormitukseen; sosiaalisen käyttäytymisen ilmenemiseen. Jaokkeesta saatua tulosta ei voi suoraan yleistää Dadant-Blatt- tai Langstroth-pesässä pidettävään tuotantoyhdyskuntaan. Kaupallista jalostusohjelmaa ohjaavat kokeet olisi siksi tehtävä ensisijaisesti täysikokoisilla tuotantoyhdyskunnilla. Pol-line- ja Kefuss-tutkimukset ovat tässä suhteessa merkityksellisiä, sillä niissä käytettiin tavallisia Langstroth-pesiä ja suuria populaatioita [1,12]. 20. Pakastetun sikiöalan kokeen tärkeä rajoitus FKB-koe mittaa yleistä puhdistuskäyttäytymistä. Jäätyneen kotelon nopeasti poistava yhdyskunta saattaa reagoida eri tavoin punkkien saastuttamiin sikiöihin. Spivak ja Danka huomauttivat, ettei keinotekoisesti tapettujen sikiöiden poistaminen aina ennusta vastustuskykyä tiettyjä taudinaiheuttajia tai loisia vastaan [14]. Australiassa tutkituista 649 yhdyskunnasta 16 % osoitti voimakasta puhdistuskäyttäytymistä, mutta sillä ei voitu merkitsevästi ennustaa kalkkisikiötaudin esiintymistä tai vakavuutta [13]. Tulos havainnollistaa, mitä HYG mittaa: HYG kuvastaa yleistä sosiaalista immuniteettia, kun taas VSH kuvaa tarkemmin kohdistettua vastetta. 21. Fenotyypityksen vuosikalenteri Ammattimaisessa jalostusohjelmassa kokeet kannattaa jakaa eri ajankohtiin kauden aikana. Pohjois- ja Keski-Italiassa voidaan käyttää esimerkiksi seuraavaa aikataulua. Ajankohta Arvioinnit Helmi–maaliskuu Selviytyminen, yhdyskunnan vahvuus, ravintovarat, emon kunto Maalis–huhtikuu Kevätkehitys, sävyisyys, parveilu Huhti–toukokuu Neulakoe tai FKB-koe Touko–kesäkuu Toinen HYG-arviointi, kehitys, tuotanto Kesä–heinäkuu VSH, Harbon testi, varroapunkit sikiöissä Heinä–elokuu Varroapopulaation kasvu, tuotanto, yhdyskunnan koko Elo–syyskuu Aikuisten mehiläisten tartunta, varroapunkit sikiöissä, MNR Syys–lokakuu Kokonaishunajasato, talvehtimisvalmius, terveydentila Syksy–talvi Aineiston analyysi ja jalostusyhdyskuntien valinta Ajankohdat on sovitettava paikalliseen ilmastoon ja vuodenaikaisrytmiin. Tärkeintä on vakioida biologinen vaihe, jossa vertailu tehdään. 22. Neulakokeen toteutus Kullekin yhdyskunnalle: valitse samanikäisiä peittosikiöitä sisältävä kakku; rajaa 50–100 kennon alue; pistä kutakin koteloa hyönteisneulalla; kirjaa kennojen alkuperäinen määrä; valokuvaa alue; tarkasta se 12 ja 24 tunnin kuluttua; kirjaa erikseen avattujen kennojen osuus ja niiden kennojen osuus, joista sikiö on poistettu. Jalostusta varten kirjaa tulos 24 tunnin kohdalla: HYG₂₄ = (24 tunnissa tyhjennetyt kennot ÷ alun perin käsitellyt kennot) × 100 sekä aiempi mittaus poistonopeuden osoittimena: HYG₁₂ Näin voidaan erottaa yhdyskunnat, jotka saavuttavat saman lopputuloksen eri nopeuksilla. 23. FKB-kokeen toteutus Käytä vakioitua sikiöalan osaa, jossa on mielellään vähintään 100 arvioitavaa kennoa. Pakastamisen jälkeen: palauta sikiöalan osa yhdyskuntaan; valokuvaa se; tarkasta se 24 tunnin kuluttua; kirjaa poistettujen sikiöiden prosenttiosuus; toista koe kauden toisessa vaiheessa. Yksi mahdollinen raja on 95 prosentin poisto 24 tunnissa. Gerdts ja muut arvioivat poiston 48 tunnin kuluttua [13]. 24. Suora VSH-testi VSH:n suoraan mittaamiseen tarvitaan lajin Varroa saastuttamia sikiöitä. Yleinen menettely on seuraava: valitse peittosikiöitä sisältäviä kakkuja; tunnista kennot, joissa on lajin Varroa punkkeja; kirjaa lähtönäytteen tiedot; jätä sikiöt yhdyskuntaan ennalta määrätyksi ajaksi, yleensä noin viikoksi; tarkista, mitkä kennot on avattu tai tyhjennetty; kirjaa punkkien esiintyminen; vertaa saastuneita ja saastumattomia kennoja. Keskeinen vaatimus on riittävä loiskuormitus. Jos yhdyskunnassa on tuskin lainkaan punkkeja, niiden puuttuminen näytteestä ei yksin osoita voimakasta VSH:ta. 25. Harbon testi Peittosikiöiden tutkiminen Varroa destructor -punkin lisääntymisen arvioimiseksi. Jälkeläisten luokittelu auttaa erottamaan lisääntyvät ja lisääntymättömät punkit Harbon testissä arvioidaan lajin Varroa lisääntymistä sikiöalalla. Peitetyt kennot avataan ja niistä kirjataan: emopunkin esiintyminen; munien esiintyminen; koiraan esiintyminen; tytärpunkkien esiintyminen; jälkeläisten kehitysvaihe; lisääntymisen puuttuminen. Varroa destructor -punkin kehitysvaiheet Otoksen on oltava riittävän suuri, jotta siinä on tarpeeksi saastuneita kennoja. Tässä ehdotetaan ammattimaiseen jalostusohjelmaan vähintään sataa arviointiin soveltuvaa saastunutta kennoa ja otoksen kasvattamista, jos punkkeja on vähän. Pelkkä laskenta kertoo vain: löydettyjen punkkien määrän. Lisäksi on luokiteltava punkkien lisääntymistila. Yhdyskuntaa, jossa on vähän mutta pelkästään lisääntyviä punkkeja, ei voi automaattisesti pitää parempana kuin yhdyskuntaa, jossa punkkeja on enemmän mutta valtaosa niistä ei lisäänny. 26. MNR:n tulkinta yhdessä VSH:n kanssa Laske kullekin yhdyskunnalle: MNR = (lisääntymättömät punkit ÷ kaikki arvioitavissa olevat punkit) × 100 sekä: VSH = (tyhjennetyt saastuneet kennot ÷ alun perin saastuneet kennot) × 100 Molempien mittareiden avulla voidaan erottaa: yhdyskunnat, jotka poistavat paljon saastuneita sikiöitä; yhdyskunnat, joissa jäljelle jääneiden punkkien lisääntymismenestys on heikko; yhdyskunnat, joissa ilmenevät molemmat fenotyypit; yhdyskunnat, joiden vähäinen tartunta johtuu pienestä loiskuormituksesta. 27. Varroapunkit aikuisissa mehiläisissä ja sikiöissä Vastustuskyvyn seurannassa tarvitaan VSH:n lisäksi muita mittareita. Kirjaa säännöllisesti: punkit aikuisissa mehiläisissä; punkit sikiöissä; kehitys kauden aikana; punkkipopulaation suhteellinen kasvu. Yksittäinen mittaus kertoo kehityksestä vähän. Kasvunopeus on hyödyllisempi: r = ln(Nₜ/N₀) ÷ t jossa N₀ on tartunnan lähtötaso, Nₜ määritellyn ajanjakson jälkeen havaittu taso ja t ajanjakson pituus. Jalostuksessa kiinnostavampi on yhdyskunta, joka hillitsee lajin Varroa populaation kasvua koko kauden ajan, kuin yhdyskunta, josta on saatu yksi hyvin pieni lukema. 28. Ympäristön vaikutukset Ympäristöolot vaikuttavat voimakkaasti puhdistuskäyttäytymiseen ja VSH:hon. Kirjattavia tekijöitä ovat muun muassa: meden saatavuus; proteiiniravinnon saatavuus; lämpötila; sademäärä; vuodenaika; yhdyskunnan vahvuus; sikiömäärä; lajin Varroa aiheuttama loiskuormitus; samanaikaiset sairaudet; tarhauskäytännöt. Australialaisessa tutkimuksessa meden saatavuus vaikutti puhdistuskäyttäytymisen ilmenemiseen [13]. Luotettavaa geneettistä vertailua varten yhdyskunnat on mahdollisuuksien mukaan arvioitava: samassa tarhassa; samaan aikaan; suunnilleen yhtä vahvoina; vertailukelpoisissa ravinto-oloissa. 29. Valintaindeksi ammattimaiseen mehiläistarhaukseen Yhden ominaisuuden indeksi olisi: I = VSH. Usean ominaisuuden indeksi voisi olla seuraavanlainen: I = w₁VSH + w₂M + w₃D + w₄S + w₅H + w₆SW + w₇HYG jossa: VSH = puhdistusvaste lajin Varroa saastuttamiin sikiöihin; M = hunajasato; D = sävyisyys; S = kevätkehitys; H = talvehtiminen; SW = vähäinen parveilualttius; HYG = yleinen puhdistuskäyttäytyminen. Yksi mahdollinen lähtöpainotus on seuraava. Ominaisuus Ohjeellinen paino VSH, MNR ja tartunta: Varroa 30 % Hunajantuotanto 25 % Sävyisyys ja rauhallisuus 15 % Kevätkehitys 10 % Talvehtiminen ja pitkäikäisyys 10 % HYG 5 % Vähäinen parveilualttius 5 % Painot on sovitettava yrityksen todellisiin kustannuksiin ja tuottoihin. 30. Sävyisyys valintaperusteena Sävyisyydellä on ammattitarhauksessa taloudellista arvoa. Voimakkaasti puolustautuva yhdyskunta lisää: käsittelyyn kuluvaa aikaa; savun tarvetta; työturvallisuusriskiä; työntekijöiden kuormitusta; hoidon vaikeutta; välillisiä kustannuksia. Ennen kuin poikkeuksellisen vahvan VSH:n mutta voimakkaasti puolustautuva yhdyskunta valitaan jalostukseen, on tarkistettava, täyttääkö se pakollisen vähimmäisvaatimuksen sävyisyyden osalta. Sama periaate koskee parveilualttiutta. 31. Parveilualttius poissulkukriteerinä Vähäinen parveilualttius on erityisen tärkeää ammattimaisessa mehiläistarhauksessa. Pelkkä tieto siitä, parveiliko yhdyskunta, kertoo vain osan tilanteesta. Kirjaa mieluummin: emokennojen lukumäärä; niiden ilmestymispäivä; tarvittavien toimenpiteiden määrä; parvien määrä; parveilukennojen esiintymistiheys; parveilusta johtuva satotappio. Yhdyskuntaa, jonka parveilua on estettävä toistuvasti, on kalliimpi hoitaa, vaikka sen VSH olisi erinomainen. 32. Hunajasadon suora mittaaminen Valinnassa kannattaa käyttää mittarina yhdyskunnan tuottamia hunajakiloja sekä epäsuoria mittareita, kuten: mehiläisten peittämien kehysten määrää; sikiöalan pinta-alaa; arvioitua yhdyskunnan vahvuutta. Yhdyskunnan vahvuus on välimittari. Taloudellinen tulos perustuu hunajasatoon. Sato on siksi mitattava vähintään tärkeimpien mesikasvien kukintajaksoilla. Ammattitarhauksen jalostusohjelmassa valintapaine jaetaan usean biologisen ja taloudellisen ominaisuuden kesken. Niitä ovat yleinen puhdistuskäyttäytyminen ja VSH, punkkien vähentynyt lisääntyminen, yhdyskunnan kehitys, hunajasato, sävyisyys, parveilualttius ja talvehtimiskyky. Tavoitteena on vakaa geneettinen tasapaino loisvastustuskyvyn ja tarhausominaisuuksien välillä. Usean ominaisuuden valinta lajilla Apis mellifera Varroavastustuskyvyn jalostuksessa on otettava huomioon keskeiset taloudelliset ominaisuudet. VSH, yleinen puhdistuskäyttäytyminen, punkkien vähentynyt lisääntyminen ja selviytyminen liittyvät suoraan vastustuskykyyn. Hunajasato, yhdyskunnan kehitys, sävyisyys, vähäinen parveilualttius ja talvehtimiskyky määrittävät linjan kokonaishyödyn tarhaajalle. Tavoitteena on parantaa näiden ominaisuuksien yhdistelmää sukupolvesta toiseen. 33. Viisivuotinen jalostussuunnitelma varroaa kestäville ammattitarhauksen mehiläisille Vuosi 1 – Lähtötilanteen arviointi Suositeltu populaatio: 100–200 yhdyskuntaa. Suositeltavat olosuhteet: tavalliset Dadant-Blatt- tai Langstroth-pesät; yksilöllisesti tunnistetut emot; alustavat sukutiedot; vertailukelpoiset tarhat; yhdenmukaiset hoitokäytännöt. Ensimmäisenä vuonna määritetään fenotyyppinen lähtötaso ennen voimakkaan valintapaineen käyttöä. Kirjaa kustakin yhdyskunnasta: talvehtiminen; yhdyskunnan vahvuus; sikiöt; hunajasato; sävyisyys; parveilualttius; HYG; varroatartunta; VSH tai Harbon testin tulos, jos loiskuormitus sen sallii. Vuosi 2 – Ensimmäinen valinta Jalostusryhmä voidaan rajata 20–30 emoehdokasyhdyskuntaan ja 20–40 kuhnureita tuottavaan yhdyskuntaan. Valinta tehdään kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen karsinta Sulje pois yhdyskunnat, jotka: puolustautuvat voimakkaasti; parveilevat herkästi; tuottavat vähän hunajaa; ovat sairaita; ovat heikkoja; talvehtivat huonosti. Toinen karsinta Valitse jäljelle jääneistä yhdyskunnista ne, joilla on: korkea HYG-tulos; korkea VSH-tulos; korkea MNR; hitaasti kasvava lajin Varroa populaatio. Näin taloudellisesti heikko yhdyskunta ei pääse ohjelmaan yhden testituloksen perusteella. Vuodet 2–3 – Instrumentaalinen keinosiemennys Apis mellifera -emon instrumentaalinen keinosiemennys. Isälinjan hallinta mahdollistaa suunnitellut risteytykset jalostusohjelmassa Instrumentaalisella keinosiemennyksellä voidaan hallita isälinjan osuutta. Käytössä on kaksi päämenetelmää. Yhden kuhnurin keinosiemennys Siemenneste saadaan yhdeltä kuhnurilta. Edut: tarkat sukutiedot; hyvä geneettinen hallinta; soveltuvuus ominaisuuksien eriytymisen tutkimiseen; mahdollisuus vakiinnuttaa ominaisuusyhdistelmiä. Haitat: sukusiitosriski; tuloksen voimakas riippuvuus siitä, miten hyvin valittu kuhnuri edustaa kantaa geneettisesti. Usean kuhnurin keinosiemennys Siemenneste saadaan usealta valitulta kuhnurilta. Edut: suurempi monimuotoisuus; pienempi sukusiitosriski; yhdyskunnan parempi toimintavarmuus. Ammattitarhaukseen tarkoitetussa populaatiossa kannattaa yleensä säilyttää jonkin verran isälinjojen monimuotoisuutta. Kuhnureita tuottavien yhdyskuntien valinta Jalostusohjelmassa valitaan myös isälinjat. Kuhnurien tulisi olla peräisin yhdyskunnista, joilla on: korkea VSH-tulos; korkea HYG-tulos; hyvä tuottavuus; sävyisyys; hyvä terveydentila; hyvä selviytyminen; vähäinen varroatartunta. Kanadalainen ohjelma tarjoaa esimerkin. Vuosittain jalostukseen valittiin noin 20 yhdyskuntaa, joista osa tuotti emoja ja osa kuhnureita [2]. Vuosi 3 – Jälkeläisten arviointi Arviointi siirtyy yksittäisestä emosta koko sukuun. Kustakin emosta kasvatetaan riittävästi tytäremoja suvun arvioimiseksi. Kysymys muuttuu muodosta ”Kuinka vahva tämän emon VSH on?” muotoon ”Kuinka vahva VSH sen jälkeläisillä keskimäärin on ja kuinka vakaana ominaisuus säilyy?” Ominaisuuden ilmeneminen voi heikentyä seuraavissa sukupolvissa. Yksi poikkeuksellinen emo ei vielä osoita linjan vakautta. Vuodet 3–4 – Sukuvalinta Laske kullekin suvulle: VSH-pisteiden keskiarvo; keskihajonta; HYG-pisteiden keskiarvo; tartunnan keskimääräinen taso; keskimääräinen sato; sävyisyyspisteiden keskiarvo; parveilualttius; talvehtimistulos. Suku, jonka tulokset ovat tasaisempia mutta vähemmän äärimmäisiä, voi olla jalostuksessa arvokkaampi kuin suku, jossa vain yksi yhdyskunta on poikkeuksellinen. Periaate on: suvun jalostusarvo ≠ paras yksittäinen fenotyyppi Vuosi 4 – Kokeet tuotanto-oloissa Testaa parhaat linjat: Dadant-Blatt-pesissä; Langstroth-pesissä; tuotantotarhoilla; todellisten mesikasvien kukinnan aikana; tarvittaessa siirtotarhauksessa. Vertaa vähintään seuraavia: hunajasato; yhdyskunnan vahvuus; parveilu; sävyisyys; varroatartunta; talvehtiminen; kuolleisuus; emon elinikä. Vaiheessa arvioidaan, onko linjoilla riittävästi taloudellista arvoa tuotantokäyttöön. Vuosi 5 – Vakiinnuttaminen Viidentenä vuonna ohjelmassa olisi pystyttävä tunnistamaan: 10–15 tärkeintä emosukua; 20–40 isäsukua; lukuisia testattuja tytäremoja. Tavoitteena on muodostaa geneettisesti vastustuskykyinen ja riittävän monimuotoinen populaatio. Geneettinen monimuotoisuus on tarhamehiläisillä erityisen tärkeää komplementaarisen sukupuolen määräytymisen vuoksi. Siihen osallistuu geeni csd. Voimakas valinta harvoista linjoista voi lisätä sukusiitosriskiä ja heikentää kokonaiskelpoisuutta. 34. Luonnonvalinnan merkitys Ammattimaisessa ohjelmassa voidaan yhdistää keinotekoinen valinta ja hallittu luonnonvalinta. Kefuss ja muut kuvaavat menetelmän, jossa selviytymistä lajin Varroa läsnä ollessa käytettiin ensimmäisenä seulana. Sen jälkeen selviytyneet yhdyskunnat valittiin myös taloudellisten ominaisuuksien perusteella [12]. Menetelmä voi tuottaa voimakkaan valintapaineen, mutta siihen liittyy suuri kuolleisuus. Ammattitarhoilla alkuvaiheen yhdyskuntatappioita voi olla tarpeen rajoittaa. Varovaisemmassa menetelmässä yhdistetään: varroatartunnan seuranta; VSH-testit; MNR; HYG; selviytyminen; hunajasato; yhteisiksi valintaperusteiksi. 35. Jalostus ja punkkitorjunta Ammattimaisessa jalostusohjelmassa on määriteltävä menettely voimakkaasti saastuneille yhdyskunnille ja erotettava toisistaan jalostustarha ja tuotantotarha. Jalostustarhalla voidaan käyttää ennalta määriteltyjä koerajoja ja hyväksyttyjä menettelyjä. Tuotantotarhalla yhdyskuntien suojelu ja terveys ovat etusijalla. Jos jalostusehdokkaassa lajin Varroa populaatio kasvaa hallitsemattomasti, tilanteeseen on puututtava sovellettavan menettelyn mukaisesti. Valinnan tavoitteena on parantaa populaation kelpoisuutta ja rajoittaa vältettävissä olevia yhdyskuntatappioita. 36. Poissulkukriteerit Sulje jalostusehdokas pois, jos siinä ilmenee: ammattitarhaukseen sopimaton puolustautumiskäyttäytyminen; toistuva parveilu; pieni hunajasato; huono talvehtiminen; suuri tautialttius; selvästi epätasainen sikiöala; nopeasti kasvava lajin Varroa populaatio; emon poikkeava käyttäytyminen. Korkea VSH-tulos ei saa peittää vakavaa tuotanto- tai hoito-ongelmaa. 37. Ehdotettu valintamenetelmä Käytännöllinen menetelmä yhdistää vähimmäisrajat ja valintaindeksin. Ensimmäinen karsinta Yhdyskunnan on täytettävä vastustuskyvyn vähimmäisvaatimukset: vähäinen varroatartunta; hitaasti kasvava lajin Varroa populaatio; määritetyn rajan ylittävä HYG; määritetyn rajan ylittävä VSH tai MNR. Toinen vaihe Valitse rajan ylittävistä yhdyskunnista ne, joilla on: suurempi hunajasato; parempi sävyisyys; vähäisempi parveilualttius; parempi kehitys; parempi talvehtiminen. Tiivistettynä: jalostusvalinta = vastustuskyvyn vähimmäisvaatimus + suurin taloudellinen arvo Menetelmä vastaa ammattitarhauksen käytännön tarpeisiin. 38. Mitkä tutkimukset painavat eniten jalostuspäätöksissä? Yhdysvaltalaisissa varroavastustuskyvyn jalostusohjelmissa kehitettyjä Pol-line-yhdyskuntia. Pol-line havainnollistaa valintaa ammattitarhauksen oloissa Ammattimaisessa jalostusohjelmassa näyttö voidaan asettaa seuraavaan järjestykseen: Ensimmäinen taso Tutkimukset, joissa on: vähintään 100 yhdyskuntaa; tuotantoyhdyskuntia; vakiomallisia pesiä; sukutietoja; useita sukupolvia; toistettuja mittauksia. Esimerkkejä: 604 yhdyskuntaa kahdeksassa sukupolvessa – Maucourt ja muut.[2] 366 yhdyskuntaa Langstroth-pesissä – Pol-line.[1] 268 yhdyskuntaa Langstroth-pesissä – Kefuss ja muut.[12] 649 yhdyskuntaa – australialainen tutkimus.[13] 155 yhdyskuntaa – uudelleenpeittämistä koskeva GWAS.[9] Toinen taso Geneettiset ja mekanistiset tutkimukset, joissa on pienempi aineisto ja huolellisesti kontrolloitu koeasetelma: Tsuruda ja muut; Harbo ja Harris; Mondet ja muut; Oxley ja muut. Kolmas taso Tutkimukset, joissa on: jaokkeita; minipesiä; alle 30 yhdyskuntaa; vain yksi kausi. Nämä tutkimukset ovat lähinnä kartoittavia. 39. Pienistä otoksista saadut suuret periytyvyysarviot Pienessä otoksessa suureen h²-arvioon voi liittyä suuri keskivirhe. Pienen kokeen arvio h² = 0,65 voi olla epäluotettavampi kuin arvio h² = 0,20, joka perustuu satoihin yhdyskuntiin ja useisiin sukupolviin. Arvion mukana on ilmoitettava: otoskoko; keskivirhe; sukurakenne; ympäristö; tilastollinen malli. 40. Ominaisuuksien seuranta ajan mittaan Yksittäinen tulos antaa rajallisesti tietoa: VSH vuonna 2026 = 80 %. Hyödyllisempi seuranta voisi olla: VSH vuonna 2026 = 80 %, VSH vuonna 2027 = 76 %, tytäryhdyskuntien VSH = 74 %, vähäinen syksyn varroatartunta, keskimääräistä parempi hunajasato ja hyvä sävyisyys. Jalostusarvoa voidaan arvioida paremmin tarkastelemalla fenotyypin vakautta ajan mittaan. Viisivuotinen ohjelma kannattaa siksi suunnitella pitkittäistutkimukseksi. 41. Ehdotus yhdyskunnan jalostuskortiksi Anna jokaiselle yhdyskunnalle pysyvä tunniste. Tunnistetiedot yhdyskunnan tunniste; emon tunniste; emon syntymävuosi; emoemä; isälinjan alkuperä; tarha; pesä. Terveys varroatartunta toukokuussa; varroatartunta heinäkuussa; varroatartunta elo- tai syyskuussa; MNR; VSH; HYG. Tuotanto kevään hunajasato; kesän hunajasato; kokonaishunajasato. Yhdyskunnan biologia aikuisten mehiläisten määrä; sikiöt; yhdyskunnan kehitys; talvehtiminen. Käyttäytyminen sävyisyys; rauhallisuus; parveilualttius; taipumus ryöstää muita yhdyskuntia. Ajan mittaan nämä tiedot kertovat enemmän kuin yksittäiset testit. 42. Lopullinen päätösmalli Ehdokasyhdyskunnalle voidaan antaa kustakin ominaisuudesta vakioitu pistemäärä 0–100. Esimerkiksi: Ominaisuus Pistemäärä VSH 90 MNR 85 HYG 88 Hunajasato 92 Sävyisyys 95 Yhdyskunnan kehitys 90 Talvehtiminen 87 Vähäinen parveilualttius 91 Kokonaisindeksi voidaan laskea näin: I = 0,30 × VSH + 0,25 × hunajasato + 0,15 × sävyisyys + 0,10 × kehitys + 0,10 × talvehtiminen + 0,05 × HYG + 0,05 × vähäinen parveilualttius Erityisen tärkeää on määrittää vähimmäisrajat. Esimerkiksi: VSH alle rajan → poissulku; sävyisyys alle rajan → poissulku; hunajasato alle rajan → poissulku. Näin erinomainen tulos yhdessä ominaisuudessa ei peitä vakavaa puutetta kaupallisessa tuotannossa. 43. Päätelmät Tutkimusten perusteella Apis melliferan vastustuskyky Varroa destructoria kohtaan on monimutkainen, periytyvä ominaisuus, joka voi reagoida valintaan. VSH on yksi kokonaisvastustuskykyyn vaikuttavista mekanismeista. Kokonaisuuteen kuuluvat: yleinen puhdistuskäyttäytyminen, VSH, MNR tai SMR, kennojen uudelleenpeittäminen, sukiminen, sikiöalan kehitys, yhdyskunnan vaste ja selviytyminen. Geneettinen tausta on polygeeninen. Tsurudan, Lapidgen ja Oxleyn tutkimusryhmien löytämät QTL-alueet osoittavat, että käyttäytymisen vaihtelu liittyy useisiin genomialueisiin [5–7]. Tuntosarvien molekyylitutkimukset viittaavat myös siihen, että hajuaistilla ja ääreishermostolla on tärkeä rooli VSH:n ilmenemisessä [8]. Myös yhdyskunnan sosiaalinen rakenne vaikuttaa. Yhdyskunnassa toimii yhdessä eri isälinjojen työläisiä. Jalostuksessa on siksi valittava sekä emo- että isälinjat ja arvioitava jälkeläiset. Periytyvyysarviot on tulkittava asiayhteydessään. Facchinin ja muiden italialaisessa tutkimuksessa periytyvyysarvio oli yhdellä HYG-mittauksella 0,23 ja kahden mittauksen keskiarvolla 0,37 [11]. Kanadalaisessa 604 yhdyskunnan ohjelmassa todettiin, että lajin Varroa aiheuttamalla tartunnalla, kevätkehityksellä, hunajasadolla, talviravinnon kulutuksella ja HYG:llä on kaikilla valintaan reagoiva geneettinen osatekijä [2]. Laajat tutkimukset ovat erityisen merkityksellisiä. Pol-line-kokeessa oli 366 yhdyskuntaa kymmenen kehyksen Langstroth-pesissä. Selviytymisosuus oli noin 60 %, kun se kaupallisessa vertailukannassa oli noin 26 %. Arvioitujen selviytyneiden yhdyskuntien hunajasadoissa ei ollut merkitsevää eroa [1]. Kefussin ja muiden ohjelma alkoi 268 kaupallisella yhdyskunnalla Langstroth-pesissä ja laajeni myöhemmin 519 käsittelemättömään yhdyskuntaan. Tulokset osoittavat, että kaupallisissa oloissa tehtävällä valinnalla voidaan saada populaatioita, joissa lajin Varroa aiheuttama tartunta on vähäinen [12]. Tulokset ovat tärkeitä ammattijalostuksessa, sillä ne täydentävät jaokkeilla tai muutamalla kymmenellä yhdyskunnalla tehtyjä kokeita. Keskeinen kysymys on jalostusyhdyskuntien valinta. Korkea VSH-tulos on yksi useista valintaperusteista. Valitse yhdyskuntia, joilla on: riittävä VSH; hitaasti kasvava lajin Varroa populaatio; voimakas puhdistuskäyttäytyminen; suuri lisääntymättömien punkkien osuus; suuri hunajasato; sävyisyys; rauhallisuus kakulla; vähäinen parveilualttius; hyvä kevätkehitys; hyvä talvehtiminen; pitkäikäinen emo; hyvä yleisterveys. Jalostustavoite yhdistää: varroavastustuskyvyn + tuotannon + helppohoitoisuuden + biologisen kelpoisuuden ja ottaa huomioon: VSH:n yhtenä vastustuskyvyn osatekijänä Ammattitarhauksessa VSH on hyödyllisimmillään osana usean ominaisuuden valintaa. Sadan tai kahdensadan yhdyskunnan viisivuotinen ohjelma antaa vahvemman perustan jalostukselle, kun siihen sisältyvät toistuvat fenotyyppimittaukset, sukutiedot, emo- ja isäsukujen valinta, instrumentaalinen keinosiemennys, tytäryhdyskuntien arviointi ja kokeet tavanomaisissa tuotanto-oloissa. Lopullisena tavoitteena on muodostaa vakaa, tuottava ja sävyisä kaupallinen populaatio, joka on yhä vastustuskykyisempi lajille Varroa destructor. Menetelmää koskeva loppuhuomautus Tässä esitetyt periytyvyysarviot kuvaavat vaihtelua tutkituissa populaatioissa. Niihin vaikuttavat populaatio, sukutausta, ympäristö, mittausmenetelmä, vuodenaika ja tilastollinen malli. HYG:n ja VSH:n käytännön raja-arvot ovat valinnan apuvälineitä ja voivat vaihdella menetelmän mukaan. Italialaisessa ohjelmassa julkaistuja arvioita voitaisiin käyttää lähtötietoina ja korvata ne kolmen tai viiden sukupolven kuluessa vähitellen omasta populaatiosta arvioiduilla geneettisillä parametreilla. Pidä yksilölliset tiedot kustakin yhdyskunnasta ja emosta sekä emo- ja isälinjoista. VSH-linjaa kannattaa arvioida ajan mittaan ja sen jälkeläisissä. Tavoitteena on hitaasti kasvava lajin Varroa populaatio ja riittävä selviytyminen samalla, kun hunajasato, sävyisyys, kehitys ja tasainen tuotanto säilyvät. Lähteet [1] O’Shea-Wheller, T. A., Rinkevich, F. D., Danka, R. G., Simone-Finstrom, M., et al. (2022). A derived honey bee stock confers resistance to Varroa destructor and associated viral transmission. Scientific Reports, 12, 4852. DOI: 10.1038/s41598-022-08643-w. (PubMed Central (PMC)) [2] Maucourt, S., Fortin, F., Robert, C., & Giovenazzo, P. (2020). Genetic Parameters of Honey Bee Colonies Traits in a Canadian Selection Program. Insects, 11(9), 587. DOI: 10.3390/insects11090587. (PubMed Central (PMC)) [3] Noël, A., Le Conte, Y., & Mondet, F. (2020). Varroa destructor: how does it harm Apis mellifera honey bees and what can be done about it? Emerging Topics in Life Sciences, 4, 45–57. DOI: 10.1042/ETLS20190125. (PubMed Central (PMC)) [4] Mondet, F., Beaurepaire, A., McAfee, A., Locke, B., Alaux, C., Blanchard, S., Danka, B., & Le Conte, Y. (2020). Honey bee survival mechanisms against the parasite Varroa destructor: a systematic review of phenotypic and genomic research efforts. International Journal for Parasitology, 50, 433–447. DOI: 10.1016/j.ijpara.2020.03.005. (PubMed Central (PMC)) [5] Lapidge, K. L., Oldroyd, B. P., & Spivak, M. (2002). Seven suggestive quantitative trait loci influence hygienic behavior of honey bees. Naturwissenschaften, 89, 565–568. DOI: 10.1007/s00114-002-0371-6. [6] Oxley, P. R., Spivak, M., & Oldroyd, B. P. (2010). Six quantitative trait loci influence task thresholds for hygienic behaviour in honeybees (Apis mellifera). Molecular Ecology, 19, 1452–1461. DOI: 10.1111/j.1365-294X.2010.04569.x. [7] Tsuruda, J. M., Harris, J. W., Bourgeois, L., Danka, R. G., & Hunt, G. J. (2012). High-Resolution Linkage Analyses to Identify Genes That Influence Varroa Sensitive Hygiene Behavior in Honey Bees. PLoS ONE, 7(11), e48276. DOI: 10.1371/journal.pone.0048276. (PubMed Central (PMC)) [8] Mondet, F., Alaux, C., Severac, D., Rohmer, M., Mercer, A. R., & Le Conte, Y. (2015). Antennae hold a key to Varroa-sensitive hygiene behaviour in honey bees. Scientific Reports, 5, 10454. DOI: 10.1038/srep10454. (PubMed) [9] Guichard, M., et al. (2022). Two quantitative trait loci are associated with recapping of Varroa destructor-infested brood cells in Apis mellifera mellifera. Animal Genetics, 53, 156–160. DOI: 10.1111/age.13150. Genominlaajuinen assosiaatiotutkimus, jossa oli 155 yhdyskuntaa. (PubMed) [10] Harbo, J. R., & Harris, J. W. (2005). Suppressed mite reproduction explained by the behaviour of adult bees. Journal of Apicultural Research, 44(1), 21–23. DOI: 10.1080/00218839.2005.11101141. (ARS USDA) [11] Facchini, E., Bijma, P., Pagnacco, G., Rizzi, R., & Brascamp, E. W. (2019). Hygienic behaviour in honeybees: a comparison of two recording methods and estimation of genetic parameters. Apidologie, 50, 163–172. DOI: 10.1007/s13592-018-0627-6. (Springer Nature) [12] Kefuss, J., Vanpoucke, J., Bolt, M., & Kefuss, C. (2016). Selection for resistance to Varroa destructor under commercial beekeeping conditions. Journal of Apicultural Research, 54(5). DOI: 10.1080/00218839.2016.1160709. (Taylor & Francis Online) [13] Gerdts, J., Dewar, R. L., Simone-Finstrom, M., Edwards, T., & Angove, M. (2018). Hygienic behaviour selection via freeze-killed honey bee brood not associated with chalkbrood resistance in eastern Australia. PLoS ONE. Tutkimuksessa oli 649 yhdyskuntaa. (PubMed Central (PMC)) [14] Spivak, M., & Danka, R. G. (2021). Perspectives on hygienic behavior in Apis mellifera and other social insects. Apidologie, 52, 1–16. (Springer Nature) [15] Mondet, F., Parejo, M., Meixner, M. D., et al. (2020). Evaluation of Suppressed Mite Reproduction (SMR) Reveals Potential for Varroa Resistance in European Honey Bees (Apis mellifera L.). Insects, 11(9), 595. (PubMed Central (PMC)) [16] Bigio, G., Al Toufailia, H., & Ratnieks, F. L. W. (2014). Honey bee hygienic behaviour does not incur a cost via removal of healthy brood. Journal of Evolutionary Biology, 27, 226–230. DOI: 10.1111/jeb.12288. Kirjoittaja: Davide Simeone Julkaistu 20. elokuuta 2026

  • Eteläisen jättiläisherhiläisen Vespa sororin ensimmäinen havainto Euroopassa

    Kääntäjän esipuhe, Davide Simeone Luonto muuttuu jatkuvasti. Ihmisen toiminta ja nykyaikaisten kuljetusten nopeus ovat kiihdyttäneet eliöiden siirtymistä ekosysteemistä toiseen. Sopeutuminen vie aikaa, mutta häiriöt voivat näkyä heti. Toisen Aasiasta kotoisin olevan herhiläislajin löytyminen Espanjasta tuo mieleen Vespa velutinan leviämisen ja sen aiheuttamat vahingot. Italian leuto ilmasto voisi suosia uutta lajia, jos se kulkeutuisi maahan. Italian mehiläistarhausta kuormittavat jo Vespa orientaliksen leviäminen pohjoiseen ja V. velutinan mahdollinen leviäminen etelään. Vespa sororin mahdollinen saapuminen lisää huolta. Tutkimus ja yhteistyö ovat tärkeitä, jotta vieraslajien leviämistä voidaan rajoittaa ja niiden vaikutuksia hallita pitkällä aikavälillä. Julkaisen käännöksen ensimmäisestä espanjalaisesta Vespa soror -tutkimuksesta siinä toivossa, että siitä on apua tutkijoiden ja mehiläistarhaajien yhteistyössä. Tiivistelmä Pohjois-Espanjassa toteutettiin hyönteisseuranta, jossa selvitettiin keltajalkaherhiläisen (Vespa velutina) pyydystämisen vaikutuksia hyönteisten monimuotoisuuteen. Seurannassa tehtiin Euroopan ensimmäinen havainto eteläisestä jättiläisherhiläisestä, Vespa sororista (Hymenoptera, Vespidae). Tutkijat yhdistivät morfologisen ja geneettisen tunnistuksen ja kuvaavat, miten laji erotetaan muista Iberian niemimaan herhiläisistä. He arvioivat todennäköisiä kulkeutumisreittejä, leviämistä välittäviä tekijöitä ja lajin asettumisen mahdollisia vaikutuksia. Alustavat tulokset nostavat esiin Vespa sororin mahdollisesti aiheuttaman uhan ihmisten terveydelle ja ekosysteemien toiminnalle. Herhiläinen saalistaa muita hyönteisiä ja voi pyydystää myös pieniä selkärankaisia. Tutkimus osoittaa, että pyydyssaaliin tutkiminen auttaa havaitsemaan vieraslajit varhain ja mahdollistaa nopean reagoinnin. 1 Johdanto Vespa Linnaeus, 1758 on Vespidae-heimoon ja Vespinae-alaheimoon kuuluva suku. Siihen kuuluu eusosiaalisia pistiäisiä, joita kutsutaan herhiläisiksi (Noll ym. 2020). Maailmanlaajuinen liikenne on helpottanut yhteiskunta-ampiaisten, erityisesti Vespinae-alaheimon lajien, tahatonta kulkeutumista uusille alueille. Paritelleet kuningattaret suojautuvat epäsuotuisiksi ajoiksi. Ne voivat kulkeutua huomaamatta kauas lähtöpaikastaan erilaisten materiaalien tai kuljetusastioiden mukana (Arca ym. 2015; Castro 2019; Lioy, Bergamo ja Porporato 2022; Otis, Taylor ja Mattila 2023). Uuden populaation perustamiseen riittää pieni määrä yksilöitä. Suotuisissa oloissa yksi tai muutama paritellut kuningatar voi lajista riippuen perustaa yhdyskunnan, jos se selviää ensimmäisten työläisten kuoriutumiseen asti. Näin kävi Euroopassa Vespa velutinalle Lepeletier, 1836 (Villemant ym. 2011; Monceau, Bonnard ja Thiéry 2014; Arca ym. 2015; Otis, Taylor ja Mattila 2023). Kaikki Vespa-suvun lajit ovat luontaisia Aasiassa. Vain Vespa crabro Linnaeus, 1758 ja Vespa orientalis Linnaeus, 1771 ovat luontaisia myös osissa Eurooppaa tai Pohjois-Afrikkaa (Archer 2012; Smith-Pardo, Carpenter ja Kimsey 2020). Iberian niemimaan ja Baleaarien alkuperäiseen lajistoon kuului vain herhiläinen Vespa crabro, jota tavataan suuressa osassa niemimaata (Vega ym. 2022). Tutkimusta edeltäneen vuosikymmenen aikana alueella havaittiin myös keltajalkaherhiläinen Vespa velutina (Castro ja Pagola-Carte 2010; López, González ja Goldarazena 2011; Grosso-Silva ja Maia 2012), idänherhiläinen Vespa orientalis (Hernández ym. 2013; Sánchez, Fajardo ja Castro 2019; Fajardo ja Sánchez 2020) sekä Vespa bicolor Fabricius, 1787 (Castro 2019). Eteläinen jättiläisherhiläinen Vespa soror du Buysson, 1905 elää luontaisesti Aasian lämpimillä alueilla, kuten Koillis-Intiassa (Arunachal Pradesh, Meghalaya ja Nagaland), Pohjois-Myanmarissa, Pohjois-Thaimaassa, Laosissa, Pohjois-Vietnamissa ja Etelä-Kiinassa (Yunnan, Fujian, Jiangxi, Zhejiang, Hunan, Guangdong, Hongkong ja Hainanin saari) (Lee 2009; Daglio 2019; Smith-Pardo, Carpenter ja Kimsey 2020).Se kuuluu suurimpiin herhiläisiin, ja on kooltaan verrattavissa pohjoiseen jättiläisherhiläiseen Vespa mandariniaan Smith, 1852 (Kurzenko 1995; Girish-Kumar ja Srinivasan 2010; Lee 2010). Tutkijoilla ei ollut tiedossa vakiintuneita V. soror -populaatioita luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolella. Yksi kuningatar löydettiin kuitenkin Vancouverin satamasta Brittiläisessä Kolumbiassa vuonna 2019 (Kozak ja Otis 2020; Bass, Needham ja Bennett 2022). V. mandarinia havaittiin Brittiläisessä Kolumbiassa ja Washingtonin osavaltiossa. Vuosina 2023 ja 2024 ei tehty uusia havaintoja. Tutkijat päättelivät alustavasti, että laji ei vakiintunut, mihin saattoivat vaikuttaa torjuntatoimet, Allee-vaikutukset, ekologiset tekijät ja sattuma (Bass, Needham ja Bennett 2022; Taylor ym. 2024). Artikkeli dokumentoi V. sororin ensimmäisen eurooppalaisen löydön Pohjois-Espanjassa ja kuvaa löydetyt yksilöt geneettisesti ja morfologisesti. Tutkijat kuvaavat ja havainnollistavat tuntomerkit, joilla laji erotetaan muista Iberian niemimaan kotoperäisistä ja alueelle kulkeutuneista Vespinae-alaheimon lajeista. He esittävät yksinkertaistetun kuvallisen määrityskaavan Iberian Vespa-lajeille ja arvioivat todennäköisiä kulkeutumisreittejä, lajin tilannetta ja mahdollisia vaikutuksia, jos se leviää. 2 Aineisto ja menetelmät 2.1 Yksilöiden keruu, morfologinen analyysi ja taksonomiset menetelmät Neljä V. soror -yksilöä kerättiin maaliskuussa 2022 ja lokakuussa 2023 El Campossa, Grandassa, Sierossa (43°22′36″ N, 5°45′41″ W), Asturiassa Pohjois-Espanjassa. Yksilöt saatiin Véto-pharman (Palaiseau, Ranska) valmistamasta V. velutinalle tarkoitetusta kaupallisesta VespaCatch-pyydyksestä, jossa käytettiin VespaCatch-houkutetta (https://www.blog-veto-pharma.com/) (kuva 1). Yksilöt valmisteltiin säilytystä varten paikan päällä, siirrettiin 70-prosenttiseen etanoliin geneettistä analyysia varten ja neulattiin myöhemmin. Niitä tutkittiin Optika SZM-2 -stereomikroskoopilla 0,7–4,5-kertaisella suurennuksella. Kuvat otettiin Canon EOS 1200D -digitaalisella järjestelmäkameralla ja EF-S 18–55 mm f/3.5–5.6 III -objektiivilla. Yksilöt talletettiin Oviedon yliopiston eliöiden ja järjestelmien biologian laitoksen (BOS) kokoelmaan (https://bos.uniovi.es/). 2.2 DNA:n eristäminen, PCR-monistus ja sekvensointi Yhden yksilön jalasta otettiin 20–50 mg etanolissa säilytettyä kudosta. DNA eristettiin E.Z.N.A. Tissue DNA Kit -pakkauksella (Omega Bio-tek) valmistajan ohjeiden mukaan ja säilytettiin −20 °C:ssa. Mitokondrion sytokromi-c-oksidaasin alayksikön I DNA-viivakoodialue (COI-5P) monistettiin polymeraasiketjureaktiolla (PCR) 40 µL:n reaktiotilavuudessa. Universaaleina alukkeina käytettiin LCO1490:tä ja HCO2198:aa (Folmer ym. 1994). Reaktioseos sisälsi 2,5 µL DNA-templaattia, MgCl₂:ta, kutakin dNTP:tä 0,25 mM, kumpaakin aluketta 0,25 µM, 0,5 U Taq-polymeraasia (GoTaq G2 Flexi DNA Polymerase) ja 1× puskuria. MgCl₂-pitoisuus ilmoitetaan alkuperäisartikkelin menetelmissä. Aluksi näytettä denaturoitiin 95 °C:ssa 4 min. Sen jälkeen tehtiin 35 sykliä (95 °C, 45 s; 48 °C, 45 s; 72 °C, 30 s) ja lopuksi pidennys 72 °C:ssa 7 min. PCR-tuote tarkistettiin vaakasuuntaisella elektroforeesilla 2-prosenttisessa agaroosigeelissä. Näyte lähetettiin Macrogenille (Madrid, Espanja) Sanger-sekvensointiin molempiin suuntiin (Sanger ja Coulson 1975). Vespa sororin löytöpaikka Asturiassa (a) ja Asturian sijainti Espanjassa (b). Yleiskuva tutkimusalueesta (c) ja lähikuva omenapuun oksalle asetetusta VespaCatch-pyydyksestä (d). 2.3 Geneettinen analyysi Molempiin suuntiin luetut Sanger-sekvenssit käsiteltiin Geneious Prime 2022.2.2 -ohjelmalla (https://www.geneious.com). Heikkolaatuiset jaksot ja alukesekvenssit poistettiin, minkä jälkeen sekvenssit kohdistettiin ja emäsmääritykset tarkistettiin käsin. Korjatusta kohdistuksesta muodostettiin konsensussekvenssi oletusasetuksilla. Alustava geneettinen tunnistus tehtiin Geneious Primen nukleotidi-BLAST-haulla GenBank-tietokannasta oletusasetuksilla. Lisäksi käytettiin BOLD-järjestelmän julkisen DNA-viivakooditietokannan tunnistushakua (https://www.boldsystems.org/index.php/IDS_OpenIdEngine). Fylogeneettisessä analyysissä käytettiin 31 COI-sekvenssiä (GenBank-tunnisteet liiteaineistossa SX). Mukana olivat Espanjasta saatu sekvenssi, saatavilla olevat yli 500 emäsparin V. soror -sekvenssit, vähintään yksi sekvenssi kustakin muusta tietokannassa edustetusta Vespa-lajista sekä neljä ulkoryhmää. Sekvenssit analysoitiin RAxML-ohjelmalla Geneious Prime 2022.2.2:ssa. PAUP-työnkulun ModelTestillä valittiin nukleotidien substituutiomalli Akaiken informaatiokriteerin (AIC) perusteella. Parhaiten aineistoon sopivaa suurimman uskottavuuden puuta etsittiin GTR+G+I-mallilla ja 10 000 bootstrap-toistolla. Konsensuspuulle ilmoitettiin 10 %:n pois jätettävä alkujakso ja 50 %:n bootstrap-tuen kynnys. Solmua pidettiin tuettuna, kun tuki oli vähintään 70 %. 3 Tulokset 3.1 Morfologiset tuntomerkit Synonyymeja ovat Vespa ducalis var. soror du Buysson, 1905 ja Vespa mandarinia soror van der Vecht, 1957. Archer (1991) käsitteli Vespa sororia ensimmäisenä omana lajinaan. Tutkittu aineisto. Neljä työläistä El Camposta, Grandasta (Siero, Asturia, Pohjois-Espanja). Kerääjä oli A. Arias. Kaksi yksilöä kerättiin 29. maaliskuuta 2022, yksi 3. lokakuuta 2023 ja yksi 10. lokakuuta 2023. Kuvaus. Vespa sororilla on tunnusomainen värikuvio, joka on samanlainen vain harvoilla suvun aasialaisilla lajeilla ja ainutlaatuinen Euroopan herhiläisillä. Molemmat sukupuolet ovat kolmivärisiä. Niissä on mustia tai mustanruskeita, vaaleanruskeita ja keltaisia alueita (kuva 2). Ensisilmäyksellä erottuu neljä vuorotellen vaaleaa ja tummaa aluetta. Poikkeuksellisen suuri pää on enimmäkseen keltainen. Sen takana on musta tai mustanruskea alue, joka kattaa suurimman osan mesosomasta. Kilvekkeestä toisen tergiitin (T2) loppuun ulottuva pitkä alue on pääosin keltainen ja vaaleanruskea, yleensä tummin vöin tai laikuin. Metasoman takaosan jaokkeet ovat mustat. Tuntosarvet ja jalat ovat pääosin ruskeat ja siivet kellertävät. Lajinsisäisestä vaihtelusta huolimatta metasoman väritys erottaa V. sororin muista Iberian niemimaan ja Euroopan Vespa-lajeista sekä Dolichovespula media -lajin (Retzius, 1783) kuningattarista (kuva 3).V. sororilla metasoman takaosan jaokkeet ovat kokonaan mustat. Muilla alkuperäisillä tai alueelle kulkeutuneilla herhiläisillä takapuoliskossa on laajoja keltaisia tai oransseja alueita (kuva 3). Pohjois-Espanjan Asturiassa pyydettyjä Vespa soror -yksilöitä. Etanoliin säilötyt yksilöt selkäpuolelta (A), pään ja keskiruumiin yksityiskohdat selkäpuolelta (B) ja sivulta (C), koko yksilö sivulta (D), vatsapuolelta (E) ja sivulta (F). Neulatun yksilön pää (G) sekä sama yksilö sivulta (H), vatsapuolelta (I) ja selkäpuolelta (J). Iberian Vespa- ja Dolichovespula-lajien tyypillisiä värikuvioita. Vespa velutina (A), Vespa orientalis (B), Vespa crabro (C), Vespa bicolor (D), Vespa soror (E) ja Dolichovespula media -kuningatar (F). Piirrokset mukaillen Perrard ym. (2014). Huomautuksia. Archerin (2012) mukaan V. mandarinian ja V. sororin naaraat erottaa muista Vespa-lajeista poikkeuksellisen leveistä poskista eli genae-alueista. Sivulta katsottuna ja clypeuksen eli suukilven takareunan tasolta mitattuna posken leveys (GW) on yli 1,7 kertaa silmän leveys (EW). Muilla lajeilla suhde on alle 1,3 ja V. ducaliksella noin 1 (L. Castro, julkaisematon aineisto). Myös V. mandarinian ja V. sororin koirailla on leveät posket (samalta tasolta mitattuna GW on yli 1,4 kertaa EW) sekä tunnusomainen yhdistelmä miekkamaisen aedeaguksen, kahden takimmaisen sterniitin, silmien ja tuntosarvien piirteitä (Archer 2012). Lajien erottamisessa auttavat etuselän keskellä oleva painauma ja takaruumiin ensimmäisen tergiitin mittasuhteet selkäpuolelta katsottuna. V. sororilla sen pituus on vähintään noin puolet leveydestä, V. mandarinialla alle puolet. Tergiitit T3–T6 ovat V. sororilla yleensä kokonaan mustat. V. mandarinialla T3–T5 ovat oranssivöisiä ja T6 on oranssi (Nguyen ym. 2006). Vespa ducalis Smith, 1852 on väritykseltään samankaltainen, mutta sivulta katsottuna sen posket ovat suunnilleen silmien levyiset. V. sororilla posket ovat selvästi silmiä leveämmät. Yhteiskunta-ampiaisilla on usein tärkeää määrittää naaraan kasti. Ruumiin pituus riippuu näytteen asennosta ja kutistumisesta, ja siipien kärkiväliä tai pituutta voi olla vaikea mitata. Kasteja on erotettu myös painon, kutikulan kemiallisen koostumuksen ja munasarjojen kehityksen avulla, mutta menetelmät ovat käytännössä työläitä (Pérez de Heredia ym. 2017; Castro ja del Pico 2021). Pérez de Heredia ym. (2017) ehdottivat mesoscutumin leveyden mittaamista siipisuomujen eli teguloiden välistä. Mesosoma on jäykkä, säilyttää muotonsa kuoleman jälkeen ja on helppo mitata tarkasti. Tutkituilla lajeilla uusien kuningatarten ja työläisten mittausvälit eivät menneet päällekkäin. Mattila ym. (2023) vertasivat V. sororilla kuutta mittaa: pään leveyttä, etusiiven pituutta, mesosoman leveyttä ja kolmen ensimmäisen tergiitin leveyttä. Espanjalaisen tutkimuksen tekijät pitivät T2:n leveyttä luotettavimpana, sillä kastien mittausvälit eivät juuri limittyneet. Asturian neljä yksilöä määritettiin työläisiksi viidestä Aasian maasta saadun vertailuaineiston siipisuomujen välisen leveyden (L. Castro, julkaisematon aineisto) ja Mattilan ym. (2023) mukaan mitatun T2:n enimmäisleveyden perusteella. 3.2 Geneettiset tulokset BLAST-haussa ainoan sekvensoidun yksilön sekvenssi (GenBank OP735561, BOLD INVA001-22) tunnistettiin V. sororiksi. Parittainen sekvenssi-identtisyys neljän vertailuyksilön kanssa oli 97,7–98,1 %. Muiden osumien, V. crabron ja V. bicolorin, samankaltaisuus oli enintään 87,8 %. BOLD-haussa kahden V. sororiksi tunnistetun sekvenssin samankaltaisuus oli 100 % ja 99,44 %. Sekvenssit olivat BOLDissa yksityisiä, ja kirjoittajien mukaan ne kuuluivat vielä julkaisemattomaan tutkimukseen (taulukko 1). Kerätyn yksilön konsensussekvenssin BLAST- ja BOLD-tunnistustulokset. Fylogeneettisessä analyysissä Espanjan sekvenssi ryhmittyi GenBankin V. sororiksi määritettyjen sekvenssien kanssa. Niitä yhdistävän solmun bootstrap-tuki oli 99,97 % (kuva 4). Sekvenssien etäisyysmatriisi on liiteaineistossa SY. COI-sekvenssianalyysin parhaiten sopiva suurimman uskottavuuden puu, joka laskettiin GTR+G+I-mallilla ja 10 000 bootstrap-toistolla. Analyysissä oli 31 nukleotidisekvenssiä ja 658 kohtaa. GenBank-tunnisteet on lueteltu liiteaineistossa SX. 4 Pohdinta Vespa soror saalistaa erikokoisia selkärangattomia, kuten perhosia, sudenkorentoja, rukoilijasirkkoja, heinäsirkkoja ja muita ampiaisia. Se saalistaa myös pieniä selkärankaisia, kuten gekkoja (Lee 2009). Sen on havaittu ryöstävän Vespa bicolorin, Polistes-lajien ja Parapolybia-lajien (Pa. indica, Pa. nodosa ja Pa. varia) pesiä. Saaliiksi saadut toukat ja kotelot käytetään oman jälkikasvun ravinnoksi (Lee 2009). On myös raportoitu, että V. soror hyökkää ryhmissä aasianmehiläisen Apis cerana Fabricius, 1793 yhdyskuntiin. Hyökkäykset voivat tuhota yhdyskuntia ja aiheuttaa menetyksiä tarhaajille (Lee 2009; Mattila ym. 2020; Cappa ym. 2021). Jos V. soror asettuisi Asturiaan, vastaava riski voisi koskea tarhamehiläistä Apis mellifera Linnaeus, 1758 ja lisätä vieraslaji V. velutinaan jo yhdistettyjä tappioita (Requier ym. 2019; Laurino ym. 2020; Cappa ym. 2021). V. sororin pistojen on kuvattu aiheuttavan voimakasta kipua ja pitkäkestoisia oireita. Kirjoittajat arvelevat myrkyn voivan olla voimakasta, kuten lähisukulaisilla V. tropica (Linnaeus, 1758) ja V. mandarinia, joita on kuvattu vaarallisesti pistäviksi hyönteisiksi (Schmidt ym. 1986; Lee 2009).Pistoista voi tulla kansanterveydellinen huolenaihe, jos laji vakiintuu. Luontaisella levinneisyysalueella kirjoittajat nostavat esiin syys–joulukuun, jolloin suuret yhdyskunnat voivat puolustaa pesää erityisen voimakkaasti ennen koiraiden ja uusien kuningatarten ilmaantumista (Lee 2009). Luontaisella levinneisyysalueella useimmat V. sororin yhdyskunnat elävät metsissä merenpinnasta yli 700 metrin korkeuteen. Pesä on yleensä maan alla, usein rinteen hyvin vettä läpäisevässä maassa, ja vino sisäänkäynti sijaitsee usein suurten puiden juurien välissä (Lee 2009; Mattila ym. 2023). Osa pesistä on vain muutaman senttimetrin syvyydessä. Syvemmällä sijaitseviin pesiin voi johtaa yksi tai useampi vähintään 60 cm:n tunneli (Lee 2009). Pesintä muistuttaa V. mandarinian pesintää (Archer 1995; Lee 2009; Smith-Pardo, Carpenter ja Kimsey 2020; Bass, Needham ja Bennett 2022; Mattila ym. 2023). Jos V. soror leviäisi Pohjois-Espanjassa, pesien etsiminen ja poistaminen olisi tärkeä osa torjuntaa kuten V. velutinalla. Silloin maanalainen pesintä voisi vaikeuttaa pesien löytämistä ja poistamista. Hongkongissa kuningattaret nousevat talvehtimispaikoistaan yleensä maaliskuun lopulta huhtikuuhun. Pesien perustaminen alkaa todennäköisesti toukokuun alussa, ja ensimmäiset työläiset ilmaantuvat yleensä kesäkuussa (Lee 2009). Mattila ym. (2023) kuvaavat alustavasti yhdyskuntien vuosikiertoa Vietnamissa. Näistä tutkimuksista on apua, kun arvioidaan mahdollisten asturialaisten yhdyskuntien toiminta-aikaa. Maaliskuun lopussa 2022 pyydetyt kaksi työläistä havaittiin aikaisemmin kuin luontaisella alueella tehtyjen havaintojen perusteella odotettiin. Ne saattoivat olla peräisin poikkeuksellisen aikaisin vuonna 2022 perustetusta pesästä tai vuonna 2021 perustetusta yhdyskunnasta, joka selvisi talvesta. Kirjoittajat huomauttavat, että Asturian kevään 2022 oloissa oli yhtäläisyyksiä lajin luontaiseen alueeseen. He arvioivat, että leuto ilmasto saattoi vaikuttaa pesinnän ajoittumiseen, kuten alueella on havaittu V. velutinalla. Lokakuussa 2023 pyydetyt kaksi työläistä saattoivat olla peräisin yhdyskunnasta, jonka vuonna 2022 syntynyt kuningatar perusti talvehtimisen jälkeen. Myös uusi kulkeutuminen on mahdollista. Pelkkien saaliiden perusteella yhdyskuntien historiaa ei voi selvittää. Kirjoittajat pitävät uskottavana, että talvehtiva kuningatar kulkeutui vahingossa lajin luontaiselta alueelta. Samaa reittiä on ehdotettu V. mandarinialle ja V. velutinalle (Otis, Taylor ja Mattila 2023). Entomological Society of America ehdotti V. sororin englanninkieliseksi yleisnimeksi ”southern giant hornet”. Espanjaksi tarkkoja vastineita ovat ”avispón gigante del sur” ja ”avispón gigante meridional”. Arkikielessä ne saatetaan lyhentää muotoon ”avispón gigante”, jolloin laji voi sekoittua pohjoiseen jättiläisherhiläiseen V. mandariniaan. Yleisluontoiset tai liioittelevat nimet voivat myös hämärtää lajin tunnistamista. Kirjoittajat ehdottavat lyhyempää espanjankielistä nimeä ”avispón sóror”. Se viittaa suoraan tieteelliseen nimeen ja noudattaa sellaisten nimien kuin ”avispa velutina”, ”avispón bicolor” ja ”avispón oriental” mallia. 5 Johtopäätökset V. sororin ensimmäiset Euroopan havainnot varmistettiin morfologisilla ja geneettisillä analyyseillä. Iberian niemimaalla on näin havaittu neljä alueelle kulkeutunutta Vespa-lajia. Tahaton kulkeutuminen luontaiselta alueelta on uskottava selitys. Jos V. soror vakiintuisi Iberian niemimaan pohjoisosaan, jossa V. velutina on jo laajalle levinnyt, lajien yhteisvaikutukset voisivat lisätä ympäristöön, talouteen ja kansanterveyteen kohdistuvia haittoja. Kirjoittajat suosittelevat varhaista seurantaa ja nopeaa reagointia, jotta mahdolliset pesät löydetään ja leviämistä ja vaikutuksia voidaan arvioida Sierossa ja sen lähialueilla. Asturian kohdennetussa pyydysseurannassa ei vuonna 2025 saatu yhtään V. soror -yksilöä. Alkuperäiset neljä yksilöä osoittavat lajin esiintyneen alueella kyseisinä ajankohtina. Pysyvää vakiintumista ei ole vahvistettu. Omar Sánchez, Leopoldo Castro, Álvaro Fueyo, Yaisel J. Borrell, Andrés Arias Julkaistu ensimmäisen kerran 9. marraskuuta 2024 · https://doi.org/10.1002/ece3.70502

  • Miten kuhnurit saavat suolistonsa ja lisääntymiskudostensa bakteerit

    Tarhamehiläinen (Apis mellifera) on tärkeä viljelykasvien pölyttäjä kaikkialla maailmassa. Työläiset keräävät ravintoa ja hoitavat yhdyskunnan ylläpidon. Kuhnurit eli lajin koiraat siirtävät geenejään parittelemalla muiden yhdyskuntien parittelemattomien kuningatarten kanssa. Niiden lisääntymiskyky voi vaikuttaa kuningattaren menestykseen ja siten yhdyskunnan selviytymiseen. Yhdysvalloissa on raportoitu jopa 50,8 %:n vuotuisia yhdyskuntamenetyksiä Mehiläistarhaajat ovat ilmoittaneet huomattavista yhdyskuntamenetyksistä Yhdysvalloissa ja muualla. Tutkimuksessa mainitaan Yhdysvalloissa raportoidut, jopa 50,8 %:n vuotuiset menetykset. Luku kattaa kaikki raportoidut syyt. Vuodesta 2007 lähtien laajasti raportoitu mehiläisyhdyskuntien katoamishäiriö (CCD) tarkoittaa tietynlaista yhdyskunnan menetystä. Taudinaiheuttajia, loisia, puutteellista ravintoa, ilmastonmuutosta ja maatalouskemikaaleja on tutkittu yhdyskuntien terveyteen vaikuttavina tekijöinä. Myös kuningattaren terveys vaikuttaa yhdyskunnan selviytymiseen. Tarhamehiläiset ovat eusosiaalisia hyönteisiä. Yhdyskunnan sikiöt ovat yleensä yhden kuningattaren jälkeläisiä. Tutkimuksessa mainitaan, että kuningattaren elinikä alkuperäisessä yhdyskunnassaan oli aiemmin 2–7 vuotta ja että kuningattaria vaihdetaan nykyään useammin. Viitatuissa tutkimuksissa noin puolet yhdyskunnista vaihtoi kuningattarensa kuuden kuukauden kuluessa, ja vaihtoon liittyi kolminkertainen yhdyskunnan menettämisen riski. Työläisiä on vähintään 90 % yhdyskunnan yksilöistä. Ne keräävät ravintoa, ylläpitävät pesää ja hoitavat kuningatarta, kuhnureita ja vastakuoriutuneita työläisiä. Työläiset voivat vaihtaa kuningattaren esimerkiksi silloin, kun siittiövarasto on ehtynyt tai heikkolaatuinen ja kuningatar munii liikaa hedelmöittymättömiä munia, joista kehittyy kuhnureita. Kuhnurit ovat tarhamehiläisen koiraita Kuhnurien osuus yhdyskunnan yksilöistä on keväällä ja kesällä alle 10 %. Niiden lisääntymistehtävänä on paritella muiden yhdyskuntien parittelemattomien kuningatarten kanssa. Kuhnurien lisääntymiskyky voi siten vaikuttaa näiden kuningatarten ja niiden yhdyskuntien menestykseen. Kuhnurien terveyttä ja hedelmällisyyttä on tutkittu vähemmän kuin työläisten ja kuningatarten. Kuva 1. Kuhnurien sukukypsyyden luokittelu. Ensimmäisessä epäkypsässä vaiheessa (I1) siittiöitä ei ollut siirtynyt kiveksistä siemenrakkuloihin tai niitä oli siirtynyt vain vähän. Toisessa epäkypsässä vaiheessa (I2) siirtyminen oli alkanut. Sukukypsillä kuhnureilla (M) siirtyminen oli päättynyt ja kivekset olivat surkastuneet tai eivät enää näkyneet. Kuhnurit kehittyvät noin 24 päivää ennen aikuistumistaan. Aikuisen kuoriutuessa spermatogeneesi on päättynyt, mutta siemenrakkulat ja limarauhaset kehittyvät edelleen ja siittiöt ovat kiveksissä (kuva 1). Siittiöt siirtyvät siemenrakkuloihin noin 6–12 päivää kuoriutumisen jälkeen ja säilyvät siellä paritteluun asti. Kun siirtyminen päättyy, kuhnuri on sukukypsä ja kivekset surkastuvat ja lakkaavat toimimasta (kuva 1). Tarhamehiläiskuningattaret parittelevat elämänsä alussa yhdellä tai muutamalla parittelulennolla. Yhdyskunnan kasvu ja elinikä riippuvat osittain lennoilla saatujen siittiöiden määrästä ja laadusta. Siemenneste auttaa pitämään siittiöt elinkykyisinä koiraan siemenrakkuloissa, parittelun aikana ja myöhemmin kuningattaren siittiösäiliössä. Kuningatar käyttää varastoituja siittiöitä koko loppuelämänsä. Kuhnurien siittiömäärät vaihtelevat suuresti, eikä niiden lisääntymiskykyyn vaikuttavia tekijöitä vielä tunneta hyvin. Suolistomikrobisto edistää tarhamehiläisen työläisten terveyttä. Tutkimuksissa se on yhdistetty immuunipuolustukseen, taudinaiheuttajilta suojautumiseen, aineenvaihduntaan ja mahdollisesti myös käyttäytymiseen ja kehitykseen. Työläiset ovat yhdyskunnan suurin ryhmä, ja niiden mikrobistoa on tutkittu paljon. Ne saavat suolistomikrobeja sosiaalisessa kanssakäymisessä ja kosketuksessa pesän materiaaleihin. Tavallisissa oloissa suolistomikrobisto vakiintuu noin viidessä päivässä aikuistumisesta ja säilyy terveillä mehiläisillä verrattain vakaana. Se koostuu pääasiassa viidestä bakteeriryhmästä: Bifidobacterium, Snodgrassella, Gilliamella, Lactobacillus ja Bombilactobacillus.Nämä ydinryhmät ovat työläisillä yhteisiä, mutta niiden bakteerikannat vaihtelevat yksilöittäin. Siksi mikrobiyhteisöjen toiminnalliset ominaisuudet voivat erota toisistaan. Suolistomikrobisto Kuhnurien suolistossa esiintyy osin samoja bakteeriryhmiä kuin työläisillä. Mikrobisto on yleensä vähemmän monimuotoinen ja vaihtelee enemmän yksilöiden välillä.Tutkimuksen aikaan tiedettiin vain vähän siitä, miten kuhnurit saavat mikrobistonsa ja mikä on sosiaalisten kontaktien merkitys sen vakiintumiselle. Mikrobeja on löydetty useiden eläinten, myös hyönteisten, lisääntymiskudoksista. Esimerkiksi hyttysillä ja tsetsekärpäsillä näitä bakteereja on yhdistetty kehitykseen tai lisääntymiskykyyn. Havainnot saivat kirjoittajat tutkimaan, esiintyykö tarhamehiläistenkin lisääntymiskudoksissa bakteereja ja voisivatko ne liittyä terveyteen ja hedelmällisyyteen. Kuningattaria on vaikea tutkia kokeellisesti, koska ne ovat yhdyskunnalle välttämättömiä. Kuningattaren lisääntymiskyky ja elinikä riippuvat osittain kuhnureista, joiden kanssa se parittelee. Siksi kuhnurien avulla voidaan tutkia, esiintyykö tarhamehiläisten lisääntymiskudoksissa bakteereja ja mikä niiden tehtävä voisi olla. Tutkimuksessa selvitettiin, onko kuhnurien lisääntymiskudoksissa bakteereja, miten kuhnurit saavat suolistonsa ja lisääntymiskudostensa mikrobiston ja miten nämä yhteisöt muuttuvat sukukypsyyden kehittyessä. Tutkijat tunnistivat ja kuvasivat tavanomaisissa ja kokeellisissa oloissa kasvatettujen kuhnurien suoliston ja lisääntymiskudosten bakteereja sekvensoimalla 16S-rRNA-geenin monistustuotteita. Tutkimuksessa raportoitiin ensimmäistä kertaa bakteerien havaitsemisesta tarhamehiläisen kuhnurien lisääntymiselimissä. Luonnollisesti kuoriutuneilla kuhnureilla, joita pidettiin kuoriutumisen jälkeen steriileissä laboratorio-oloissa ilman sosiaalisia kontakteja, esiintyi harvoin tavallisesti kasvatetuille kuhnureille ja työläisille tyypillisiä bakteeriryhmiä, kuten Snodgrassella, Bifidobacterium, Gilliamella, Lactobacillus ja Bombilactobacillus. Tulokset viittaavat siihen, että sosiaaliset kontaktit työläisiin, esimerkiksi ruokinnan ja puhdistamisen yhteydessä, edistävät kuhnurien suoliston ja lisääntymiskudosten mikrobiston vakiintumista. Kuhnurien lisääntymiselimissä toistuvasti esiintyvä bakteeriyhteisö tekee tarhamehiläisestä mahdollisen mallilajin sen tutkimiseen, miten lisääntymiskudosten mikrobit vaikuttavat isännän kelpoisuuteen. Aineisto ja menetelmät Lue koko artikkeli Tulokset Tutkijat havaitsivat kuhnurien lisääntymiskudoksiin liittyvän mikrobiston. Havainto avaa uusia mahdollisuuksia tutkia kuhnurien lisääntymiskykyä. Koe osoitti myös, että suoliston ja lisääntymiskudosten tyypillisten bakteeriyhteisöjen vakiintuminen riippui vahvasti kontakteista työläisiin, sillä pesän kehyksillä kuoriutuneille ja sen jälkeen laboratoriossa ilman työläiskontakteja pidetyille kuhnureille ei kehittynyt tyypillistä mikrobistoa. Pesään palautettuja kuhnureita pidettiin häkeissä, joissa kosketus pesämateriaaleihin oli vähäistä. Tämä tukee tulkintaa, jonka mukaan mikrobiston vakiintumista edisti kuhnureita hoitaneiden työläisten kanssa vietetty aika. Kuten aiemmissa tutkimuksissa, kuhnurien suolistomikrobisto oli työläisten mikrobistoa vähemmän monimuotoinen ja Lactobacillus-lajit olivat siinä vallitsevia. Yksi mahdollinen selitys on, että hoitajamehiläiset ruokkivat ja hoitavat kuhnureita ja käyttävät niiden hoitoon usein vähemmän aikaa, kun resursseja on niukasti. Sosiaaliset kontaktit pesässä Tutkijat arvelevat, että kontaktien määrä kuoriutumisen aikana ja sen jälkeen vaikuttaa kuhnurin mikrobiston vakiintumiseen. Myös ravinto ja elintavat saattavat selittää eroja työläisten ja kuhnurien välillä. Työläiset syövät selvästi enemmän siitepölyä, ja niiden ravinto muuttuu, kun ne siirtyvät hoitajista ravinnonkerääjiksi. Ravintoa keräävät työläiset viettävät paljon aikaa pesän ulkopuolella, kun taas kuhnurit lähtevät yhdyskunnasta pääasiassa paritteluun liittyville lennoille. 16S-geenin kopiomäärät viittasivat aluksi yllättävän suureen bakteerimäärään laboratoriossa pidettyjen kuhnurien suolistossa ja lisääntymiskudoksissa (NE-D0 ja Lab-D5), vaikka niistä puuttuivat tarhamehiläisille tyypilliset bakteeriryhmät. Yksi mahdollinen selitys on, että mehiläisille ominaiset bakteerit syrjäyttävät tavallisesti ympäristön mikrobit. Pesässä hoitajamehiläiset auttavat kuhnureita poistamaan kennon vahakannen ja ruokkivat niitä heti kuoriutumisen jälkeen. Mikrobiston muodostuminen voi alkaa silloin. Tutkijat arvelevat, että osa laboratoriokuhnureista havaituista bakteereista tai kaikki niistä saattoivat olla peräisin sikiökennoista, joissa voi olla kasviainesta ja ympäristön mikrobeja. Monista NE-D0-näytteistä ei saatu käyttökelpoista sekvenssiaineistoa, mahdollisesti siksi, että suolistossa ja lisääntymiskudoksissa oli hyvin vähän bakteereja. Laatusuodatuksen jälkeen yli 10 % laboratoriossa pidettyjen kuhnurien suoliston sekvenssiluvuista luokiteltiin mitokondrio- tai viherhiukkasperäisiksi tai jäi luokittelematta. Joillakin yksilöillä osuus oli yli 40 %, mikä viittaa bakteeriperäisten sekvenssien vähäisyyteen. Mehiläisten suoliston 16S-analyyseissä havaitaan joskus isäntäkudoksesta tai kasviaineksesta peräisin olevia mitokondrio- ja viherhiukkassekvenssejä, mutta yleensä niiden osuus on pieni, esimerkiksi alle 1 %. Mitokondrioperäisten tai luokittelemattomien lukujen osuus oli poikkeuksellisen suuri myös laboratoriokuhnurien kivesnäytteissä, etenkin NE-D0-ryhmässä. Epäkypsien kuhnurien kiveksissä on runsaasti siittiöitä, joiden keskiosan muodostavat suurelta osin mitokondriojohdannaiset. Lactobacillus Kvantitatiivisella PCR:llä (qPCR) mitattu 16S-geenin kopiomäärä saattoi yliarvioida bakteerien määrän laboratoriossa pidettyjen kuhnurien kudoksissa, koska alukkeet voivat monistaa myös mitokondrioiden tai viherhiukkasten DNA:ta. Tutkimuksen jälkeen kirjoittajat havaitsivat, että qPCR-alukkeet monistivat herkästi kohteen ulkopuolista mitokondrio-DNA:ta etenkin vähän bakteereja sisältävissä näytteissä. Hive-D5- ja Hive-D18-ryhmien suoliston ja lisääntymiskudosten mikrobistot olivat samankaltaisia, ja Lactobacillus oli vallitseva kummassakin. Erot bakteerien kokonaismäärissä ja ryhmien suhteellisissa osuuksissa voivat kuvastaa kypsymisen aikaisia muutoksia. Yksittäisten bakteeriryhmien absoluuttista määrää ei kuitenkaan mitattu. Suhteellisen osuuden muutos ei siksi osoita, että ryhmän bakteerimäärä olisi muuttunut. NE-D0-, Lab-D5- ja Hive-D5-ryhmät näytteistettiin loppukesällä 2021. Hive-D18-kuhnurit kerättiin keväällä 2022 toisesta yhdyskunnasta, sillä kesällä 2021 työläiset lakkasivat hoitamasta kuhnureita, jotka kuolivat ennen sukukypsyyttä. Työläistutkimuksissa yhdyskunnan alkuperä on vaikuttanut vähän suolistomikrobiston koostumukseen, mutta vuodenajan on havaittu vaikuttavan koostumukseen ja bakteerien absoluuttiseen määrään. Talvityöläisillä on esimerkiksi havaittu enemmän bakteereja ja pienempi näytekohtainen monimuotoisuus. Vuodenaika voi siis osaltaan selittää Hive-D5- ja Hive-D18-ryhmien eroja. Kevään Hive-D18-kuhnurien bakteerimäärä oli suurempi kuin loppukesän Hive-D5-kuhnurien. Suoliston tai lisääntymiskudosten alfadiversiteetissä ei ollut merkitsevää eroa, ja Lactobacillus oli vallitseva molemmissa ryhmissä. Lisätutkimuksia tarvitaan sen selvittämiseen, miten vuodenaika, alkuperäinen yhdyskunta ja muut ympäristötekijät vaikuttavat kuhnurien mikrobistoon. Suolistossa ja lisääntymiskudoksissa esiintyi samankaltaisia bakteeriryhmiä. Steriili preparointi, suolen pitäminen ehjänä ja lisääntymiskudosten vahvat bakteerisignaalit puhuvat sen puolesta, ettei suolensisältö saastuttanut näytteitä vahingossa. Samankaltaisia yhteisöjä näissä kudoksissa on havaittu myös muilla hyönteisillä, esimerkiksi tomaatin miinaajakoilla (Tuta absoluta) ja joillakin hyttysillä. Tarhamehiläisten suolistomikrobisto on erikoistunut ja kehittynyt yhdessä isäntänsä kanssa. Osa keskeisistä bakteeriryhmistä saattaa sisältää tiettyihin kudoksiin sopeutuneita kantoja, joilla on erilaisia tehtäviä. Vielä ei tiedetä, miten bakteerit päätyvät lisääntymiskudoksiin. Saman kuhnurin kudosten taksonomisen samankaltaisuuden perusteella tutkijat arvelevat, että immuunijärjestelmä ja suolen suojakerros kehittyvät vielä kuoriutuessa. Tällöin suolistobakteerit voisivat päästä muihin elimiin. Fluoresenssi-in situ -hybridisaatiolla (FISH) tai muulla fluoresenssimerkinnällä voitaisiin paikantaa soluja kudoksissa. Metagenomisella sekvensoinnilla ja viljelyllä voitaisiin tutkia kantojen välisiä eroja. Työläisten suolistomikrobit osallistuvat aineenvaihduntaan, taudinaiheuttajilta suojautumiseen ja immuunipuolustukseen. Ne saattavat vaikuttaa myös kehitykseen. Suolistomikrobien vaikutuksia kuhnurien terveyteen ei tutkittu suoraan, vaikka yhteisöjen samankaltaisuus viittaa mahdollisiin yhteisiin toimintoihin. Tutkijoiden tietojen mukaan tässä tutkimuksessa kuvattiin ensimmäisen kerran tarhamehiläisen lisääntymiskudoksiin liittyviä bakteereja. Vaikutukset kuhnurien terveyteen tai hedelmällisyyteen sekä mahdolliset vaikutukset kuningattariin ja yhdyskuntiin ovat edelleen hypoteeseja. Jatkossa on selvitettävä, mitä tehtäviä lisääntymiskudosten bakteereilla on. Tutkimus osoittaa, että ne on syytä ottaa huomioon kuhnurien terveyden ja lisääntymiskyvyn tutkimuksessa. Tarhamehiläinen voi toimia mallilajina sekä suoliston että lisääntymiskudosten mikrobiston tutkimuksessa. Julkaistu verkossa 19. joulukuuta 2024 · mSphere · DOI 10.1128/msphere.00705-24 Koko artikkeli https://journals.asm.org/doi/10.1128/msphere.00705-24 Kirjoittajat · Alexis Burks (Department of Biology, University of North Carolina, Greensboro, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat) Patrick Gallagher (Department of Plant and Microbial Biology, North Carolina State University, Raleigh, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat) Kasie Raymann (Department of Biology, University of North Carolina, Greensboro, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat) ja (Department of Plant and Microbial Biology, North Carolina State University, Raleigh, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat)

  • Puhdistuskäyttäytyminen varroapunkkia vastaan luonnonvaraisilla mehiläisillä

    Hoidetuissa tarhamehiläisyhdyskunnissa on raportoitu 30–40 %:n vuotuisia menetyksiä (Kulhanek ym. 2017). Ulkoloinen Varroa destructor on ollut merkittävä uhka eurooppalaisille tarhamehiläisille siitä lähtien, kun se kulkeutui Yhdysvaltoihin (Akimov ym. 2004; Nazzi ja Le Conte 2016). Punkki käyttää ravinnokseen mehiläisen rasvakudosta ja levittää viruksia. Punkkisaastunta voi haitata mehiläisten kehitystä, muuttaa käyttäytymistä ja lyhentää elinikää (Ramsey ym. 2019; Wilfert ym. 2016). Aasianmehiläinen (Apis cerana) on varroapunkkien alkuperäinen isäntä (Oldroyd 1999).Apis ceranalle on kehittynyt useita puolustuskeinoja varroapunkkeja vastaan. Niitä ovat puhdistuskäyttäytyminen, saastuneiden sikiöiden poistaminen, muut hygieeniset käyttäytymistavat ja punkkien lisääntymisen estäminen (Grindrod ja Martin 2023; Morfin ym. 2023). Myös joillekin luonnonvaraisille Apis mellifera -populaatioille on kehittynyt punkinkestävyyttä. Varroa destructor Puhdistuskäyttäytyminen on yksi punkinkestävyyteen liittyvistä piirteistä. Mehiläiset voivat irrottaa punkkeja ruumiistaan ja samalla purra niitä (Arechavaleta-Velasco ym. 2012; Büchler ym. 1992; Diao ym. 2018; Moritz ym. 2007; Peng ym. 1987; Ruttner ja Hanel 1992; Seeley 2007; Morfin ym. 2020; Smith ym. 2021). Kentuckyn luonnonvaraiset tarhamehiläiset on tunnistettu Apis mellifera mellifera -alalajiksi (Carpenter ja Harpur 2021). Afrikkalaistuneita mehiläisiä koskevassa tutkimuksessa punkkien poistumisaste oli 38,5 % (Moretto ym. 1991). Punkinkestävyyttä on havaittu myös Puerto Ricon vähäaggressiivisilla afrikkalaistuneilla mehiläisillä (gAHB), joiden perimässä on A. m. scutellata -alalajin osuutta (Avalos ym. 2017). Röntgenmikrotomografia (mikro-CT eli µCT) tuottaa tarkkoja kolmiulotteisia kuvia ja vaatii verrattain vähän näytteiden valmistelua (Palci ym. 2016). Menetelmällä on tutkittu mehiläisten, muurahaisten ja muiden hyönteisten anatomiaa ja evoluutiota (Coty ym. 2014; Larabee ym. 2017; Li ym. 2011; Smith ym. 2021). Kirjoittajat kuvasivat mehiläisten yläleuat mikro-CT:llä ja vertasivat niiden kolmiulotteisia mittoja. Puhdistuskäyttäytymiseen liittyviä punkkivaurioita on perinteisesti arvioitu mikroskoopilla (Grindrod ja Martin 2023). Mobiilisovellukset ja kuvien luokittelu voivat helpottaa arviointia. Konvoluutioneuroverkko (CNN) voi oppia tunnistamaan kuvapiirteitä verrattain vähäisellä käsin tehtävällä esikäsittelyllä (Jogin ym. 2018). Siirto-oppimisella esikoulutettu verkko voidaan mukauttaa luokittelemaan uusia kohteita melko pienen aineiston avulla (Shin ym. 2016). Kirjoittajat odottivat Ohion (A. m. ligustica) ja Kentuckyn (A. m. mellifera) luonnonvaraisten yhdyskuntien purevan punkkeja useammin kuin kaupallisten yhdyskuntien. He vertasivat yläleukojen muotoa A. m. ligustica -populaatioissa, vähäaggressiivisissa afrikkalaistuneissa risteymissä ja kaupallisissa yhdyskunnissa. He kehittivät myös mobiilisovelluksen, joka tunnistaa vaurioituneet punkit kuvista konvoluutioneuroverkkojen avulla. Tulokset Luonnonvaraisten Apis mellifera -mehiläisten puhdistuskäyttäytyminen Regressioanalyysissä yhdyskunnasta kerättyjen punkkien kokonaismäärä ei ollut tilastollisesti merkitsevä selittäjä. Kolmea populaatiota verrattiin käyttäen vaurioituneiden punkkien osuutta puremisen mittarina. Tutkijat keräsivät 2 518 punkkia 58 kaupallisesta yhdyskunnasta ja 4 981 punkkia 97 luonnonvaraisesta yhdyskunnasta. Kentuckyn luonnonvaraisilla A. m. mellifera -yhdyskunnilla vaurioituneiden punkkien osuus oli noin 34 % suurempi kuin kaupallisissa yhdyskunnissa.Ohion luonnonvaraisilla A. m. ligustica -yhdyskunnilla vaurioituneiden punkkien osuus oli 49 % suurempi kuin kaupallisissa yhdyskunnissa. Molemmissa luonnonvaraisissa ryhmissä havaittiin merkkejä puhdistuskäyttäytymisestä. Populaatio selitti tilastollisesti merkitsevästi vaurioituneiden punkkien osuutta. Tutkijat selvittivät tavallisen pienimmän neliösumman regression avulla, ennustiko näytteenottovuosi puhdistuskäyttäytymistä. Vuosina 2020, 2021, 2022 ja 2023 näytteistettiin vastaavasti 20, 28, 57 ja 50 yhdyskuntaa. Vuosi ei ollut tilastollisesti merkitsevä selittäjä. Mikro-CT-kuva tarhamehiläisen yläleuan sisäpinnasta Apis mellifera- ja Apis cerana -lajien yläleukojen vertailu Tutkijat mittasivat työläisten yläleuoista pitkän ja lyhyen leikkuureunan, korkeuden sekä piikkialueen leveyden. Ryhmät olivat A. cerana, vähäaggressiiviset afrikkalaistuneet A. m. scutellata -risteymät, Ohion luonnonvaraiset A. m. ligustica -mehiläiset ja kaupallisista mehiläispaketeista peräisin olevat A. m. ligustica -mehiläiset. Kaupallisten mehiläisten molemmat leikkuureunat olivat tilastollisesti merkitsevästi pidempiä kuin muilla kolmella ryhmällä. Yläleuka oli korkein A. ceranalla ja matalin Ohion luonnonvaraisella A. m. ligusticalla. Piikkialueen leveydessä ei ollut merkitseviä eroja. Johtopäätökset Vaurioituneiden punkkien osuus oli suurempi Ohion luonnonvaraisissa A. m. ligustica -yhdyskunnissa ja Kentuckyn luonnonvaraisissa A. m. mellifera -yhdyskunnissa kuin kaupallisissa yhdyskunnissa. Tämä sopii yhteen sen kanssa, että mehiläiset purevat punkkeja useammin puhdistaessaan itseään tai toisiaan. Tutkijat havaitsivat myös eroja yläleuan muodossa A. ceranan, Ohion luonnonvaraisen A. m. ligustican, Puerto Ricon vähäaggressiivisten afrikkalaistuneiden risteymien ja kaupallisen A. m. ligustican välillä. He kehittivät mobiilisovelluksen, joka tunnistaa vaurioituneet punkit kuvista koneoppimisen avulla. Kerättyjen punkkien kokonaismäärä ei eronnut tilastollisesti merkitsevästi kaupallisten ja luonnonvaraisten yhdyskuntien välillä. Tämä viittaa siihen, että punkkimäärät jakautuivat samankaltaisesti tutkituissa yhdyskunnissa. Puhdistuskäyttäytyminen on yksi piirre, joka voi vähentää aikuisten mehiläisten punkkisaastuntaa. Sen tehokkuudesta ja periytyvyydestä on keskusteltu (Büchler 2010). Uudemmissa tutkimuksissa runsaasti puhdistautuvat yhdyskunnat selvisivät, vaikka niiden punkkisaastunta oli samantasoinen kuin vertailuyhdyskunnissa (Nganso ym. 2017; Smith ym. 2021). Saastuntaan vaikuttavat myös punkkien geneettiset erot, varroapunkkien levittämät taudinaiheuttajat ja muut isännän ja loisen väliset vuorovaikutukset (Mondet ym. 2020; Le Conte ym. 2020; Moro ym. 2021; Zheng ym. 2023). Populaatiogeneettisillä tutkimuksilla voitaisiin selvittää, esiintyykö näissä yhdyskunnissa erilaisia Varroa-linjoja, kun puhdistuskäyttäytymisen jalostus yhtenä punkinkestävyyden ominaisuutena jatkuu.Aiemmat tutkimukset osoittivat, että työläiset voivat purra varroapunkkien jalkoja poikki (Ruttner ja Hanel 1992). Ruttner ja Hanel (1992) kuvasivat näkyvää valkoista kudosta katkenneiden jalkojen päissä elävänä tai kuolleena kerätyillä vaurioituneilla punkeilla. Vaurioituneiden punkkien osuus oli laskennassa tilastollisesti merkitsevästi suurempi Ohion ja Kentuckyn luonnonvaraisissa yhdyskunnissa kuin kaupallisissa yhdyskunnissa. Havainto tukee aiempaa näyttöä, jonka mukaan puhdistuskäyttäytyminen ja punkkien pureminen liittyvät luonnonvaraisten yhdyskuntien punkinkestävyyteen (Russo ym. 2020; Smith ym. 2021).Vaurioituneiden punkkien osuus oli Kentuckyn luonnonvaraisissa yhdyskunnissa 34 % ja Ohion yhdyskunnissa 49 % suurempi kuin kaupallisissa yhdyskunnissa. Punkkien irrottamista ja puremista puhdistautumisen aikana on kuvattu vuodesta 1929 lähtien (Haydak 1929; Frisch 1967; Smith ym. 2021). Tulokset puoltavat puhdistuskäyttäytymisen huomioon ottamista muiden ominaisuuksien ohella punkinkestävyyden jalostuksessa (Danka ym. 2011; Rinderer ym. 2010; Spivak 1996). Van Alphen ja Fernhout (2020) raportoivat myös voimakkaasta puhdistuskäyttäytymisestä Euroopan ja Etelä-Amerikan luonnonvaraisissa yhdyskunnissa. Työläiset käyttävät yläleukojaan moniin tehtäviin, myös puolustautumiseen loisia vastaan (Papachristoforou ym. 2012; Ruttner ja Hanel 1992). Tutkijat havaitsivat eroja pitkän ja lyhyen leikkuureunan pituudessa sekä yläleuan korkeudessa tutkituilla A. cerana- ja A. mellifera -populaatioilla. Aiemmat pyyhkäisyelektronimikroskoopilla otetut kuvat punkkien katkaistuista jaloista antoivat aiheen olettaa, että yläleuan kaksi leikkuureunaa toimivat saksien terien tavoin (Ruttner ja Hanel 1992). Luonnonvaraisten ja vähäaggressiivisten afrikkalaistuneiden mehiläisten leikkuureunat muistuttivat A. ceranan leikkuureunoja ja olivat merkitsevästi lyhyempiä kuin kaupallisilla mehiläisillä. Lyhyemmät leikkuureunat voisivat helpottaa punkkien puremista. Vertailu ei osoita, että erot olisivat kehittyneet varroapunkin vaikutuksesta. Kirjoittajat arvelevat, että luonnonvalinta on saattanut suosia punkkien tehokkaampaa poistamista luonnonvaraisissa yhdyskunnissa sen jälkeen, kun Varroa saapui Yhdysvaltoihin vuonna 1987 (Hunt ym. 2016; Smith ym. 2021). Tämä sopii yhteen sen kanssa, että Indianassa punkkien puremiseen valikoiduilla yhdyskunnilla on havaittu eroja pitkässä leikkuureunassa (Smith ym. 2021). A. cerana on yleensä hieman A. melliferaa pienempi (Ruttner ja Hanel 1992; Yue ym. 2018). Tässä tutkimuksessa luonnonvaraisten mehiläisten molemmat leikkuureunat olivat lyhyemmät kuin kaupallisten mehiläisten ja yhtä pitkät tai pidemmät kuin A. ceranalla. Aiemmat tutkimukset osoittavat myös, että helleaallot ja lämpötilan muutokset voivat vaikuttaa työläisten kokoon (Poot-Báez ym. 2020). Luonnonvaraisten ja kaupallisten yhdyskuntien mehiläisten yläleukojen mittoja on syytä verrata lisää. Tutkimuksessa käytettiin vaurioituneiden punkkien osuutta puhdistuskäyttäytymisen epäsuorana mittarina ja oletettiin, että yhdyskunnan työläiset aiheuttivat vauriot. Aiemmat työt tukevat vaurioituneiden punkkien käyttöä tällaisena mittarina (Büchler ym. 1992; Ruttner ja Hanel 1992). Elävien punkkien poistamista on vaikea havainnoida suoraan pesässä (Peng ym. 1987). Automaattisia järjestelmiä on käytetty hyönteisten aggressiivisen käyttäytymisen analysointiin (Li-Byarlay ym. 2014; Lim ym. 2014). Kirjoittajat ehdottavat suoria kenttähavaintoja puhdistuskäyttäytymisestä. Aiemmassa tutkimuksessa kuvattiin kameraa ja koneoppimista hyödyntävä järjestelmä varroapunkkien havaitsemiseksi yhdyskunnissa (Bilik ym. 2024). Tässä tutkimuksessa kehitettiin konvoluutioneuroverkkoon perustuva sovellus, joka tunnistaa punkkien vaurioita kuvista. Se voisi nopeuttaa arviointia, ja tuleva versio voisi toimia pilvipalvelussa. Kaiken kaikkiaan vaurioituneiden punkkien osuus oli suurempi luonnonvaraisissa A. m. ligustica- ja A. m. mellifera -yhdyskunnissa kuin kaupallisissa yhdyskunnissa. Tämä sopii yhteen sen kanssa, että luonnonvaraiset mehiläiset purevat punkkeja useammin puhdistautuessaan. Vähäaggressiivisia afrikkalaistuneita risteymiä ja Ohion luonnonvaraisia A. m. ligustica -mehiläisiä koskevissa vertailuissa havaittiin eroja työläisten yläleuan pitkän ja lyhyen leikkuureunan pituudessa sekä yläleuan korkeudessa. Tutkijat kehittivät myös mobiilisovelluksen, joka tunnistaa punkkien vauriot konvoluutioneuroverkon avulla. Tulokset auttavat kuvaamaan luonnonvaraisten yhdyskuntien puhdistuskäyttäytymistä ja suuntaamaan jatkotutkimusta ja jalostusta. Apidologie (2025) © Kirjoittajat, 2024 · Hongmei Li-Byarlay (Department of Agricultural and Life Sciences, Central State University, Wilberforce, OH 45384, Yhdysvallat) Kaila Young (Department of Agricultural and Life Sciences, Central State University, Wilberforce, OH 45384, Yhdysvallat) Xaryn Cleare (Department of Agricultural and Life Sciences, Central State University, Wilberforce, OH 45384, Yhdysvallat) Deng Cao (Department of Computer Science and Mathematics, Central State University, Wilberforce, OH 45384, Yhdysvallat) Shudong Luo (Institute of Apicultural Research, Chinese Academy of Agricultural Sciences, Peking 102600, Kiina) Koko artikkeli https://doi.org/10.1007/s13592-024-01126-z

  • Kuhnureiden siemennesteen sekoittamisen vaikutus siittiöiden laatuun

    Esipuhe Parittelun jälkeen useiden tarhamehiläiskuhnurien (Apis mellifera) siittiöt sekoittuvat kuningattaren siittiösäiliössä. Niiden käyttäytyminen siellä vaikuttaa pitkäaikaiseen säilymiseen ja hedelmöityksen onnistumiseen. Tarhamehiläisen polyandrisessa parittelujärjestelmässä myös naaraan piilevä valinta ja siittiökilpailu voivat suosia lisääntymisen kannalta edullisia piirteitä. Naaraan piilevä valinta tarkoittaa mekanismeja, joilla naaras voi parittelun jälkeen vaikuttaa eri koiraiden siittiöiden käyttöön esimerkiksi säilyttämällä tai poistamalla eri osuuksia niiden siemennesteestä. Tässä alustavassa tutkimuksessa mitattiin useita siittiöiden laatutekijöitä kuhnurien siemennesteseoksissa. Tutkijat keräsivät 31 ejakulaattia ja jakoivat ne näytteisiin, joissa oli yhden, kahden tai kolmen kuhnurin siemennestettä. Siittiöt analysoitiin tietokoneavusteisesti lähtötilanteessa ja 60 minuutin kuluttua. Kokonaisliikkuvuus heikkeni merkitsevästi kahden kuhnurin näytteissä (p = 0,004). Kolmen kuhnurin näytteissä liikkuvuus ja kinemaattiset arvot olivat aluksi yleensä pienempiä, mutta lähtötilanteen erot ryhmien välillä eivät olleet merkitseviä. Tunnin kuluttua vain tässä ryhmässä etenemisliikkuvuus, uintinopeus ja liikeratojen mitta-arvot kasvoivat. Siittiöpitoisuus korreloi useimpien toiminnallisten mittareiden kanssa, mutta siittiöiden mittasuhteet eivät. Muutokset voivat johtua sekoittamisen, siittiöpitoisuuden ja siittiöiden mahdolliseen vuorovaikutukseen käytettävissä olleen ajan yhteisvaikutuksesta. Johdanto Eläviä ja kuolleita siittiöitä Polyandrisilla hyönteisillä naaras parittelee useiden koiraiden kanssa ja saa siemennestettä jokaiselta. Pistiäisillä tämä voi lisätä geneettistä monimuotoisuutta ja edistää yhdyskunnan terveyttä ja kelpoisuutta. Tarhamehiläinen (Apis mellifera) on esimerkki voimakkaasta polyandriasta. Joissakin populaatioissa kuningatar voi paritella jopa 77 kuhnurin kanssa (Withrow ja Tarpy 2018; Delaplane ym. 2021). Polyandria on yhdistetty työläisten parempaan suoriutumiseen ja tuottavuuteen, tehokkaampaan ravinnonhakuun, sikiöiden parempaan selviytymiseen ja suurempiin yhdyskuntiin (Mattila ja Seeley 2007; Delaplane ym. 2021). Useat parittelut voivat myös vähentää siittiövaraston ehtymisen riskiä (Delaplane ym. 2021) ja tuottaa riittävästi siittiöitä, joiden ominaisuudet tukevat hedelmöitystä pitkällä aikavälillä. Kapinmehiläisen A. m. capensis kuhnurit ovat pienempiä ja tuottavat vähemmän siittiöitä kuin esimerkiksi eurooppalaisen A. m. carnica -alalajin kuhnurit. Kapinmehiläisen kuningattarilla on puolestaan suurempi siittiösäiliö. Elinikäisen siittiövaraston kerääminen saattaa siksi edellyttää useampia paritteluja (Kraus ym. 2004). Usealta koiraalta saadut lukuisat siittiöt voivat auttaa varmistamaan riittävän elinkykyisten siittiöiden varaston. Toisin kuin kuningattaret, kuhnurit parittelevat vain kerran. Sen jälkeen siittiöiden säilyminen riippuu kuningattaren lisääntymiselimistön oloista (den Boer ym. 2010). Noin 4–6 miljoonaa siittiötä päätyy siittiösäiliöön ja varastoituu sinne. Mainittujen arvioiden mukaan tämä vastaa noin 3–5 %:a kaikista siirtyneistä siittiöistä ja 5–10 %:a yksittäisen kuhnurin siittiöistä. Loput poistuvat parittelupussin (bursa copulatrix) kautta (Baer 2005; Gençer ja Kahya 2020; Liu ym. 2020; Gençer ym. 2014). Arviolta 1–1,6 miljoonaa siittiötä käytetään munasolujen hedelmöittämiseen seuraavien vuosien aikana (Baer 2005). Siittiöiden on pysyttävä elinkykyisinä vuosia, joten niiden laadulla on merkitystä (Baer 2003; Stürup ym. 2013). Tarhamehiläisen siittiökilpailua onkin tutkittu (Moritz 1986; Woyciechowski ja Król 1996; Shafir ym. 2009). Koiraiden välinen kilpailu ja naaraan piilevä valinta voivat vaikuttaa lisääntymiseen ennen parittelua tai sen jälkeen. Parittelun jälkeistä siittiökilpailua on ehdotettu sekä munanjohtimissa että siittiösäiliössä tapahtuvaksi (Gençer ja Kahya 2020). Sitä saattaa esiintyä myös siittiöiden poistuessa säiliöstä, kulkiessa sen tiehyen läpi ja saavuttaessa munasolun (Harbo 1990). Polyandrisilla lajeilla siittiökilpailu voi suosia hedelmöitykselle edullisia ominaisuuksia (Pearcy ym. 2014). Tällaisia ovat etenemisliikkuvuus, uintinopeus, elinkyky, rakenne sekä pään, siiman ja koko siittiön pituus (Fitzpatrick ja Lüpold 2014; Pearcy ym. 2014). Hyönteisten siittiöiden liikeratoja tunnetaan vielä heikosti. Tavallisia mittareita ovat kaarevan radan nopeus (VCL), suoraviivainen nopeus (VSL), keskimääräisen radan nopeus (VAP), lineaarisuus (LIN), suoraviivaisuus (STR), heilahtelusuhde (WOB), pään sivuttaisliikkeen amplitudi (ALH) ja keskimääräisen radan ylitystaajuus (BCF) (Lu ym. 2014; WHO 2021). Tietokoneavusteinen siittiöanalyysi (CASA) seuraa tavallisesti siittiön päätä, ja sitä käytetään laajasti nisäkkäiden siittiöiden tutkimiseen (Hook ja Fisher 2020; WHO 2021). Hyönteisten siittiöiden pieni pää ja pitkä siima vaikeuttavat tarkkaa seurantaa. Ylhäällä yksittäiset ja yhdistyneet kierteiset uintiradat. Alhaalla siittiöiden selvemmin etenevä liike negatiivisessa vaihekontrastimikroskopiassa. Parittelun jälkeen tarhamehiläisen siittiöt sekoittuvat (Borsuk ym. 2018) ja muodostavat tiheitä kimppuja siittiösäiliössä (Wegener ym. 2014). Useiden tuntien kuluttua ne voivat muodostaa ympyrää uivia ryhmiä (Tofilski ym. 2018). Muutokset voivat liittyä siittiöiden väliseen vuorovaikutukseen tai yhteistyöhön, joka saattaa edistää hyönteisten hedelmöitystä (Lüpold ym. 2012; Pearcy ym. 2014). Joillakin hyönteisillä yhteistyö voi muuttaa siittiöiden liikkuvuutta ja uintinopeutta ja helpottaa etenemistä lisääntymiselimistössä (Pizzari ja Foster 2008; Lüpold ym. 2012; Pearcy ym. 2014; Liberti ym. 2018). Suurempi liikkuvuus ja nopeus voivat kuitenkin heikentää pitkäaikaissäilytyksessä tärkeää elinkykyä. Siittiöiden liike vaatii energiaa ja liittyy aineenvaihdunnan vilkastumiseen. Mitokondriot tuottavat adenosiinitrifosfaattia (ATP) ja reaktiivisia happiyhdisteitä (ROS), jotka voivat osallistua liikkeen säätelyyn. Jos happiyhdisteitä syntyy yli solujen antioksidanttisen kapasiteetin, oksidatiivinen stressi voi vaurioittaa siittiöiden rakennetta ja toimintaa ja johtaa lopulta solukuolemaan (Reinhardt 2007; Abdelkader ym. 2018). Hyönteismyrkkyaltistus lisäsi ATP:n tuotantoa ja siten aineenvaihduntaa aikuisilla kuhnureilla in vivo sekä tarhamehiläisen siittiöillä in vitro. Molemmissa tutkimuksissa havaittiin myös siittiöiden kuolleisuuden lisääntyneen ja elinkyvyn heikentyneen (Abdelkader ym. 2015, 2018). Useimmissa in vitro -tutkimuksissa kuhnurien siemennesteen sekoittaminen ei näyttänyt vaikuttavan siittiöiden elinkykyyn (Shafir ym. 2009; Tofilski ym. 2012; Gençer ym. 2014). Elinkyky näytti myös samankaltaiselta sivumunanjohtimissa ja siittiösäiliössä neljän ensimmäisen tunnin aikana. Tuolloin siirtyminen siittiösäiliöön on voimakkainta keinosiemennetyillä kuningattarilla (Gençer ja Kahya 2011). Usean kuhnurin siemennesteen sekoittumista koskeva tutkimus on keskittynyt uintiratoihin ja elinkykyyn. Vielä ei tiedetä, mitkä rakenteelliset ja toiminnalliset ominaisuudet edistävät hedelmöitystä eniten. Monandrisilla pistiäisillä, kuten useimmilla kimalaisilla ja erakkomehiläisillä, naaras parittelee yhden koiraan kanssa (Baer 2003). Joillakin lajeilla koiras muodostaa parittelutulpan, joka vähentää uuden parittelun todennäköisyyttä. Tällöin yhden koiraan siittiöt voivat saavuttaa siittiösäiliön kohtaamatta muiden koiraiden siittiöitä, jolloin siittiökilpailu naaraan lisääntymiselimistössä on epätodennäköisempää (Baer ym. 2006; Strobl ym. 2019). Tässä alustavassa tutkimuksessa tarkasteltiin A. m. capensis -kuhnurien siittiöiden laatua ja sitä, miten usean kuhnurin siemennesteen sekoittaminen voi vaikuttaa siittiöiden käyttäytymiseen ja laatuun. Yksittäisiä näytteitä ja seoksia verrattiin in vitro. Ensin tutkittiin, muuttaako sekoittaminen liikkuvuutta tai kinemaattisia mittareita. Toiseksi selvitettiin, liittyvätkö siittiöiden rakenteelliset mitat havaittuun toimintaan tai käyttäytymiseen. Aineisto ja menetelmät. Katso alkuperäinen artikkeli. Tulokset Siemennesteen täyttämä tarhamehiläiskuningattaren siittiösäiliö Tutkimuksessa tarkasteltiin siittiöiden toiminnallisia ja rakenteellisia ominaisuuksia sen jälkeen, kun kuhnurien siemennestettä oli sekoitettu in vitro. Tofilski ym. (2018) kuvasivat aiemmin siittiöiden liikkeen muuttumista ajan myötä kuningatarten siittiösäiliöissä keinosiemennyksen ja luonnollisen parittelun jälkeen. Ensimmäisten kahdeksan tunnin aikana eteenpäin suuntautuvaa liikettä näkyi vähän, vaikka pieni osa siittiöistä eteni nopeasti. Kuudentoista tunnin kuluttua tutkijat havaitsivat koordinoitua ympyräliikettä ja hitaasti ympyrää uivia ryhmiä. Tämä koe päättyi 60 minuutin kuluttua. Useimmat seosten siittiöistä liikkuivat hitaasti etenemättä selvästi, ja osa ryhmistä ui ympyrää. Kokonaisliikkuvuus oli aluksi suurin yhden ja kahden kuhnurin näytteissä. Kahden kuhnurin näytteissä se väheni selvästi 60 minuutissa ja kolmen kuhnurin näytteissä vähemmän. Borsuk ym. (2011) havaitsivat, että kahden sukukypsän A. m. carnica -kuhnurin siemennesteen sekoittaminen lisäsi aluksi siittiöiden aktiivisuutta, joka myöhemmin väheni. Havaintojen välistä aikaa ei ilmoitettu. Lehdenleikkaajamuurahaisella Acromyrmex echinatior koiraan oma siemenneste lisäsi siittiöiden liikkuvuutta vähemmän, mikä saattaa suojata niiden elinkykyä. Sekoittaminen kilpailevan koiraan siemennesteeseen lisäsi liikkuvuutta enemmän (Liberti ym. 2018). Kokonaisliikkuvuuteen lasketaan etenevästi (PR) ja ei-etenevästi (NP) liikkuvat siittiöt. Kahden kuhnurin näytteissä hitaiden ja ei-etenevien siittiöiden osuus väheni, mutta nopeiden ja etenevien osuus ei kasvanut vastaavasti. Liikkumattomien siittiöiden osuus kasvoi yli 50 % lähtötilanteesta samalla kun kokonaisliikkuvuus väheni. Kahden sukua olevan kuhnurin siemennesteen sekoittaminen saattoi siis heikentää laatua tässä kokeessa. Solukalvon vaurioituminen voi heikentää siittiön kykyä säilyttää liikkeeseen tarvittavia aineita, kuten ATP:tä. ATP:n väheneminen voi hidastaa siittiöitä tai tehdä niistä liikkumattomia. Superoksididismutaasi (SOD) toimii antioksidanttina ja edistää siittiöiden selviytymistä ja liikkuvuutta. Näin ollen jos reaktiivisten happiyhdisteiden tuotanto ylittää siemennesteen antioksidanttisen kapasiteetin, oksidatiivinen stressi voi haitata siittiöiden toimintaa (Reinhardt 2007; Abdelkader ym. 2014, 2018). Oksidatiivinen stressi saattoi siis vaikuttaa siittiöihin kahden kuhnurin näytteissä. Koska elinkykyä ei seurattu ajan mittaan, liikkumattomien siittiöiden osuuden kasvu ei osoita kuolleiden siittiöiden määrän kasvaneen. Den Boer ym. (2010) tutkivat siemenrakkuloista kerättyjä siittiöitä kuudella hyönteislajilla, muun muassa tarhamehiläisellä ja lehdenleikkaajamuurahaisilla Atta colombica ja Acromyrmex echinatior. Siittiöt säilyivät paremmin koiraan omassa siemennesteessä ja heikommin saman lajin toisen koiraan siemennesteessä riippumatta siitä, olivatko koiraat sukua.Kirjoittajat ehdottivat, että siemennesteessä voi olla vaikutuksiltaan vastakkaisia aineita. Osa saattaa haitata kilpailevan koiraan siittiöitä ja osa edistää siittiöiden säilymistä. Shafir ym. (2009) sekoittivat kahden toisilleen sukua olemattoman kuhnurin siemennestettä ja säilyttivät näytteitä neljä päivää 25 °C:ssa. Siittiöiden elinkyky oli seoksissa hieman parempi kuin yksittäisissä näytteissä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tofilski ym. (2012) eivät havainneet eroa elinkyvyssä, kun näytteet tutkittiin keruun jälkeen. Muissa tutkimuksissa siittiöiden elinkyky oli neljän kuhnurin seoksissa selvästi heikompi (alle 50 %) kuin yksittäisissä näytteissä (Collins 2004). Sen sijaan, kun sekoitettiin viiden tai enintään kahdeksan kuhnurin siemennestettä (Collins 2003) tai kahdeksasta kymmeneen kuhnurin siemennestettä (Gençer ym. 2014), elinkyky pysyi ennallaan. Tofilski ym. (2012) havaitsivat myös enemmän hiukkasia kahden kuhnurin näytteissä ja pitivät mahdollisena, että kyse oli siittiökilpailusta, jossa yhden kuhnurin siemenneste voi aiheuttaa hyytymistä ja tehdä toisen kuhnurin siittiöt liikkumattomiksi. Tässä kokeessa hyytymistä ei havaittu. Tutkimusten erot voivat johtua keruu-, säilytys- ja valmistelumenetelmistä, jotka voivat vaurioittaa siittiöitä (Collins 2004; Shafir ym. 2009; Gençer ym. 2014). Siittiöiden elinkyky voi vaihdella myös kuhnuriyksilöiden välillä (Collins 2004). Heikompaan elinkykyyn on yhdistetty muun muassa kuhnurien ikä. Myös vuodenaika, kukkivien ravintokasvien saatavuus sekä altistuminen loisille ja torjunta-aineille voivat vaikuttaa huomattavasti (Rangel ja Fisher 2019; Yániz ym. 2020; Morais ym. 2022).Myös yhdyskuntien varroapunkkisaastunnan voimakkuus ja punkkien torjuntaan käytettävät akarisidit saattavat vaikuttaa kuhnurien siittiöiden elinkykyyn (Collins 2004; Rinderer ym. 1999). Varroapunkkisaastuntaa ei mitattu tässä tutkimuksessa. Siittiöiden parempi elinkyky siittiösäiliössä kuin ejakulaatissa viittaa siihen, että elinkyky saattaa vaikuttaa siihen, mitkä siittiöt varastoituvat (Lodesani ym. 2004). Keinosiemennys Siittiöiden elinkyky on tärkeää sekä kuhnurissa että kuningattaressa, mutta sitä ylläpitävät mekanismit näyttävät eroavan toisistaan. Esimerkiksi aineenvaihduntaan osallistuvien proteiinien, kuten entsyymien, pitoisuudet poikkeavat huomattavasti siittiösäiliön nesteessä ja siemennesteessä. Siittiösäiliön nesteessä on enemmän aineita, jotka tukevat siittiöiden säilymistä (Collins ym. 2006; Baer ym. 2009). Siittiöiden tiheä pakkautuminen säiliöön saattaa ylläpitää elinkykyä rajoittamalla laimenemista ja vähentämällä siten osmoottista stressiä ja endogeenistä soluhengitystä. Näin tiheästi pakkautuneiden siittiöiden aineenvaihdunta voi hidastua (Reinhardt 2007). Siittiösäiliössä liikkuvuuden rajoittuminen voi auttaa ylläpitämään elinkykyä. Siittiösäiliön nesteen natrium- ja kaliumpitoisuudet ovat huomattavasti suurempia kuin kuhnurin siemennesteessä, mikä voi vähentää liikkuvuutta (Verma 1973). Liikkumattomat siittiöt näyttävät olevan yleisempiä vanhoilla kuningattarilla, joilla siittiömäärä ja hypertonisuus ovat pienempiä (Al-Lawati ym. 2009). Kuitenkin siittiöiden heikentynyt elinkyky sekoitetussa siemennesteessä voi olla erityisen merkityksellistä keinosiemennyksessä, sillä siittiöiden elinkyky voi heikentyä nopeammin keinosiemennetyillä kuin luonnollisesti paritelleilla kuningattarilla (Tarpy ja Olivarez 2014; Lodesani ym. 2004). Elinkykyisten siittiöiden menetys voi haitata lisääntymistä ja johtaa siihen, että kuningatar munii hedelmöittymättömiä munia, joista kehittyy kuhnureita. Eräässä tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että kuningattaret munivat riittävästi hedelmöittyneitä munia vielä silloin, kun keinosiemennykseen käytetyn siemennesteen siittiöistä 42,6 % oli elinkykyisiä kokeen oloissa (Collins 2000). Kahden kuhnurin näytteissä havaituista muutoksista poiketen kolmen kuhnurin siemennesteen sekoittaminen näytti parantavan siittiöiden liikettä ajan mittaan. Tässä ryhmässä hitaiden ja ei-etenevästi liikkuvien siittiöiden osuudet pienenivät ja nopeasti ja etenevästi liikkuvien osuudet kasvoivat. Useimmat arvot olivat lopulta suurempia kuin yksittäisissä näytteissä ja kahden kuhnurin seoksissa. Vain tässä ryhmässä kaikki mitatut kinemaattiset arvot kasvoivat ajan mittaan, vaikka muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Suurimmat nousut näkyivät VSL-, LIN- ja STR-arvoissa. LIN lasketaan VSL- ja VCL-arvoista, STR puolestaan VSL- ja VAP-arvoista. Tarhamehiläisillä suurempi kokonaisliikkuvuus on yhdistetty suurempiin etenevien ja nopeasti liikkuvien siittiöiden osuuksiin ja suurempiin VCL-, VSL-, VAP-, LIN- ja STR-arvoihin. Näitä yhteyksiä on havaittu yksittäisissä siemenrakkula- ja ejakulaattinäytteissä (Inouri-Iskounen ym. 2020; Murray ym. 2022). Kirjoittajat arvelevat, että siittiöpitoisuus, mahdollinen siittiöiden yhteistyö ja kulunut aika yhdessä vaikuttivat kolmen kuhnurin seoksissa havaittuihin muutoksiin. Näissä näytteissä oli suurempi siittiöpitoisuus, joka korreloi positiivisesti toiminnallisten mittareiden kanssa. Suurempi siittiöpitoisuus voi lisätä viskositeettia ja muuttaa siittiöiden liikettä, kuten siittiösäiliössä tehdyt havainnot viittaavat (Tofilski ym. 2018). Al-Lawati ym. (2009) ehdottivat, että siittiösäiliön nesteen hypertonisuus voi edistää ympyräuintia. Kirjoittajat pitävät mahdollisena, että hypertonisuus oli suurempi myös kolmen kuhnurin tiheämmissä näytteissä. Eräällä kyttäkärpäsellä ja aavikkomuurahaisella siittiöt uivat nopeammin viskoosimmassa väliaineessa (Curtis ja Benner 1991; Pearcy ym. 2014). Suurempi pitoisuus voi myös lisätä siittiöiden vuorovaikutusta. Eusosiaalisella aavikkomuurahaisella Cataglyphis savignyi kymmenet siittiöt muodostavat kimppuja, jotka uivat 50 % nopeammin kuin yksittäiset siittiöt. Yhteistyö voi lisätä yhden koiraan osuutta siittiösäiliöön päätyvistä ja sinne varastoituvista siittiöistä (Pearcy ym. 2014). Kuhnurin siittiöiden liikkeen muutoksia on selitetty myös havaintojen välillä kuluneella ajalla, joka voi antaa liikeradoille aikaa vakiintua (Tofilski ym. 2018; Yániz ym. 2019). Kuningattaren lisääntymiselimistön ja siittiösäiliön olot poikkeavat ejakulaatin oloista.Onnistuneen parittelun tai siemennyksen jälkeen vain osa siittiöistä varastoituu. Woyciechowski ja Król (1996) havaitsivat, että varastoituneiden siittiöiden määrä ei riippunut siitä, kuinka monen kuhnurin siemennestettä keinosiemennyksessä käytettiin. A. m. capensis -kuningatarten siittiösäiliössä näyttää olevan 3–11 miljoonaa siittiötä noin 1 µL:n tilavuudessa. Kaikkien koeryhmien pitoisuudet olivat tällä välillä. Ei tiedetä, miten vaihtelu vaikuttaa siittiöiden liikkeeseen siittiösäiliössä. Pitoisuuksien vaihtelu vastaa saman alalajin aiempia havaintoja (Murray ym. 2022). A. m. capensis -alalajin siittiöt vaikuttavat lyhyemmiltä kuin esimerkiksi A. m. carnica -alalajin siittiöt, mikä voi vaikuttaa liikkeeseen (Gontarz ym. 2016). Siittiösäiliössä siittiöt ovat kosketuksissa säiliön nesteeseen ja käyttävät enemmän anaerobista aineenvaihduntaa kuin ejakulaatissa (Liu ym. 2020). Hyönteisillä siittiön pituus voi vaikuttaa toimintaan ja liikkuvuuteen (Fitzpatrick ja Lüpold 2014). Esimerkiksi Drosophila-kärpäsillä pitkät siittiöt uivat lyhyitä hitaammin mutta vastustavat paremmin poistumista naaraan lisääntymiselimistöstä (Lüpold ym. 2012). Tässä kokeessa siittiöiden mitat eivät eronneet ryhmien välillä eivätkä korreloineet liikkuvuuden kanssa. Dahlbominus fuscipennis -pistiäisen koiraiden siemenrakkuloissa esiintyy viittä siittiötyyppiä, vaikka naaraiden siittiösäiliöt ovat samankokoisia (Lee ja Wilkes 1965). Tarhamehiläisen siittiöiden mitoissa on raportoitu vuodenaikaisvaihtelua (Gontarz ym. 2016). Parittelun jälkeen siittiösäiliöön päätyvien ja sinne jäävien siittiöiden mahdollista monimuotoisuutta ei ole vielä kuvattu. A. m. capensis -alalajin lyhyemmät siittiöt voivat liikkua eri tavalla kuin muiden alalajien pidemmät siittiöt. Tutkimuksen rajoituksena oli, ettei kuhnurien kokoa mitattu. Aiemmissa töissä koko on yhdistetty siittiöpitoisuuteen tai siittiömäärään ejakulaattia kohti (Schlüns ym. 2003; Bratu ym. 2022) sekä poikkeavien siittiöiden esiintymiseen (Bratu ym. 2022). Kirjoittajien aiemmissa laboratoriokokeissa ruumiinpainolla ei kuitenkaan havaittu haitallista yhteyttä siittiöpitoisuuteen. Johtopäätökset Liikkuvuuden ja kinemaattisten arvojen erot voivat liittyä siemennesteen sekoittamiseen, siittiöpitoisuuteen ja siittiöiden ryhmittymisen muuttumiseen ajan mittaan. Tutkimus ei osoittanut geneettistä syytä. In vitro -sekoituksessa kuningatar ei voi vaikuttaa siittiöiden käyttöön parittelun jälkeen esimerkiksi piilevän valinnan kautta. Luonnollisessa parittelussa vain osa saaduista siittiöistä varastoituu siittiösäiliöön. Ympäristötekijöiden ohella kuhnurien siemennesteen laatu voi vaikuttaa kuningattaren terveyteen ja lisääntymiseen parittelun jälkeisten muutosten kautta sekä edelleen yhdyskunnan terveyteen ja suorituskykyyn (Brutscher ym. 2019). Ulos kääntynyt endofallus ja näkyvissä oleva siemenneste Tulokset voivat kiinnostaa mehiläistarhaajia ja keinosiemennysohjelmia. Siittiöpitoisuus, liikkuvuus ja elinkyky auttavat arvioimaan seosnäytteen laatua ennen siemennystä. Niiden käyttökelpoisuutta kuningattaren ja yhdyskunnan myöhemmän terveyden mittareina on tutkittava lisää. Sekoituksen jälkeisten muutosten selvittämiseksi kirjoittajat ehdottavat eri siittiöpitoisuuksien testaamista, reaktiivisten happiyhdisteiden ja mitokondrioiden toiminnan mittaamista sekä siittiöiden tutkimista kuningattaren siittiösäiliössä. Rutiinikäyttö mehiläistarhauksessa edellyttäisi myös yksinkertaisia ja edullisia arviointimenetelmiä. Kirjoittajat Retha CM Kotzé (Department of Medical Bioscience, University of the Western Cape, Bellville, Etelä-Afrikka) Gerhard van der Horst (Department of Medical Bioscience, University of the Western Cape, Bellville, Etelä-Afrikka) Janice F Murray (Department of Medical Bioscience, University of the Western Cape, Bellville, Etelä-Afrikka) Anja Duminy (Department of Medical Bioscience, University of the Western Cape, Bellville, Etelä-Afrikka, ja Applied Research Centre, Langara College, Vancouver, Kanada) Mike Allsopp (Honey Bee Research Section, ARC-Plant Protection Research Institute, Stellenbosch, Etelä-Afrikka) African Entomology, 2024 · Sovitettu viitatusta artikkelista CC BY 4.0 -lisenssillä https://doi.org/10.17159/2254-8854/2024/a17135

  • Dialysoidun ja kryosäilytetyn siemennesteen laimentaminen sulatuksen jälkeen ja mehiläiskuningattarien hedelmällisyys

    Kryosäilytys nestetypessä −196 °C:ssa pysäyttää siittiöiden aineenvaihdunnan lähes kokonaan Esipuhe Tarhamehiläisen (Apis mellifera) kuhnurien siemennesteen kryosäilytys on edelleen haastavaa. Vuosikymmenten tutkimuksesta huolimatta siittiöiden elinkyvyn ja toiminnan säilyttäminen sulatuksen jälkeen rajoittaa pakastetun siemennesteen käyttöä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten kryosäilytetyn kuhnurin siemennesteen laimentaminen Bee Semen Solution -liuoksella (BSS) sulatuksen jälkeen vaikuttaa siittiöiden elinkykyyn ja kuningattarien lisääntymiseen. Kuningattaret keinosiemennettiin tuoreella tai kryosäilytetyllä siemennesteellä. Kummassakin tapauksessa käytettiin sekä laimentamatonta että laimennettua siemennestettä. Tutkijat mittasivat siittiösäiliön siittiöiden määrän ja laadun sekä arvioivat sikiöalan koostumusta. Kryosäilytys heikensi siittiöiden elinkykyä ja kuningatarten hedelmällisyyttä tuoreeseen siemennesteeseen verrattuna. Sulatuksen jälkeinen BSS-laimennus näytti parantavan siittiösäiliöstä mitattuja arvoja ja hedelmällisyyttä. Tulokset viittaavat siihen, että sulatuksen jälkeinen käsittely ja laimentimen valinta voivat vaikuttaa keinosiemennyksen tuloksiin, kun siemenneste kryosäilytetään dialyysiä hyödyntävällä menetelmällä. Kirjoittajat ehdottavat lisäksi selvitettäväksi, voidaanko toistuvilla siemennyksillä lisätä siittiöiden määrää siittiösäiliössä ja parantaa kuningatarten hedelmällisyyttä. Johdanto Apis melliferan siittiöitä Kuhnurin siemennesteen kryosäilytys ja varastointi ovat edelleen haasteita mehiläisten keinosiemennyksessä, jalostuksessa ja tutkimuksessa. Tehokkaita menetelmiä on kehitetty vuosia (Melnichenko ja Vavilov, 1975; Harbo, 1977; Kaftanoglu ja Peng, 1984; Hopkins ym., 2012; Wegener ym., 2014a; Alçay ym., 2019), mutta laajasti käytettyä menetelmää, joka säilyttäisi siemennesteen hedelmöityskyvyn pitkäaikaissäilytyksessä, ei vielä ole (Cobey, 2016; Smilga-Spalvina ym., 2023). Haasteita liittyy näytteiden pakastamiseen, varastointiin ja kuningatarten onnistuneeseen siementämiseen sulatetulla siemennesteellä. Pakastus ja sulatus voivat lisätä siittiöiden rakennepoikkeavuuksia, kuten pään epämuodostumia ja hännän kiertymistä (Yániz ym., 2024), ja heikentää siittiöiden liikkuvuutta ja elinkykyä (Hopkins ja Herr, 2010; Özkök ja Selcuk, 2020). Useissa tutkimuksissa on tarkasteltu ennen kryosäilytystä käytettäviä laimentimia ja niiden vaikutuksia siemennesteen laatuun (Harbo, 1979; Taylor ym., 2009; Hopkins ja Herr, 2010; Wegener ym., 2012; Alçay ym., 2019, 2022; Gulov ja Laskin, 2021; Aktar ym., 2024; Nur ym., 2024; Mohammadi ym., 2025). Osa tavallisista kylmäsuoja-aineista voi vahingoittaa siittiöitä, kuningattaria tai molempia (Hopkins ja Herr, 2010; Wegener ja Bienefeld, 2012; Wegener ym., 2012). Kylmäsuoja-aineen laimentaminen tai poistaminen suurelta osin sulatuksen jälkeen voi vähentää sen toksisuutta (Wegener ym., 2014a; Gül ym., 2017; Auth ja Hopkins, 2021). Siksi tutkitaan laimentimia, jotka vakauttavat siittiöiden solukalvoja ja vähentävät vaurioita sulatuksen jälkeen. Vain harvoissa tutkimuksissa on selvitetty, miten sulatuksen jälkeinen laimennus vaikuttaa siittiöiden laatuun siittiösäiliössä ja kuningatarten hedelmällisyyteen. Wegener ym. (2014a) laimensivat kryosäilytettyä siemennestettä BSS-liuoksella ja sentrifugoivat sen poistaakseen kylmäsuoja-aineen ja väkevöidäkseen siittiöt uudelleen. Siittiöiden liikkuvuus siittiösäiliössä ja kuningatarten hedelmällisyys heikkenivät, ja työläissikiöiden osuus oli 27 %. Gül ym. (2017) pesivät ja sentrifugoivat näytteitä siemennesteen laimentimella, glukoosiliuoksilla tai kuhnurin tuoreella siemenplasmalla. Työläissikiöiden osuus ei kasvanut merkitsevästi. Molemmissa tutkimuksissa laimennuksen jälkeinen sentrifugointi saattoi heikentää siittiöiden toimintaa ja siemennyksen onnistumista (Cobey ym., 2013). Wegener ym. (2014a) raportoivat paremmasta siittiöiden laadusta ja hedelmällisyydestä, kun näytteet laimennettiin varovasti BSS-liuoksella ja sekoitettiin käsin ilman sentrifugointia. Menetelmää kokeiltiin vain kolmella kuningattarella. Yhden siemennesteosan ja kahden BSS-osan suhde poikkesi kuningatarten siemennyksessä tavallisesta suhteesta 1:1 (Skowronek ym., 1995; Gerula ym., 2016; Kahya ja Gençer, 2022). Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten ennen pakastusta dialysoidun siemennesteen laimentaminen BSS-liuoksella sulatuksen jälkeen vaikuttaa kuningatarten hedelmällisyyteen sekä siittiöiden määrään ja laatuun siittiösäiliössä. Aineisto ja menetelmät (lue koko artikkeli) Tulokset Tutkituissa näytteissä siittiöiden liikkuvuus oli tuoreessa siemennesteessä 98 % ja sulatetussa siemennesteessä 62 %. Kuningatarten kuolleisuus ei eronnut merkitsevästi neljän käsittelyn välillä (taulukko 1). Monte Carlo -simulaatio antoi tuloksen χ² = 1,14, df = 3 ja p = 0,77. Epäparametrisissa analyyseissä havaittiin eroja tutkituissa lisääntymis- ja siittiömuuttujissa. Työläissikiöiden osuus vaihteli ryhmien välillä (Kruskal–Wallis H(3) = 28,13, p < 0,001). Kryosäilytetyllä siemennesteellä siemennetyt kuningattaret (ryhmät 3 ja 4) tuottivat suhteellisesti vähemmän työläissikiöitä kuin tuoreella siemennesteellä siemennetyt kuningattaret (ryhmät 1 ja 2) (taulukko 1). Kryosäilytyksen vaikutus oli suuri (Cliffin δ = 0,94–1,00). Tuoreen siemennesteen ryhmien välillä ei havaittu merkitsevää eroa (p = 1,000). Kryosäilytetyissä ryhmissä BSS-laimennukseen liittyi pieni tai kohtalainen arvioitu parannus (δ = −0,35, kun ryhmää 3 verrattiin ryhmään 4), mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Taulukko 1. Kuningatarten kuolleisuus ja työläissikiöiden osuus (%) eri tavoin käsitellyllä siemennesteellä tehdyn siemennyksen jälkeen Siittiöiden määrä siittiösäiliössä vaihteli käsittelyittäin (artikkelissa ilmoitettu p = 0,0005, taulukko 2). Kryosäilytetyllä siemennesteellä siemennettyjen kuningatarten siittiösäiliössä oli vähemmän siittiöitä kuin tuoreella siemennesteellä siemennetyillä (p < 0,05, δ = 0,72–1,00). Sulatuksen jälkeisessä BSS-laimennuksessa siittiömäärät olivat yleensä suurempia (δ = −0,30, kun ryhmää 3 verrattiin ryhmään 4, p = 1,000, taulukko S1). Myös liikkuvuus vaihteli käsittelyittäin (H(3) = 25,60, p < 0,001) ja heikkeni kryosäilytyksessä (δ = 0,73–1,00). Liikkuvuus oli BSS-laimennuksen jälkeen suurempi kuin laimentamattomassa sulatetussa ryhmässä (δ = −0,52, kun ryhmää 3 verrattiin ryhmään 4, p = 0,26). Myös elinkyky vaihteli käsittelyittäin (H(3) = 23,70, p < 0,001). Siittiöiden määrä (miljoonaa) ja laatu kuningatarten siittiösäiliössä eri tavoin käsitellyllä siemennesteellä tehdyn siemennyksen jälkeen Kryosäilytetyn siemennesteen siittiöiden elinkyky oli selvästi heikompi kuin tuoreen (δ = 0,83–1,00). Sulatetun siemennesteen ryhmien arvioitu ero oli vähäinen (δ = 0,03, p = 1,000, taulukko S1). Pohdinta Kryosäilytys vaikutti siittiösäiliöön varastoituneiden siittiöiden määrään ja laatuun, kuten aiemmissakin tutkimuksissa on raportoitu (Harbo, 1983; Kaftanoglu ja Peng, 1984; Hopkins ym., 2012; Wegener ym., 2012, 2014a; Gül ym., 2017; Paillard ym., 2017; Gulov ja Laskin, 2020, 2021; Yániz ym., 2020; Nur ym., 2024; Egyptien ym., 2025; Mohammadi ym., 2025). Vain harvoissa tutkimuksissa on arvioitu kryosäilytetyllä siemennesteellä siemennettyjen kuningatarten hedelmällisyyttä. Tutkimukset eroavat toisistaan pakastusmenetelmien sekä ennen pakastusta tai sen jälkeen käytettyjen laimentimien osalta. Käytännössä ratkaisevaa on, tuottaako kuningatar riittävästi työläisiä yhdyskunnan kasvuun (Bryła ja Trzcińska, 2024) tai riittävästi hedelmöittyneitä munia uusien kuningatarten kasvattamiseen ja jalostuslinjojen säilyttämiseen (Wegener ym., 2012). Kryosäilytetyllä siemennesteellä siemennetyt kuningattaret voivat munia hedelmöittyneitä munia, mutta tulokset vaihtelevat. Varhaisissa kertasiemennyskokeissa muninta onnistui 3,3 µL:n tai ilmoittamattoman annoksen jälkeen. Työläissikiöiden osuudet (8–22 % ja 47 %) ja siittiömäärät siittiösäiliössä (0,1–0,2 miljoonaa) jäivät pieniksi (Harbo, 1983; Kaftanoglu ja Peng, 1984). Laimentimien tulokset vaihtelivat. Dimetyylisulfoksidia (DMSO) käyttäneessä kryosäilytyksessä siittiömäärät olivat 0,7–1,3 miljoonaa, tuoreella siemennesteellä 2,4–3,6 miljoonaa (Wegener ym., 2012). Kylmäsuoja-aineen lisääminen dialyysillä tuotti 49–79 % työläissikiöitä. Varovainen laimennus sulatuksen jälkeen ilman sentrifugointia tuotti enimmillään 65,8 % työläissikiöitä ja 1,8 miljoonaa siittiötä siittiösäiliöön (Wegener ym., 2014a). Tarhamehiläiskuningattarien keinosiemennys Hopkins ym. (2012) osoittivat, että 5 µL:lla kryosäilytettyä siemennestettä siemennetyt kuningattaret saattoivat tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä usean sukupolven ajan. Hedelmöittymisosuus oli parhaimmillaan 95–100 % ja keskimäärin aluksi 50 % ja ensimmäisessä jälkeläissukupolvessa 46 %. Myöhemmissä tutkimuksissa pakastus- ja siemennysmenetelmiä muutettiin, jotta siittiöiden elinkyky sulatuksen jälkeen ja kuningatarten hedelmällisyys paranisivat. Gül ym. (2017) havaitsivat, että kerran 5 µL:lla sulatettua, kuhnurin siemenplasmassa pestyä siemennestettä siemennetyt kuningattaret tuottivat suunnilleen saman osuuden työläissikiöitä kuin pakastettua vertailunäytettä saaneet (48 % ja 47 %). Siittiösäiliöissä oli vastaavasti 0,81 ja 1,6 miljoonaa siittiötä. Merkitsevää parannusta ei havaittu. Eräillä ennen pakastusta käytetyillä laimentimilla, kuten hunajapohjaisilla liuoksilla, saatiin lupaavampia tuloksia. Gulov ja Laskin (2020, 2021) raportoivat, että kerran 8–12 µL:lla kryosäilytettyä siemennestettä siemennetyt kuningattaret tuottivat 17–99 % työläissikiöitä (keskiarvo 61 %) ja varastoivat siittiösäiliöön keskimäärin 1,98 miljoonaa siittiötä. Nur ym. (2024) saivat kuningattaret munimaan yhden 8–10 µL:n siemennyksen jälkeen laimentimilla, joissa ei ollut kylmäsuoja-ainetta. Sikiöistä ja siittiöistä ei raportoitu tietoja. Liiallinen laimentaminen pienensi siittiösäiliön siittiömäärän 0,14–0,15 miljoonaan sentrifugoinnista riippumatta (Paillard ym., 2017). Egyptien ym. (2025) saivat yksinkertaisella antibiootittomalla pakastusmenetelmällä hedelmöittyneitä munia pieneltä osalta kerran 5 µL:lla kryosäilytettyä siemennestettä siemennetyistä kuningattarista. Menetelmä oli toteuttamiskelpoinen, mutta teholtaan rajallinen. Tässä tutkimuksessa työläissikiöiden osuus oli laimentamattomalla sulatetulla siemennesteellä enintään 90 % (keskiarvo 66 %) ja laimennetulla enintään 95 % (keskiarvo 78 %). Siittiösäiliössä oli keskimäärin 1,86 ja 2,04 miljoonaa siittiötä vastaavasti. Tutkimukset osoittavat, että kryosäilytetyllä siemennesteellä voidaan saada aikaan hedelmöitys ja tuottaa työläisiä. Tulokset riippuvat siemennysannoksen tilavuudesta, siemennesteen käsittelystä, kuten laimentamisesta ja sentrifugoinnista, sekä kylmäsuoja-aineesta tai laimentimesta. Tässä tutkimuksessa kuningattaret siemennettiin kahdesti, mikä voi osittain selittää eroja aiempien tutkimusten siittiömääriin. Woyken (1960), Mackensenin (1964) ja Bieńkowskan ym. (2011) mukaan annoksen jakaminen kahteen siemennykseen lisäsi siittiösäiliön siittiömäärää yhteen siemennykseen verrattuna. Bolten ja Harbo (1982) havaitsivat myös, että kaksi siemennystä pienillä määrillä laimennettua sulatettua siemennestettä toi siittiösäiliöön merkitsevästi enemmän siittiöitä kuin yksi siemennys samalla kokonaistilavuudella. Toisella kerralla siittiöitä päätyi säiliöön 68–77 % enemmän kuin ensimmäisellä. Gąbka (2021) ei havainnut eroa muninnan alkamisessa eri siemennesteannoksia saaneiden kuningatarten välillä. Toistuvat siemennykset voivat myös lisätä siemennesteen kontaminaation ja kuningattaren infektion riskiä (Gąbka, 2021; Smilga-Spalvina ym., 2023). BSS – Bee Semen Solution Toistuvia siemennyksiä kannattaa siis tutkia keinona lisätä niiden siittiöiden määrää, jotka saavuttavat siittiösäiliön. Tämä koskee etenkin kryosäilytettyä siemennestettä, sillä pakastus voi heikentää siittiöiden elinkykyä ja liikkuvuutta ja siten vaikuttaa kuningattaren lisääntymiseen (Wegener ym., 2012; Yániz ym., 2024). Laimentaminen sopivaan väliaineeseen saattoi vaikuttaa tuloksiin, vaikka tuoreen siemennesteen laimennus ei parantanut tutkittuja muuttujia merkitsevästi. Aiemmissa tuoretta siemennestettä koskevissa kokeissa laimentamisella oli vain vähän vaikutusta siemennyksen onnistumiseen (Mackensen, 1969; Skowronek ym., 1995; Lodesani ym., 2003; Gerula ym., 2016; Gąbka ja Cobey, 2018; Kahya ja Gençer, 2022). Tutkituilla laimentimilla ja seossuhteilla ei havaittu merkitsevää eroa siittiösäiliöön varastoituneiden siittiöiden määrässä laimennettua tai laimentamatonta tuoretta siemennestettä saaneiden kuningatarten välillä.Myöskään kryosäilytetyn siemennesteen ryhmien erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Kirjoittajat pitävät voimakkaampaa vaikutusta mahdollisena, kun siemenneste on tämän kokeen tavoin dialysoitu hypertonista kylmäsuojaliuosta vasten. Dialyysi poistaa siemennesteestä vettä. Sulatuksen jälkeinen laimennus voi auttaa palauttamaan osmolaarisuuden ja viskositeetin. Tämä voi selittää laimennetulla sulatetulla siemennesteellä havaitut suuremmat arvot, kun verrattiin keskiarvoja, mediaaneja ja vaikutuskokoja (Cliffin delta). Suuntaus näkyi selvimmin siittiöiden liikkuvuudessa ja määrässä sekä työläissikiöiden osuudessa. Trehaloosi on BSS-liuoksen ainesosa (Wegener ym., 2014a), jota esiintyy luontaisesti kuhnurien siemennesteessä (Blum ym., 1962). Siemennesteen proteiinit, aminohapot ja sokerit voivat auttaa säilyttämään siittiöiden elinkyvyn varastoinnin aikana (den Boer ym., 2009). Nur ym. (2020) raportoivat, että 0,1 tai 0,05 M:n trehaloosilisä 12 % DMSO:ta sisältävään pakastusliuokseen paransi siittiöiden liikkuvuutta ja solukalvon eheyttä sulatuksen jälkeen. Tsvetkov ym. (2024) havaitsivat, että trehaloosi ilman DMSO:ta säilytti liikkuvuuden ja liikeominaisuudet sulatuksessa paremmin kuin DMSO tai glyseroli. Trehaloosia sisältävä BSS voi osittain lieventää liikkuvuuden heikkenemistä ja siten tukea hedelmöitystä. Monet siittiöt menetetään tai menettävät elinkykynsä kulkiessaan munanjohtimien kautta siittiösäiliöön. Luonnollisen parittelun jälkeen vain noin 3–5 % siittiöistä saavuttaa säiliön (Yániz ym., 2020). Kryosäilytyksen aiheuttama liikkuvien siittiöiden lisämenetys voi siksi vaikuttaa kuningattaren hedelmällisyyteen. Paillard ym. (2017) raportoivat, että hedelmöittyneiden munien puuttumisen riski kasvoi, jos siittiösäiliöön päätyi alle 0,5 miljoonaa siittiötä. Laimennus voi helpottaa siittiöiden leviämistä. Laimennus voi myös vähentää siemennesteen viskositeettia (Tofilski, 2014; Bratu ja Pătruică, 2021). Siemenneste on sakeaa ja paakkuuntuu helposti, etenkin vanhemmilta kuhnureilta kerättynä. Sitä voi olla vaikea imeä kapeaan siemennyskärkeen (Cobey ym., 2013; Czekońska ym., 2013; Bieńkowska ja Panasiuk, 2006). Laimennus voi helpottaa siemennesteen annostelua ja siittiöiden myöhempää kulkeutumista kuningattaren lisääntymiselimistössä. Laimentimien koostumusta ja siemennysmenetelmiä on tutkittava lisää, jotta kuningatarten hedelmällisyyttä voidaan parantaa ja siemennesteen kryosäilytyksestä saadaan käytännöllinen väline mehiläisjalostukseen ja geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseen. Julkaistu joulukuussa 2025 · Journal of Apicultural Science · DOI 10.2478/JAS-2025-0013 Kirjoittajat Mikołaj Borański, Małgorzata Bieńkowska, Beata Panasiuk ja Dariusz Gerula · The National Institute of Horticultural Research, Puola Jakob Wegener · GrüBie Ashiralieva&Wegener Gbr, Saksa Italiankielinen käännös Davide Simeone

  • Tebukonatsolin vaikutus kuhnurien siemennesteen laatuun

    Lisääntymisen onnistuminen riippuu parittelun onnistumisesta. Tarhamehiläisillä yksi ratkaisevista tekijöistä on kuhnurien siemennesteen laatu. Siittiöiden heikko elinkyky voi haitata lisääntymistä, mikä on perustavanlaatuinen kysymys myös alalajeista ja niiden jalostuksesta keskusteltaessa. Tarhamehiläisiin kohdistuvien uhkien ymmärtäminen edellyttää kuhnurien merkityksen tunnistamista hedelmöityksessä ja mehiläisyhdyskuntien jatkuvuudessa. Kuhnurin siemennesteen kerääminen Luonnollisten elinympäristöjen häviäminen ja eräät nykyaikaiset maatalouskäytännöt vaikuttavat tarhamehiläisiin. Mehiläisten ja yhdyskuntien menetyksiä raportoidaan eri puolilla maailmaa. Niihin vaikuttavat muun muassa vuodenaikaisolojen muutokset, mehiläistaudit, puutteelliset hoitokäytännöt ja kemialliset torjunta-aineet (Gregorc, 2020). Maatalouden torjunta-aineiden vaikutukset tarhamehiläisiin saavat yhä enemmän huomiota. Tarhamehiläiset pölyttävät hedelmätarhoja (Halder ym., 2019). Siksi viljelyalueet ovat mehiläistarhaajille tärkeitä pesien sijoituspaikkoja. Kuitenkin torjunta-aineiden liiallinen käyttö tai käyttö väärään aikaan voi tappaa mehiläisiä ja haitata luonnon monimuotoisuutta. Käsittely hedelmäpuiden kukinnan aikana on erityinen riski (Uhl & Brühl, 2019). Tebukonatsoli (TEB), (RS)-1-(4-kloorifenyyli)-4,4-dimetyyli-3-(1,2,4-triatsol-1-yylimetyyli)pentan-3-oli, on sienitautien torjunta-aine, joka estää sienten ergosterolin biosynteesiä ja auttaa torjumaan maassa ja lehdillä esiintyviä sienitaudinaiheuttajia (Ito ym., 2013). Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin raportoitu TEB:n haitallisista vaikutuksista eri kudoksiin, myös lisääntymiselimiin ja -soluihin. Ihmisen istukan trofoblastisolulinjoissa 10 µM TEB:tä vähensi solujen lisääntymistä ja liikkumista, lisäsi apoptoosia ja alensi proteaaseihin, hormoneihin, angiogeenisiin tekijöihin, kasvutekijöihin ja sytokiineihin liittyvän lähetti-RNA:n määriä (Zhou ym., 2016). Hamsterin munasarjakudoksessa 0,1 µM TEB:tä on raportoitu estäneen testosteronin ja estrogeenien tuotantoa (Kjærstad ym., 2010). Naudan keltarauhassoluissa 10 µM esti progesteronin synteesiä (Atmaca ym., 2018). Naudan kivessoluissa 1 µM:n pitoisuuden on raportoitu lisänneen testosteronin eritystä ja heikentäneen siittiöiden elinkykyä (Kabakci ym., 2021). Syngentan systeeminen triatsolifungisidi muun muassa omena-, päärynä-, persikka-, viiniköynnös- ja tupakkaviljelmille Tutkimuksessa käsitellään TEB:n akuuttia toksisuutta ja raportoituja hormonitoimintaan kohdistuvia vaikutuksia. Tehoaineen hyväksyntää kasvinsuojeluaineissa EU:ssa on jatkettu 31. heinäkuuta 2028 saakka komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2026/1421. Rotilla raportoitu mediaaniletaaliannos (LD₅₀) oli 1 700 mg/kg (EFSA, 2015). Tarhamehiläisillä raportoidut mediaaniletaalipitoisuudet olivat 2 770 mg/L kahden päivän ja 1 840 mg/L neljän päivän altistuksen jälkeen. Kun pitoisuudet olivat 20–30 kertaa pienempiä, TEB vähensi aineenvaihduntaan, ruoansulatukseen ja vierasaineiden käsittelyyn osallistuvien entsyymien aktiivisuutta ja vaikutti immuunivasteeseen, kasvuun ja apoptoosiin liittyvien geenien ilmentymiseen (Cang ym., 2023). Useissa tutkimuksissa on havaittu TEB-jäämiä kasveissa ja hedelmissä. Altistuminen omena-, päärynä-, kirsikka- ja persikkapuiden kukinnan aikana voi aiheuttaa riskin, sillä näiden puiden kukat tarjoavat tarhamehiläisille mettä ja siitepölyä (Fang ym., 2020; Li ym., 2020; Lucini & Molinari, 2009; Mohapatra, 2015; Szarka & Ramanarayanan, 2021). Aiemmissa tutkimuksissa altistuminen käsitellyillä kukilla tai saastuneen ravinnon välityksellä on yhdistetty akuuttiin myrkyllisyyteen tai toukkakuolleisuuteen (Fine ym., 2017; Yoder ym., 2017). Johnson ym. (2010) raportoivat suurempia TEB-jäämäpitoisuuksia tarhamehiläisissä ja pienempiä pitoisuuksia siitepölyssä ja hunajassa. Kuhnurin siemennesteen laatu on ratkaiseva lisääntymiselle. Siittiöiden liikkuvuutta (MOT) käytetään yleisesti hedelmöityskyvyn arviointiin. Parittelun jälkeen siemenneste kerääntyy aluksi kuningattaren munanjohtimiin. Osa siittiöistä siirtyy siittiösäiliöön eli spermateekkaan. Muninnan aikana sieltä vapautuvat siittiöt voivat hedelmöittää munasoluja, joista voi kehittyä työläisiä. Siittiöiden liikkuvuus edistää sekä siittiöiden varastoitumista siittiösäiliöön että hedelmöitystä muninnan yhteydessä (Cobey ym., 2013). Solukalvon eheys (PMI) ja mitokondrion kalvopotentiaali (MMP) ovat myös tärkeitä siemennesteen laadun mittareita. PMI kertoo solun elinkyvystä solukalvon valikoivan läpäisevyyden perusteella. MMP kuvaa mitokondrioiden toimintaa, joka osallistuu solun ATP:n tuotantoon (Kaya & Uysal, 2023).Kuhnurin siemennesteen heikko laatu voi vaarantaa tarhamehiläisyhdyskunnan jatkuvuuden. Ympäristön epäpuhtaudet voivat vaikuttaa siemennesteen laatuun. TEB:n haitallisia lisääntymisvaikutuksia oli raportoitu eri eläimillä ja ihmissolumalleissa, mutta vaikutukset kuhnurien siemennesteeseen olivat epäselviä (Kabakci ym., 2021; Taxvig ym., 2007; Yan ym., 2023; Zhou ym., 2016). Tutkimuksessa tarkasteltiin siksi in vitro, miten TEB:n pitoisuus ja altistusaika vaikuttivat kuhnurien siittiöiden MOT-, PMI- ja MMP-arvoihin. Kuhnurit saatiin Kırıkkalen yliopiston mehiläistutkimuskeskuksesta. Siemenneste kerättiin touko- ja kesäkuussa, jolloin sukukypsiä kuhnureita on alueen mannerilmastossa eniten. Tutkijat käyttivät kuutta suunnilleen yhtä vahvaa yhdyskuntaa, joiden kuningattaret olivat samanikäisiä, ja keräsivät yhteensä 100 µL siemennestettä Schley-keinosiemennyslaitteella. TEB:tä testattiin pitoisuuksilla 0, 1, 10, 100 ja 1 000 µM lämpötilassa 33 °C. Siemennesteen laatua mitattiin alussa ja 24 tunnin inkubaation jälkeen (Cobey ym., 2013). Kaikki kokeet toistettiin vähintään kuusi kertaa. Kuhnurin siittiöiden solukalvon eheys Kun inkubaatio oli kestänyt 24 tuntia, suurin TEB-pitoisuus (1 000 µM) pienensi siittiöiden MOT-, PMI- ja MMP-arvoja tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) muihin pitoisuuksiin verrattuna (kuva 4). Vaikutukset vaihtelivat pitoisuuden ja altistusajan mukaan. Pitoisuudella 1 000 µM MOT ja PMI olivat heikentyneet jo ensimmäisessä mittauksessa (kuva 1). Myös MMP pieneni 24 tunnin jälkeen (kuva 2). Kuhnurin siittiöiden mitokondrioiden kalvopotentiaali Muissa in vitro- ja in vivo -tutkimuksissa on raportoitu triatsolifungisidien, kuten TEB:n, lisääntymisvaikutuksista eri lajeilla. Naudan kivessoluissa ja siemennesteessä 1 µM TEB:tä lisäsi Leydigin solujen testosteronituotantoa ja vähensi siittiöiden elinkykyä (Kabakci ym., 2021). Vaikutuksia havaittiin sonnin siemennesteessä pienemmällä pitoisuudella kuin kuhnurikokeessa. Siittiöiden rakenteen ja eliniän erot saattavat osaltaan selittää tätä. Kirjoittajien mainitsemissa säilytysoloissa kuhnurin siittiöt säilyivät huoneenlämmössä elinkykyisinä noin kuusi viikkoa ja sonnin siittiöt noin kaksi tai kolme päivää (Burley ym., 2008; De Pauw ym., 2003). Tiineiden rottien suun kautta saama TEB yhdistettiin koirasjälkeläisten feminisoitumiseen ja muutoksiin testosteronin ja progesteronin tuotannossa (Taxvig ym., 2007). Seeprakalalla TEB haittasi kivesten kehitystä ja vähensi siittiöiden liikkuvuutta (Yan ym., 2023). Tarhamehiläiset voivat kenttäoloissa altistua useille torjunta-aineille, myös TEB:lle. Vaikutuksista yhdyskuntiin ja lisääntymiseen on vähän tutkimuksia.Eräässä kuhnureilla tehdyssä tutkimuksessa suun kautta saatu imidaklopridi, 200 ppb, vähensi siittiöiden liikkuvuutta ja vaikutti MMP:hen, kun taas PMI pysyi ennallaan (Ciereszko ym., 2017).Toisessa tutkimuksessa kasvatuksessa käytetyn mehiläisvahan amitratsi-, fluvalinaatti- ja kumafossijäämät vähensivät kuhnurien siittiöiden elinkykyä 5–20 % (Fisher & Rangel, 2018). Kairo ym. (2016) havaitsivat, että fiproniilialtistus pienensi kuhnurien siittiöiden PMI:tä ja ATP-pitoisuutta verrokkeihin verrattuna (Kairo ym., 2016). Vastaavasti kuhnurien altistus neonikotinoideille pienensi siittiöiden PMI:tä 20 % verrokkiryhmään verrattuna (Straub ym., 2021). Torjunta-aineiden vaikutuksia kuhnurien siemennesteeseen on tutkittu in vitro vain vähän. Aiemmissa tutkimuksissa havaittiin muutoksia siittiöiden liikkuvuudessa, solukalvon eheydessä ja/tai ATP-pitoisuudessa tietyille torjunta-aineille altistumisen jälkeen (Abdelkader ym., 2015; Inouri-Iskounen ym., 2020). BASF:n laajakirjoinen triatsolifungisidi Kirjoittajat kuvaavat työtään ensimmäiseksi in vitro -tutkimukseksi, jossa selvitettiin tebukonatsolin vaikutuksia kuhnurien siemennesteen laatuun. Pitoisuudella 1 000 µM MOT ja PMI pienenivät molemmissa mittauksissa ja MMP 24 tunnin jälkeen. Välillä 0–100 µM näissä mittareissa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja.Siittiöiden liikkuvuus on tärkeä lisääntymiskyvyn mittari. Liikkuvuus väheni molemmilla mittauskerroilla ryhmässä, joka altistui 1 000 µM:n TEB-pitoisuudelle. Solukalvon eheyden heikkeneminen voi vaurioittaa solua ja vähentää siittiöiden liikkuvuutta. Useissa tutkimuksissa on havaittu yhteys liikkuvuuden ja PMI:n välillä (Ahmad ym., 2014; Fraser ym., 2001; Varisli ym., 2009). Siittiöiden liike vaatii jatkuvaa energiansaantia. ATP antaa liikkeeseen tarvittavaa energiaa, ja mitokondriot osallistuvat sen tuotantoon (Abdelkader ym., 2015).MMP pieneni merkitsevästi, kun altistus 1 000 µM:n TEB-pitoisuudelle oli kestänyt 24 tuntia. Tämä saattoi osaltaan heikentää liikkuvuutta altistuksen lopussa. PMI:tä mitataan usein kuhnurin siittiöiden elinkyvyn arvioimiseksi (Kaya & Uysal, 2023). Altistus 1 000 µM:n TEB-pitoisuudelle pienensi PMI:tä in vitro. Kirjoittajat käsittelevät mahdollista vaikutusta solukalvoon. Sienissä TEB estää ergosterolin synteesiin osallistuvaa sytokromi P450 -entsyymiä ja vaikuttaa siten solukalvon eheyteen (Ito ym., 2013). Hajer ym. (2020) raportoivat rotilla kivesten P450:n ja glutationi-S-transferaasin aktiivisuuden estymistä, lisäkivestulehdusta ja siittiömäärän vähenemistä. Rotilla (Hajer ym., 2020) ja kanoilla (Serra ym., 2023) tehdyissä in vivo -tutkimuksissa raportoitiin enemmän siittiöiden poikkeavuuksia ja liikkuvuuden, nopeuden, määrän ja/tai elinkyvyn heikkenemistä. Oksidatiivinen stressi on toinen mahdollinen selitys PMI:n pienenemiselle. Aiemmissa tutkimuksissa TEB-altistus on yhdistetty lipidien peroksidaatioon, proteiinien hapettumiseen ja DNA:n voimakkaaseen hajoamiseen urosten lisääntymiselimissä (Hajer ym., 2020).MMP on mitokondrioiden toiminnan mittari. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että ympäristön torjunta-aineet voivat vaikuttaa siittiöiden ATP-pitoisuuksiin (Abdelkader ym., 2015; Kairo ym., 2016). Tässä kokeessa 1 000 µM TEB:tä pienensi MMP:tä 24 tunnin kohdalla. Kirjoittajat pohtivat pitkäaikaisen altistuksen tai kertymisen mahdollisia subletaaleja vaikutuksia pienemmillä pitoisuuksilla. Sienitautien torjunta-aineiden jäämiä, mukaan lukien TEB, on havaittu ympäristössä, tarhamehiläisissä ja mehiläistuotteissa. Pitkäaikainen altistus pienille pitoisuuksille on erillinen kysymys. Hormonitoimintaan, aineenvaihduntaan tai koko elimistöön kohdistuvat vaikutukset riippuvat eliöstä, pitoisuudesta ja altistuksen kestosta (Johnson ym., 2010). Johtopäätös Tutkimuksessa selvitettiin triatsolifungisidi TEB:n mahdollisia vaikutuksia kuhnurien siemennesteen laatuun in vitro. Solukalvon eheys ja mitokondrioiden toiminta edistävät siittiöiden elinkykyä ja liikkuvuutta. Havaitut muutokset antavat aiheen tutkia niiden mahdollisia vaikutuksia tarhamehiläisten lisääntymiseen sekä hunajan ja muiden mehiläistuotteiden tuotantoon kenttäoloissa. Abdulkadir KAYA (Lisääntymisen ja keinosiemennyksen laitos, eläinlääketieteellinen tiedekunta, Kırıkkalen yliopisto, Kırıkkale, Türkiye; terveystieteiden instituutti, Ankaran yliopisto, Ankara, Türkiye) ja Ruhi KABAKÇI (Fysiologian laitos, eläinlääketieteellinen tiedekunta, Kırıkkalen yliopisto, Kırıkkale, Türkiye) Turkish Veterinary Journal, 6(2), s. 71–77, 2024 · DOI 10.51755/turkvetj.1577784

  • Miksi mehiläisyhdyskunta vähenee ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat?

    Yhdyskunnan vähenemisen ymmärtäminen Yhdyskunnan vähenemisellä tarkoitetaan aikuisten mehiläisten määrän laskua. Yhdyskuntien romahtamishäiriö (CCD) on tarkemmin rajattu oireyhtymä, jossa aikuisia työläisiä katoaa nopeasti. Emo, sikiöt ja varastot voivat jäädä pesään, mutta hoitajia on liian vähän. Vähenemiseen voivat vaikuttaa Varroa destructor, siihen liittyvät virukset, Nosema, akuutti ja subletaali torjunta-ainealtistus, herhiläisten saalistus, kuumuus ja ravitsemusstressi. VanEngelsdorpin ym. (2009) tutkimuksessa mikään yksittäinen tekijä ei selittänyt johdonmukaisesti CCD-tapauksia. Sikiökatkot ja myöhäinen jakaminen muuttavat yhdyskunnan väestörakennetta. Huono ajoitus voi haitata talveen valmistautumista. Jotkin rasitteet voivat vaikuttaa synergistisesti ja kasvattaa riskiä suhteettomasti. Vaikutus riippuu tekijöistä ja oloista. [vanEngelsdorp & Meixner 2010] [De Miranda & Genersch 2010] [Goulson et al. 2015] Noseman biologia, vaikutukset ja yhteisvaikutukset Monilla alueilla yleinen Nosema ceranae ja N. apis ovat mikrosporidioita, jotka infektoivat aikuisten mehiläisten keskisuolen epiteeliä. Tartunta voi muuttaa ravinteiden hyödyntämistä ja aineenvaihduntaa, lyhentää elinikää ja heikentää sikiöiden hoitoa. Suunnistusongelmia, harhautumista tai kerääjien vähenemistä voi esiintyä. Nämä havainnot eivät yksin osoita tartuntaa. Muut rasitteet voivat pahentaa seurauksia. Varroa ja siihen liittyvät virukset voivat kuormittaa puolustusta. Kokeissa eräät subletaalit torjunta-ainealtistukset lisäsivät Nosema-alttiutta tai itiömääriä. Pitkä kuumuus ja proteiinivaje voivat lisätä fysiologista rasitusta. Nosema voi osaltaan vähentää yhdyskunnan väkimäärää muiden rasitteiden yhteydessä. [Higes et al. 2008] [Mayack & Naug 2009] [Goblirsch et al. 2013] [Doublet et al. 2015] [Pettis et al. 2012] [Martín‑Hernández et al. 2009] Varroa lisää riskiä ja ajoitus vaikuttaa Punkkipaine voi kasvaa loppukesällä aikuisten mehiläisten uusiutumisen hidastuessa. Hallitsematon tartunta lisää romahtamisriskiä Varroa destructor vahingoittaa kehittyviä ja aikuisia mehiläisiä syömällä isännän kudoksia, aikuisilla erityisesti rasvakudosta. Se levittää myös viruksia, etenkin siipien epämuodostumavirusta (DWV). Loiset ja virukset voivat heikentää talvimehiläisten fysiologiaa ja elinikää. Rasvakudosvarastot ja vitellogeniini tukevat talvehtimista. Siksi varroapunkkien määrä kannattaa laskea paikallisen toimenpiderajan alle ennen talvimehiläisten kasvatusta. Kuvatuissa oloissa työ alkaa heinäkuun puolivälissä, jotta talvimehiläisiä hoitavat työläiset kehittyvät pienemmässä loiskuormassa. Ajoitus perustuu paikalliseen sikiöintiin ja mitattuun tartuntatasoon. Myöhäinen käsittely voi vähentää punkkeja, mutta ei korjaa talvimehiläisten kehityksessä jo syntyneitä fysiologisia vaurioita. [Ramsey et al. 2019] [van Dooremalen et al. 2012] [Rosenkranz et al. 2010] [Di Prisco et al. 2013] [Medrzycki et al. 2010] [Mattila & Otis 2007] Torjunta-aineet ja saalistus heikentävät yhdyskuntaa Akuutissa myrkytyksessä pesän ympärillä voi olla paljon kuolleita mehiläisiä. Subletaalit vaikutukset näkyvät huonommin. Aineesta ja altistuksesta riippuen ne voivat häiritä suunnistusta, ruokailua tai mikrobistoa. Yhdessä muiden rasitteiden kanssa ne voivat heikentää kerääjien selviytymistä. Herhiläiset voivat vähentää lähtöjä, lisätä lentoaukon puolustusta ja muuttaa energiatasetta. Pienet, juuri jaetut tai sikiökatkolla olevat yhdyskunnat voivat olla erityisen herkkiä silloin, kun työläisiä tarvitaan talvimehiläisten kasvatukseen. Yhteistyö viljelijöiden kanssa, sopiva lentoaukko ja toimiviksi todetut suojat voivat vähentää altistusta tai helpottaa ravinnonhakua. [Godfray et al. 2014] [Pettis et al. 2012] [Monceau et al. 2014] Äärimmäinen kuumuus ja pesän pienilmasto Hellejaksolla useammat mehiläiset voivat tuulettaa pesää tai kerätä vettä, jolloin ravinnonhaku vähenee. Pesän reuna-alueiden sikiöt voivat kuivua. Pitkä kuumuus lisää fysiologista rasitusta. Suolistoon ja tartuntariskiin kohdistuvat vaikutukset riippuvat oloista. Pienissä yhdyskunnissa, jaokkeissa ja sikiökatkon aikana viilentämiseen tarvittava työ voi hidastaa loppukesän toipumista ja lisätä vähenemisriskiä. Varjo, sopiva eristys, pesään sovitettu ilmanvaihto ja lähellä oleva varjoisa vesipiste auttavat pienilmaston hallinnassa. [Human et al. 2006] [Martín‑Hernández et al. 2009] Miten vähenemiskierre voi alkaa Sikiökatko tai myöhäinen jakaminen voi aiheuttaa aukon työläisten uusiutumiseen. Kuumuus sitoo työläisiä tuuletukseen ja vedenkeruuseen, mikä voi vähentää siitepölyn keruuta. Jäljellä olevat punkit ja virukset voivat lyhentää elinikää, ja Nosema voi heikentää jo rasittuneita työläisiä. Herhiläiset ja mahdollinen subletaali torjunta-ainealtistus voivat vähentää lentämistä tai häiritä suunnistusta. Vaikka emo ja varastot olisivat tallella, yhdyskunta voi menettää kykynsä peittää ja kasvattaa sikiöitä. Toipuminen vaikeutuu työläismäärän laskiessa. Useiden rasitteiden tutkimus osoittaa, että yhteisvaikutus voi joissakin oloissa olla epälineaarinen. [Goulson et al. 2015] [vanEngelsdorp & Meixner 2010] Talvimehiläiset ja valmistautuminen heinäkuusta alkaen Talvimehiläisillä on enemmän rasvakudosvarastoja ja vitellogeniinia sekä pidempi elinikä. Ne säätelevät lämpötilaa ja auttavat käynnistämään sikiöinnin lopputalvella. Kehitys riippuu osin niitä hoitavista työläisistä. Loiset, virukset, Nosema, kuumuus ja proteiinivaje voivat heikentää hoitajia ja uutta sukupolvea. Monilla lauhkeilla alueilla talvimehiläisiä kasvatetaan loppukesästä syksyyn. Suunnittelu aloitetaan ennen tätä. Kuvatuissa oloissa heinäkuun puoliväli sopii varroapaineen, proteiininsaannin ja pienilmaston seurantaan. Talvimehiläisten hoitajien suojelu suojaa myös talvisukupolvea. [Amdam et al. 2003] [Seehuus et al. 2006] [Mattila & Otis 2007] [Genersch 2010] [Medrzycki et al. 2010] Hoitotoimet Mittaa varroapunkit säännöllisesti standardoidulla menetelmällä ennen toimia ja niiden jälkeen, jotta näet laskeeko tartunta ajoissa rajan alle. Sikiökatko voi parantaa alttiisiin punkkeihin kohdistuvan käsittelyn tehoa, kun peitettyjä sikiöitä ei ole. Suunnittele toimet yhdyskunnan vahvuuden, vuodenajan ja hyväksytyn valmisteen ohjeen mukaan. Varmista sopiva proteiininsaanti ja tarvittaessa vähä-HMF-pitoinen siirappi. Tarjoa varjoisaa vettä ja riittävä ilmanvaihto helteellä. Kerääjien nopealla vähenemisellä, epätasaisella sikiöalalla ja poikkeavalla kulutuksella voi olla useita syitä. Harkitse Nosema-tutkimusta. Hygieniaan kuuluvat tarvittaessa vanhojen kakkujen vaihto, kosteuden hallinta ja ryöstelyn ja harhautumisen vähentäminen. Inaktivoituja hiivoja, beetaglukaaneja, puskuroituja orgaanisia happoja ja kasvituotteita voidaan myydä ravitsemuksen tueksi. Näyttö vaihtelee valmisteittain. Noudata sääntöjä, pakkausohjeita ja hunajantuotannon rajoituksia. Siitepölypulassa aminohapoiltaan tasapainoinen proteiinilisä voi tukea hoitajia ja sikiöitä. Sovi torjunta-aineiden käytöstä viljelijöiden kanssa ja tarjoa luotettava vesipiste. Herhiläisiä vastaan sovita lentoaukko yhdyskunnan vahvuuteen ja harkitse vastaavissa oloissa toimivia suojia. Lopuksi sovita väestön hoito kauteen. Myöhäiset jaot ilman varastoja ja loistorjuntaa voivat lisätä alttiutta. Varaa sikiökatkon jälkeen aikaa yhdelle tai useammalle täydelle sikiökierrolle ennen talvea paikallisten olojen ja yhdyskunnan vahvuuden mukaan. [Rosenkranz et al. 2010] [Di Pasquale et al. 2013] [Fries 2010] [Pettis et al. 2012] [Monceau et al. 2014] Työaikataulu heinäkuun puolivälistä syyskuuhun Kuvatuissa oloissa heinäkuun jälkipuoliskolla on tärkeää alentaa varroamäärä paikallisen rajan alle ennen talvisukupolven kasvatusta. Lauhkeassa ilmastossa talvityöläisiä kuoriutuu yleensä loppukesästä syksyyn. Niillä on kesämehiläisiä suuremmat rasvavarastot ja vitellogeniinipitoisuus sekä pidempi elinikä. Ne ylläpitävät yhdyskuntaa kylminä kuukausina ja hoitavat kevään ensimmäisiä sikiöitä. Suunnittele sikiökatko tai sopiva vaihtoehto. Järjestä varjo, vesi ja ravinto siitepölypulaan. Vie elokuussa suunnitellut toimet loppuun, tarkista teho laskemalla punkit ja hallitse helteellä pesän pienilmastoa. Säädä lentoaukkoja tai käytä suojaa, jos herhiläiset haittaavat lentoja. Tarkista syyskuussa uusi tartunta, tue heikkoja jaokkeita ja säädä eristys, ilmanvaihto ja varastot talvea varten. Toimien tarkoitus on suojata hoitajia ja säilyttää vahvat, talven jälkeen elpyvät yhdyskunnat. Sovita ajankohdat paikalliseen ravintoon, ilmastoon ja yhdyskuntien tilaan. [Rosenkranz et al. 2010] [Human et al. 2006] [Fries 2010] [Monceau et al. 2014] [Mattila & Otis 2007] Taloudelliset vaikutukset tarhalle Talvimehiläisten hoitajien suojeleminen voi pienentää kevään korvauskuluja. Jaokkeita ja emoja voidaan tarvita vähemmän, ja tappioiden paikkaamiseen voi kulua vähemmän työtä. Vahvat yhdyskunnat hyödyntävät paremmin kevään ensimmäisiä mesilähteitä ja pölytysmahdollisuuksia. Esimerkiksi 10–15 prosentin parannus talviselviytymisessä voisi vaikuttaa vuotuiseen katteeseen. Tämä on laskentaesimerkki. Toteutunut vaikutus riippuu lähtötappioista, kuluista, tuotannosta ja hinnoista. Terveemmät ja tasaisemmat yhdyskunnat voivat tukea tulojen vakautta ja toimitusvarmuutta. [vanEngelsdorp & Meixner 2010] Päätelmä Huomioi hoitosuunnitelmassa myös työläiset, jotka kasvattavat talvimehiläiset. Kuvatuissa oloissa heinäkuun jälkipuoli tarjoaa mahdollisuuden toimia. Vähennä varroaa paikallisen rajan alle, tue proteiiniravitsemusta, hallitse kuumuutta ja hygieniaa ja vähennä torjunta-ainealtistusta ja saalistuspainetta. Yhdyskunnan kehitykseen ajoitettu kokonaissuunnitelma voi tukea talvehtimista ja tuotantoa. Käytännön huomio: Noudata sääntöjä ja pakkausohjeita. Keskustele terveys- ja hoitopäätöksistä eläinlääkärin tai paikallisen mehiläisneuvojan kanssa. Ilmasto, ravintolähteet ja hoitotavat muuttavat yhteisvaikutuksia. Käytä paikallisia havaintoja suunnittelussa. Keskeiset lähteet Genersch 2010; vanEngelsdorp & Meixner 2010; Rosenkranz et al. 2010; Higes et al. 2008; Mayack & Naug 2009; Goblirsch et al. 2013; Doublet et al. 2015; Pettis et al. 2012; Martín‑Hernández et al. 2009; Human et al. 2006; Di Prisco et al. 2013; Medrzycki et al. 2010; Mattila & Otis 2007; Seehuus et al. 2006; De Miranda & Genersch 2010; Goulson et al. 2015, Science. https://doi.org/10.1126/science.1255957 Kirjoittaja: Davide Simeone. Julkaistu heinäkuussa 2026

  • Mehiläisvaha: ominaisuudet ja epäpuhtaudet

    Kemiallinen koostumus ja fysikaaliset ominaisuudet Mehiläisvaha on heterogeeninen materiaali, jonka koostumus voi hieman vaihdella mesikasvien, mehiläisten iän ja ympäristön mukaan. Yleinen kemiallinen profiili voidaan silti kuvata. Kemiallinen profiili Neitsytmehiläisvaha Neitsytvahassa on tunnistettu yli 300 ainesosaa tai fraktiota. Seuraavat likimääräiset osuudet kuvaavat pääryhmiä; ne vaihtelevat näytteen ja menetelmän mukaan. Rasvahappoesterit (noin 70 %): Suurin fraktio. Monet ovat pitkäketjuisten primääristen alkoholien (C₂₄–C₃₂) ja pitkäketjuisten rasvahappojen (C₁₆–C₂₄) estereitä. Myrisyylipalmitaatti eli triakontanyylipalmitaatti (C₁₅H₃₁COOC₃₀H₆₁) on tärkeä vahaesteri. Vapaat rasvahapot (noin 9–14 %): Esimerkkejä ovat keroottihappo (C₂₆H₅₂O₂) ja melissiinihappo (C₃₀H₆₀O₂). Hiilivedyt (noin 13–16 %): Enimmäkseen suoraketjuisia alkaaneja (n-alkaaneja), joissa on pariton määrä hiiliatomeja, muun muassa ketjuja C₂₁:stä C₃₃:een. Heptakosaani (C₂₇H₅₆) ja hentriakontaani (C₃₁H₆₄) ovat runsaimpia. Vähäiset ainesosat: Vapaita alkoholeja, usein noin 1 %, sekä laktoneja, hartseja, pigmenttejä kuten krysiiniä ja propoliksen jäämiä. Fysikaaliset ominaisuudet Vahan fysikaaliset ominaisuudet määrittävät sen toiminnan pesän rakennusaineena: Sulamisalue: 62–65 °C. Jähmettymislämpötila: Noin 60,5–61 °C. Tiheys: Noin 0,95–0,96 g/cm³ lämpötilassa 15 °C. Saippuoitumisluku: Vaatimuksista riippuen noin 85–105 mg KOH/g. Happoluku: 17–24 mg KOH/g. Fysikaalis-kemialliset tunnusluvut auttavat arvioimaan puhtautta ja seulomaan mahdollisia väärennöksiä. Punkintorjunta-aineet, muut torjunta-aineet ja jäämärajat Rasvaliukoinen mehiläisvaha kerää ympäristön rasvaliukoisia aineita sekä mehiläishoitajien tautien ja loisten torjunnassa käyttämiä aineita, erityisesti seuraavan punkin torjunnassa: Varroa destructor. Jäämärajat ja sääntely Mehiläisvahalle ei ole yleisesti kansainvälisesti yhdenmukaistettua jäämien enimmäismäärää (MRL), toisin kuin hunajan torjunta-ainejäämille asetuksessa (EY) N:o 396/2005 muutoksineen. Vahapohjukkeita ei yleensä syödä elintarvikkeena sensu stricto, vaikka vahalla on myös elintarvikekäyttöä. Jäämät voivat siirtyä muihin pesän tuotteisiin ja vaikuttaa mehiläisten terveyteen. Rajat riippuvat käyttötarkoituksesta ja tuotantosäännöistä, myös luomusäännöistä. Usein havaittuja aineita ovat: Synteettiset punkintorjunta-aineet: Kumafossi (organofosfaatti), tau-fluvalinaatti (pyretroidi) ja amitratsi (formamidiini), viimeksi mainittu usein hajoamistuotteina. Mullin ym. (2010) havaitsivat eräitä jäämiä sikiökakkujen vahassa mg/kg-tasolla. Chauzat ym. (2006) tutkivat kerättyä siitepölyä. Maatalouden torjunta-aineet: Hyönteismyrkyt, kuten neonikotinoidit ja organofosfaatit, rikkakasvi- ja sienitautiaineet. Näidenkin ryhmien jäämiä havaitaan. EU:n luomutuotannossa vahan alkuperälle ja vaihdolle on erityisiä vaatimuksia. Asetuksen (EU) 2018/848 mukaan vaha korvataan siirtymäkaudella luomuvahalla. Ei-luonnonmukaisen kuorintavahan rajattu poikkeus edellyttää muun muassa näyttöä siitä, ettei se sisällä luomussa kiellettyjä aineita. Vanhoille jäämille ei ole yleistä yhden raja-arvon poikkeusta. Vaikutukset mehiläisten terveyteen: lisääntyvät yksilöt Kakkuihin kertyvät aineet voivat altistaa koko yhdyskunnan pitkäaikaisesti subletaaleille annoksille. Vaikutukset lisääntyviin yksilöihin ovat erityisen tärkeitä yhdyskunnan selviytymiselle. Vahasta rakennetuissa emo- ja kuhnurikennoissa altistus voi osua herkkiin kehitysvaiheisiin. Vaikutukset emoihin Vahan rasvaliukoiset jäämät, kuten maatalouden torjunta-aineet sekä pesässä käytetyt kumafossi ja fluvalinaatti, voivat vaikuttaa emotoukkien kehitykseen. Vaikutus riippuu aineesta, annoksesta ja altistuksesta: Emokenno saastuneella kakulla Heikompi elinkyky ja selviytyminen: Joissakin kumafossi- tai tau-fluvalinaattikokeissa emoja kuoriutui vähemmän tai niiden kuoriutumispaino oli alempi. Tulokset riippuvat annoksesta ja koeasetelmasta (Haarmann ym., 2002; Collins ym., 2004). Lisääntymishäiriöt: Tietyissä altistuksissa on havaittu muutoksia munasarjojen kehityksessä tai muninnassa. Heikosti toimiva emo voi heikentää yhdyskuntaa ja edistää emonvaihtoa. Pienemmät munasarjaputket, vähäisempi muninta ja nopea vaihto eivät kuitenkaan ole saastuneen vahan yleisiä seurauksia (Pettis ym., 2004; Collins ym., 2004). Lyhyempi elinikä: Kehitysaikainen altistus voi vaikuttaa aikuisen emon selviytymiseen, vaikka se ei heti tappaisi toukkia. Pitkäaikaiset vaikutukset yhdyskunnan vakauteen riippuvat altistuksesta ja emon myöhemmästä suorituskyvystä. Vaikutukset kuhnureihin ja siittiöiden elinkykyyn Emojen parittelulle välttämättömät kuhnurit ovat myös alttiita. Tavallista leveämmissä kuhnurikennoissa voi olla saastunutta vahaa. Kennon koko ei yksin osoita suurempaa jäämäpitoisuutta. Kehityksen häiriintyminen: Punkintorjunta-aineet voivat vaikuttaa kehittyviin kuhnureihin. Viivästynyt kuoriutuminen, pienempi koko tai lyhyempi elinikä riippuvat aineesta ja annoksesta. Fisher ja Rangel (2018) tutkivat erityisesti siittiöiden elinkykyä saastuneessa vahassa tapahtuneen kehityksen jälkeen. Jotkin punkintorjunta-aineiden ja muiden torjunta-aineiden jäämät vahassa voivat heikentää siittiöiden elinkykyä; vaikutus liikkuvuuteen riippuu altistuksesta Siemennesteen laatu ja siittiöiden elinkyky: Joillakin neonikotinoideilla ja fiproniililla tehdyissä kokeissa havaittiin muutoksia siittiöiden määrässä, elinkyvyssä tai liikkuvuudessa aineen, annoksen ja antoreitin mukaan (Straub ym., 2016; Kairo ym., 2017). Kaikki kokeet eivät koskeneet vahaa eivätkä osoita, että jokainen pieni annos vaikuttaisi kaikkiin mittareihin. Huono siemennesteen laatu voi heikentää emon hedelmällisyyttä ja yhdyskunnan suorituskykyä ilman väistämätöntä varhaista menetystä. Väärennösriskit: parafiini ja steariini Puhtaan vahan korkea hinta ja rajallinen saatavuus suosivat väärentämistä. Tavallisia lisäaineita ovat öljyperäiset hiilivedyt (parafiini) ja eläin- tai kasviperäiset rasvahapporikkaat aineet (steariini tai lisätty steariinihappo). Parafiini Parafiini on öljystä saatavien kiinteiden tyydyttyneiden hiilivetyjen eli alkaanien seos. Sen lisääminen muuttaa mehiläisvahan luonnollista hiilivetyprofiilia. Riskit mehiläisille: Rakenteen heikkeneminen ja pettäminen kuumassa: Parafiini voi muuttaa vahan sulamiskäyttäytymistä ja mekaanisia ominaisuuksia. Heikentyneet kakut voivat pettää hunajan painosta tai kesäkuumalla ja aiheuttaa sikiöiden ja ravintovarojen menetyksiä. Riski riippuu parafiinista, osuudesta ja oloista; 10–15 % ei ole yleinen pettämisraja. Kemiallisten viestien häirintä: Mehiläisvaha osallistuu kemialliseen viestintään ja pesätoverien tunnistamiseen. Vieraat hiilivedyt voivat häiritä viestejä, mutta vaikutus riippuu lisäaineesta eikä koske väistämättä kaikkia seoksia. Mahdollisesti myrkylliset epäpuhtaudet: Heikkolaatuinen parafiini, joka ei täytä elintarvike- tai lääkevaatimuksia, voi sisältää haitallisia epäpuhtauksia, kuten polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä (PAH). Steariini ja steariinihappo Steariinihappo (C₁₈H₃₆O₂) on tyydyttynyt rasvahappo. Steariini on kaupallinen seos, ei puhdasta steariinihappoa. Nämä lisäaineet voivat muuttaa kovuutta ja työstettävyyttä, ja niitä voidaan käyttää parafiinin kanssa väärennöksen peittämiseen. Sikiöitä väärennetyllä vahalla: jotkin lisäaineet voivat aiheuttaa toukkakuolleisuutta Riskit mehiläisille: Suuri myrkyllisyys sikiöille (tappavat vaikutukset): Vertailukokeessa parafiini lähinnä heikensi kakkuja, kun taas steariini vähensi suoraan sikiöiden selviytymistä. Nuoria toukkia kuoli, ja joskus jäljelle jäi peittämättömiä kennoja ja aukkoista sikiöalaa normaalista muninnasta huolimatta. Ulkonäkö voi muistuttaa tautia eikä yksin riitä diagnoosiin (Chęć ym., 2021, DOI: 10.1007/s13592-020-00833-7). Kakun hyväksyntä ja sikiöinnin häiriöt: Työläiset voivat rakentaa joitakin väärennettyjä pohjukkeita huonommin, ja muninta tai sikiöiden kehitys voi häiriintyä. Vaste riippuu seoksesta. Steariinikokeessa emot munivat normaalisti, joten aukkoisuus ei osoittanut emon välttelevän aluetta. Epäpuhtauksien analyysimenetelmät Kaasukromatografia yhdistettynä massaspektrometriaan (GC–MS) on tärkeä menetelmä vahan lipidiprofiilin ja väärennösten tutkimiseen. Hiilivetyprofiili voi paljastaa parafiinia ja vapaiden rasvahappojen profiili viitata steariiniin. Fourier-muunnosinfrapunaspektroskopia (FTIR) soveltuu nopeaan seulontaan. Torjunta-ainejäämät voidaan mitata esimerkiksi QuEChERS-uuton jälkeen nestekromatografialla ja tandem-massaspektrometrialla (LC–MS/MS) tai kaasukromatografialla ja tandem-massaspektrometrialla (GC–MS/MS). Päätelmät Mehiläisvahan laatu on ratkaiseva pesän rakenteelle sekä seuraavan lajin lisääntymiselle ja biologiselle menestykselle: Apis mellifera. Vahaan kertyvät torjunta-aineet voivat altistuksesta riippuen haitata emojen kehitystä ja elinkykyä sekä kuhnurien lisääntymistä, mukaan lukien siittiöiden elinkyky. Steariiniväärennös voi aiheuttaa huomattavaa toukkakuolleisuutta ja uhata yhdyskuntaa. Vahan jäljitettävyys, kakkujen säännöllinen uusiminen ja väärennösten analyysivalvonta suojaavat mehiläishoitoa ja luonnon monimuotoisuutta. Valikoitu kirjallisuus Chauzat, M. P., Faucon, J. P., Martel, A. C., Lachaize, J., Cougoule, N., & Aubert, M. (2006). A survey of pesticide residues in pollen loads collected by honey bees in France. Journal of Economic Entomology, 99(2), 253-262. Collins, A. M., Pettis, J. S., Wilbanks, R., & Feldlaufer, M. F. (2004). Performance of honey bee (Apis mellifera) queens reared in beeswax cells impregnated with coumaphos. Journal of Apicultural Research, 43(3), 128–134. DOI: 10.1080/00218839.2004.11101123. Haarmann, T., Spivak, M., Weaver, D., Weaver, B., & Glenn, T. (2002). Effects of fluvalinate and coumaphos on queen honey bees (Hymenoptera: Apidae) in two commercial queen rearing operations. Journal of Economic Entomology, 95(1), 28-35. Kairo, G., Biron, D. G., Ben Abdelkader, F., Bonnet, M., Tchamitchian, S., Cousin, M., ... & Brunet, J. L. (2017). Nosema ceranae, Fipronil and their combination compromise honey bee reproduction via changes in male physiology. Scientific Reports, 7, 8556. DOI: 10.1038/s41598-017-08380-5. Mullin, C. A., Frazier, M., Frazier, J. L., Ashcraft, S., Simonds, R., vanEngelsdorp, D., & Pettis, J. S. (2010). High levels of miticides and agrochemicals in North American apiaries: implications for honey bee health. PLOS ONE, 5(3), e9754. Pettis, J. S., Collins, A. M., Wilbanks, R., & Feldlaufer, M. F. (2004). Effects of coumaphos on queen rearing in the honey bee, Apis mellifera. Apidologie, 35(6), 605-610. Fisher, A., & Rangel, J. (2018). Exposure to pesticides during development negatively affects honey bee (Apis mellifera) drone sperm viability. PLOS ONE, 13(12), e0208630. DOI: 10.1371/journal.pone.0208630. Serra Bonvehí, J., & Orantes Bermejo, F. J. (2012). Detection of adulterated commercial Spanish beeswax. Food Chemistry, 132(1), 642–648. DOI: 10.1016/j.foodchem.2011.10.104. Straub, L., Villamar-Bouza, L., Bruckner, S., Chantawannakul, P., Gauthier, L., Khongphinitbunjong, K., ... & Williams, G. R. (2016). Neonicotinoid insecticides can serve as inadvertent contraceptive for honey bees. Proceedings of the Royal Society B: Biological Sciences, 283(1835), 20160506. Julkaistu 15. toukokuuta 2026 – Davide Simeone

  • Ryöstely: mitä mehiläisyhdyskuntien välillä tapahtuu?

    Brian R. Johnson ja James C. Nieh, Journal of Insect Behavior (2010) 23:459–471. DOI: 10.1007/s10905-010-9229-5. ”Modeling the Adaptive Role of Negative Signaling in Honey Bee Intraspecific Competition”, Brian R. Johnson ja James C. Nieh esittää havainnollisen mallin ryöstelystä, mutta ei yksin selitä sen kaikkia puolia. Asian ymmärtämiseksi on otettava hieman etäisyyttä. Runsaan ravintolähteen löytävät kerääjät ilmoittavat siitä pesätovereilleen heilutustanssilla (Seeley 1989, 1995; Passino ja Seeley 2006). Signaali lisää nopeasti lähteellä käyvien uusien yksilöiden määrää. Myönteinen palaute ja siihen perustuva värväys vähenevät lähteen ehtyessä (von Frisch 1967; Seeley 1995). Mehiläisillä on myös STOP-signaali, joka saa heilutustanssijat lopettamaan (Kirchner 1993; Nieh 1993; Pastor ja Seeley 2005; Lau ja Nieh 2010; Nieh 2010). Nieh (2010) selvensi sen tehtävää. Se tuottaa negatiivista palautetta tietyissä tilanteissa, kuten kamppailuissa ravinnosta. Taistelun hävinneet mutta selviytyneet mehiläiset suuntaavat runsaasti pysäytyssignaaleja saman paikan muille kerääjille (Nieh 2010). Ryöstely on havainnollinen esimerkki tästä käyttäytymistilanteesta. Yhdyskunnan tasolla mehiläisten on reagoitava mahdollisten kohteiden puolustuskykyyn. Yksittäinen mehiläinen voi nojata vain omaan kokemukseensa vieraasta pesästä: saako hunajaa ilman kamppailua vai joutuuko taistelemaan. Esimerkiksi jos 10 mehiläistä saa hunajaa kamppaillen tai ilman kamppailua mutta vartijat torjuvat 50 ja osa ryöstäjistä kuolee, kohde voi olla tarpeeksi vahva puolustautumaan ja hyökkäys kannattaa lopettaa. Ryöstely voi maksaa hyökkäävälle yhdyskunnalle mehiläisten henkiä ja olla kannattamatonta. STOP-signaali voi siten tuoda valintaetua pysäyttämällä tanssit, kun kustannukset ovat suuret ja hyödyt pienet. Meteen liittyvä työ jakautuu kerääjille ja pesän vastaanottajamehiläisille, jotka ottavat meden vastaan ja käsittelevät sen. Mallissa vastaanottajat eivät säilytä tietoa ravintolähteistä, mutta kerääjät säilyttävät. Vastaanottajat liikkuvat satunnaisesti tanssialueella, kunnes kohtaavat kuormastaan luopuvan kerääjän. Meden vastaanottamisen jälkeen ne eivät voi ottaa uutta kuormaa ennen edellisen käsittelyä. Pohjimmiltaan ravintolähteeltä palaava kerääjä voi kokemustensa mukaan tuottaa neljää signaalia: heilutustanssin, väristystanssin, ravistelusignaalin tai pysäytyssignaalin. Jos toimettomana oleva kerääjä kohtaa vapaan heilutustanssijan, se alkaa seurata tanssia. Mallissa oletetaan Juddin (1995) perusteella yksi seuraaja kerrallaan ja keskimäärin 5 sekunnin seuraamisaika. Jos mehiläinen tuntee ilmoitetun paikan, se aktivoituu uudelleen ja palaa sinne (Seeley 1995). Muussa tapauksessa se yrittää löytää paikan. Väristystanssi värvää puolestaan lisää meden vastaanottajamehiläisiä (Seeley 1992; Seeley ym. 1996; Thenius ym. 2008). Ravistelusignaali aktivoi mehiläisiä (Schneider ym. 1986; Nieh 1998; Biesmeijer 2003). Pysäytyssignaali lopettaa heilutustansseja (Lau ja Nieh 2010; Nieh 2010). Mallin parametreissa vastaanottajan matka varastokakuille ja takaisin kestää 20 minuuttia (Seeley 1989). Jos vastaanottaja ei löydä purettavaa kerääjää 120 minuuttiin, se luopuu tehtävästä ja vastaanottajien kokonaismäärä vähenee yhdellä. Nämä ovat malliasetuksia, eivät kaikkien yhdyskuntien kiinteitä aikatauluja. Ryöstely Ravintopulasta kärsivässä tarhassa osa kerääjistä löytää pian naapuriyhdyskuntia ja alkaa arvioida, kannattaako niitä vastaan hyökätä. Tutkimuksessa simuloitiin hyökkäysdynamiikkaa ja pysäytyssignaalin vaikutusta kahdessa tilanteessa: puolustuskykyisissä yhdyskunnissa, joiden reagointiaika vaihtelee, ja puolustuskyvyltään erilaisissa yhdyskunnissa. Kun kohde pystyy lopulta värväämään riittävästi vartijoita torjuakseen vähintään 95 % hyökkääjistä mutta tekee sen eri nopeuksilla, simulaatioissa syntyy kaksi tilannetta. Nopeassa värväyksessä useimmat ryöstäjät kohtaavat vartijat, häviävät eivätkä jatka tai värvää muita. Värväyksen hidastuessa pysäytyssignaali vaikuttaa enemmän hyökkäysten määrään ja lopettamiseen. Muutama mehiläinen voi päästä huomaamatta sisään, jos vartijoita on aukon kokoon nähden liian vähän, ja poistua hunajan kanssa. Onnistuneet mehiläiset värväävät kotipesässä heilutustansseilla lisää tovereita ryöstelyyn. Samalla voi palata monta saman hyökkäyksen aikana torjuttua mehiläistä. Niiden pysäytyssignaalit vastustavat harvojen onnistujien tansseja ja hyökkäävä yhdyskunta luopuu yrityksestä. Tilanne muuttuu, jos kohteen puolustuskyky vaihtelee tai puuttuu. Ratkaisevaa on, kuinka suuren osuuden ryöstäjistä vartijat pysäyttävät lentoaukolla. Jos kohde torjuu mallissa vain pienen osan, palaajat värväävät yhä enemmän hyökkääjiä. Jos torjunta on keskitasoa, hyökkäys jatkuu mutta sen koko kasvaa vain vähän tai tasaantuu. Kun useimmat torjutaan — kuvatussa tilanteessa yli puolet — hyökkäävä yhdyskunta luopuu; tämä ei ole yleispätevä biologinen raja. Hävinneiden mehiläisten pysäytyssignaalit vähentävät aina hyökkääjien määrää ja siten kohteen torjuntataakkaa. Hyökkäykset siis loppuvat todennäköisemmin, kun ryöstelevä yhdyskunta käyttää pysäytyssignaaleja. Mallissa tämä tekee päätöksistä varovaisempia: hyökätään pääasiassa heikkoihin naapureihin ja lopetetaan nopeasti puolustuskykyisten kohdalla. Puolustajien kyky torjua kaikki tai huomattava osa tunkeilijoista voi saada kotiin palaavat ryöstäjät estämään lisävärväystä. Numeerinen tulos riippuu mallin olosuhteista. Ryöstely ei ole mehiläisille helppo tai ilmainen vaihtoehto: kustannukset voivat ylittää hyödyt, ja harhaanjohtava ensimenestys voi johtaa huonoon valintaan. Myöhempi tutkimus havaitsi myös infektion ja riskialttiin ryöstelyn yhteyden: ryöstäjillä oli enemmän Nosemaa ja lyhyempi elinikä. ”Kamikaze” on kielikuva, ei todiste siitä, että virusinfektio yleisesti aiheuttaisi itsetuhoista ryöstelyä. Vieraaseen pesään päässyt mehiläinen palaa ensin hunajakuormassa ja voi tanssia innokkaasti värvätäkseen muita. Kun värvätyt saapuvat kohteeseen, sen puolustus on todennäköisesti aktivoitunut, kamppailu on tarpeen ja mehiläisiä voi kuolla (Butler ja Free 1952; Winston 1987). Kerääjä voi työskennellä tehokkaasti useita viikkoja (Schmid-Hempel ja Wolf 1988; Visscher ja Dukas 1997). Sen menetys taistelussa voi siksi maksaa enemmän kuin pieni varastettu kuorma hyödyttää. Yhdyskuntien on siis oltava valikoivia hyökkäyksissään ja lopetettava nopeasti kustannusten lähestyessä hyötyjä. Downs ja Ratnieks (2000) sekä Couvillon ym. (2008) osoittivat vartijamäärien vaihtelevan ja voivan kasvaa hyökkäyksen jälkeen. Couvillon ym. (2008) havaitsivat reagoinnin voivan kestää tunteja myös riittävän vahvoissa yhdyskunnissa. Tämä korostaa mehiläishoitajan toimien merkitystä hyökkäysten ehkäisemiseksi, sillä kunkin yhdyskunnan heti osoittama puolustuskyky vaikuttaa tunkeilijoihin. Evolutiivisten kustannusten kannalta olisi kallista menettää monta mehiläistä ennen hyökkäyksen kannattamattomuuden havaitsemista, mutta suorat kohtaamiset antavat tarvittavan tiedon. Artikkelissa käsitellään noin 50 vartijaa tarkastellun pienen aukon puolustamiseen, ei kaikkien pesien yleisenä vaatimuksena. Siksi hyödyllinen toimi on kaventaa lentoaukot ajoissa loppukesän ravintotarjonnan päättyessä, keskittää vartijat pienemmälle aukolle ja samalla säilyttää riittävä ilmanvaihto. Tämän pitäisi ehkäistä vieraiden mehiläisten pääsyä alusta alkaen ja torjua tunkeilijat, jotka palaavat kotiin kielteisen kokemuksen kanssa. Jos sisäänpääsyjä tapahtuu, tehokas puolustus voi vähentää ryöstelyä edistämällä hyökkäysten lopettamista. Mehiläiset voivat liikkua vieraissa pesissä huomaamatta ja lisääntyä päivä päivältä, kunnes syntyy näkyvä ryöstelytilanne. Usein kuulee: ”Eilen ei ollut mitään, tänään se puhkesi.” Tarkemmin sanottuna ilmiö saattoi olla jo olemassa näkymättömissä, ehkä pitkäänkin. Vartijoiden päättäväisyys ja valikoivuus eivät ole vakioita; emon feromoniviestintä voi vaikuttaa yhdyskunnan käyttäytymiseen. Pienille tai heikoille yhdyskunnille lentoaukon varhainen kaventaminen on yksi ehkäisytoimi. Myös Bee Boost® -tuotteen kaltaisia synteettisiä emoferomoneja on tutkittu yhdyskuntien vasteiden osalta, mutta näyttö ei takaa ryöstelyn ehkäisyä tai parempaa kasvua kaikissa tilanteissa. Käytön on noudatettava tuoteohjeita eikä se korvaa riittävää yhdyskuntavahvuutta, tervettä emoa ja asianmukaista hoitoa.

  • Oksaalihapon höyrystämisen teho varroapunkkeja vastaan

    Varroapunkit (Varroa destructor) uhkaavat tarhamehiläisten terveyttä maailmanlaajuisesti. Oksaalihappo on yleistynyt mehiläishoidossa mahdollisena torjunta-aineena. Tutkimuksessa arvioitiin sen höyrystämistä kenttäoloissa. Tutkimusmenetelmät Taiwanissa 24 italialaista tarhamehiläisyhdyskuntaa (Apis mellifera ligustica) jaettiin kuuteen neljän yhdyskunnan ryhmään. Yksi jäi käsittelemättä, neljä sai kaksi, neljä, kuusi tai kahdeksan oksaalihappokäsittelyä kahdesti viikossa ja yksi sai flumetriiniliuskoja (40 mg liuskaa kohti). Koeannos oli noin 2 g oksaalihappoa pesää ja käsittelyä kohti. Päivänä 35 tartuntataso oli laskenut kuuden ja kahdeksan käsittelyn ryhmissä 86,78 % ja 97,65 % (taulukko 2). Tulokset ja pohdinta Työläiskuolleisuus oli neljän, kuuden tai kahdeksan käsittelyn jälkeen merkitsevästi suurempi kuin käsittelemättömissä verrokeissa. Kuusi tai kahdeksan käsittelyä koeannoksella (2 g pesää kohti) vähensi tartuntaa selvästi näissä kenttäoloissa, mutta samalla työläiskuolleisuus kasvoi. Yhdyskuntien yhdenmukaistaminen Italianmehiläisyhdyskunnissa (Apis mellifera ligustica) oli vaihteleva luonnollinen varroatartunta. Viikkoa ennen koetta ne yhdenmukaistettiin Liebefeldin silmämääräisellä arviointimenetelmällä noin 2 500 työläiseen kehää kohti ja 50 prosentin sikiöalaan (Bhusal ym., 2011 ja Dainat ym., 2020). Kehän kummaltakin puolelta arvioidaan aikuisten työläisten määrä sekä avoimen ja peitetyn sikiöalan, hunajan ja siitepölyvarastojen pinta-alat. Käsittelyt ja seuranta Kokeessa verrattiin käsittelemätöntä verrokkia, neljää oksaalihapporyhmää, joissa annettiin kaksi, neljä, kuusi tai kahdeksan käsittelyä, ja flumetriiniliuskaryhmää (40 mg liuskaa kohti, taulukko 1). Oksaalihappoa annettiin kahdesti viikossa sunnuntaisin ja keskiviikkoisin klo 15, 7–28 päivän ajan. Tartuntataso arvioitiin kahdesti viikossa. Artikkelin eri menetelmäkohdissa ilmoitetaan laskennoille eri viikonpäivät. Tutkijat seurasivat myös emon läsnäoloa koepesissä. Oksaalihapon vaikutus varroapunkkeihin Päivänä 35 tartunnan prosentuaalinen väheneminen oli kahdeksalla käsittelyllä merkitsevästi suurempi kuin muilla käsittelyillä tai verrokeilla (F = 165,84, vapausasteet = 5, P < 0,01). Kuvassa 3 flumetriinin ja neljän tai kuuden käsittelyn ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa. Kyse on ryhmien välisestä vertailusta. Lähtötasoon verrattuna tartunta väheni päivään 35 mennessä merkitsevästi kaikissa neljässä oksaalihapporyhmässä ja flumetriiniryhmässä (kussakin P < 0,01). Verrokeissa se kasvoi merkitsevästi (P < 0,01). Suhteellinen lasku oli oksaalihapporyhmissä 35,42–97,65 %. Käsittelemättömässä ryhmässä nousu oli 51,77 % (taulukko 2). Mehiläiskuolleisuus Päivänä 35 työläisten kokonaiskuolleisuus oli neljän, kuuden tai kahdeksan käsittelyn ryhmissä merkitsevästi suurempi kuin verrokeissa (F = 14,64, vapausasteet = 5, P = 0,01). Näiden kolmen ryhmän välillä ei ollut merkitsevää eroa. Flumetriiniryhmä erosi niistä merkitsevästi, mutta ei kahden käsittelyn ryhmästä tai verrokeista (kuva 5). Havaittiin kolme kuolleisuusprofiilia. Kuolleisuus oli suurin neljän, kuuden tai kahdeksan käsittelyn ryhmissä, keskitasoa flumetriinilla tai kahdella käsittelyllä ja jatkuvasti pienin verrokeissa. Verrokeissa kuolleita työläisiä oli noin puolet neljän, kuuden ja kahdeksan käsittelyn ryhmien määrästä. Päätelmät Taulukon 2 mukaan kuusi ja kahdeksan käsittelyä vähensivät tartuntaa 86,78 % ja 97,65 %. Pohdinnassa luvut ovat 82 % ja 98 %. Tässä käytetään taulukon arvoja. Tarkka vaikutusmekanismi on epäselvä. Ehdotuksia ovat altistuminen ilmassa olevalle oksaalihapolle ja kosketus kiteisiin. Schneider ym. (2012) esittivät, että oksaalihappo voisi lisätä sukimista, mikä voi irrottaa punkkeja. Kosketusta oksaalihappoon on tutkittu punkkikuolleisuuden selityksenä (Aliano ym., 2006, Aliano ja Ellis, 2008, sekä Papežíková ym., 2017). Wallner ja Fries (2003) ehdottivat pH:n laskun osuutta. Kosketusmyrkyllisyys ja käyttäytymismuutokset voivat vaikuttaa tulokseen. Koe ei selvittänyt niiden osuuksia eikä osoittanut altistusta mehiläisille haitattomaksi. Loppuhuomiot Oksaalihapon höyrystäminen on yksi tutkituista varroatorjuntamenetelmistä. Kokeen oloissa kuusi tai kahdeksan käsittelyä annoksella 2 g pesää kohti kahdesti viikossa vähensi tartuntaa päivään 35 mennessä. Kyseessä oli koemenettely neljän yhdyskunnan ryhmissä. Useammin toistetut käsittelyt lisäsivät työläiskuolleisuutta. Saatavuus ja alhainen hinta ovat käytännön etuja, mutta koe ei osoittanut menetelmää yleisesti muita paremmaksi. Tarhalla on noudatettava hyväksytyn valmisteen ohjeita ja käyttäjän suojausvaatimuksia. Jatkotutkimuksissa voitaisiin verrata annostelutapoja, ajoitusta sikiökiertoon nähden ja yhdistelmiä muiden integroidun torjunnan toimien kanssa. Tavoitteena on säilyttää yhdyskuntien terveys ja tuottavuus pitkällä aikavälillä ja rajoittaa punkkien torjunta-aineresistenssin valikoitumista. Julkaistu tammikuussa 2026 Tekijät: Pierre Enock Philémon, Lekhnath Kafle - Department of Tropical Agriculture and International Cooperation, National Pingtung University of Science and Technology, Taiwan Ravindra Chandra Joshi - Entomology, Philippine Rice Research Institute, Philippines Koko artikkeli ja tekijätiedot: JOURNAL OF APICULTURAL SCIENCE VOL. 70 NO. 1 2026 Käännös Davide Simeone

  • Mehiläisemon siittiösäiliö

    Emon ja yhdyskunnan selviytyminen riippuu osittain kyvystä ylläpitää suurta populaatiota. Kauden huipulla emo voi munia noin 1 500–2 000 munaa päivässä, yhteensä omaa painoaan enemmän. Munasarjoissa on yhteensä noin 360 munasarjaputkea, joissa munat muodostuvat (Snodgrass, 1956). Runsas muninta edellyttää riittävää siittiövarastoa hedelmöitykseen. Emo voi säilyttää siittiöt elinkykyisinä vuosia. Siittiösäiliön tehtävä Siittiösäiliö varastoi siittiöitä monilla hyönteisillä ja muilla selkärangattomilla. Tarhamehiläisen emolla se on noin millimetrin läpimittainen nestetäytteinen pallo. Seinämässä on yksi epiteelisolukerros ja ulkopinnalla ilmaputkiverkosto. Varastoidut siittiöt ovat pääosin liikkumattomia ja säilyttävät hedelmöityskykynsä erityisessä ympäristössä. Ilmaputket ympäröivät elintä ja siittiösäiliön rauhaset tuottavat sen nesteen aineosia (Fyg, 1983, ja Koeniger, 1986, alkuperäisen artikkelin mukaan). Paynter ym. (2017) mittasivat säiliöstä hyvin vähän happea, mikä sopii ei-aerobisen energiantuotannon korostumiseen varastoinnin aikana. Parittelun jälkeen siittiöt siirtyvät munanjohtimista säiliöön noin yhdessä tai kahdessa päivässä. Työläisten hoiva, ravitsemus ja yhdyskunnan koko voivat vaikuttaa siirtymiseen (Woyke, 1983). Hoitaja voi parantaa näitä oloja pesän hoidolla. Parittelulennolta palattuaan emo saa työläisiltä paljon huomiota. Ne seuraavat sitä kakuilla, koskettavat tuntosarvillaan, nuolevat ja ruokkivat sitä sekä auttavat poistamaan parittelumerkin. Hoiva ja emon aktiivisuus voivat tukea siittiöiden siirtymistä. Muninta alkaa tavallisesti muutama päivä viimeisen parittelun jälkeen. Yhdyskunnan tila ja vuodenaika vaikuttavat munintaan. Riittävä ravinto edistää munien kehitystä. Riittävän suuri ja terve työläisjoukko lämmittää sikiöpesää, hoitaa emoa ja kasvattaa sikiöitä. Muninta vaihtelee ravinnon, yhdyskunnan tarpeiden ja vuodenajan mukaan. Ikääntyessään emo saattaa vapauttaa vähemmän siittiöitä hedelmöitettyä munaa kohti (Harbo, 1979). Vanhat emot voivat tuottaa vähemmän työläisiä ja enemmän kuhnureita. Fyg (1983) kuvasi siittiösäiliön pinnalle kertyviä monimutkaisia hiilihydraatteihin liittyviä proteiineja, joita voi näkyä noin kahden vuoden iästä alkaen. Hän arveli kertymien vaurioittavan seinämän soluja ja vaikuttavan siittiöihin. Lisääntymistilan merkitys Tuottavien ja kannattavien yhdyskuntien hoito edellyttää emojen alkuperän, iän ja lisääntymistilan tuntemista. Odottamaton emonvaihto voi vähentää tuotantoa ja hävittää haluttuja ominaisuuksia. Siittiösäiliön tarkastus tarhalla auttaa selvittämään lisääntymistilaa. Tuloksen vertaaminen yhdyskunnasta tehtyihin havaintoihin auttaa tunnistamaan ongelmia ja tekemään hoitopäätöksiä. Tutkin vanhoja emoja yleensä vaihdon yhteydessä tai jos ne vaikuttavat heikkotuottoisilta. Tarkastus kertoo, onko siittiöitä varastoitunut, ja auttaa selvittämään, onko emo parittelematon tai huonosti paritellut. Nuorella emolla useat munat samassa kennossa tai munat kennon seinällä voivat antaa aiheen tarkastukseen. Syynä voivat olla myös munivat työläiset tai munintatilan puute. Ulkonäkö ei yksin ennusta jäljellä olevaa tuottavaa elinikää. Eräillä varroakäsittelyillä voi olla vaikutuksia emojen ja kuhnurien hedelmällisyyteen aineesta ja altistuksesta riippuen. Kasvattajille tarkastus auttaa arvioimaan, onko kypsiä kuhnureita tarpeeksi haluttuun parittelutulokseen ja siittiövarastoon. Sekä riittävät varastot että geneettinen monimuotoisuus ovat tärkeitä. Taylor ja Rowell (1988) suosittelivat omissa tutkimusoloissaan kuhnuriyhdyskuntia yhden tai kahden kilometrin päähän paritteluasemista. Huonolla säällä tarkastus voi osoittaa, onnistuiko siittiöiden varastointi. Muiden laatukriteerien kanssa tieto auttaa arvioimaan ja valitsemaan kantoja. Tarkastus antaa palautetta myös instrumentaalista siemennystä opeteltaessa. Kursseillani se auttaa arvioimaan edistymistä nopeasti. Siemennyksen jälkeen emoja pidetään emopankissa yksi tai kaksi päivää ennen kuin tutkitaan, ovatko siittiöt siirtyneet säiliöön. Noin kahden päivän odotus antaa siittiöille aikaa siirtyä munanjohtimista. Päivän kuluttua siirtyminen voi olla kesken ja johtimissa voi yhä olla siemennestettä. Sameus voi osoittaa, että osa siittiöistä on jo säiliössä. Siittiösäiliön tarkastus tarhalla Emon siittiösäiliön voi tutkia sormin tai hienoilla pinseteillä. Tutkimus vaatii emon lopettamisen. Se voidaan tehdä emolle, joka on jo tarkoitus vaihtaa. Lopeta emo nopeasti murskaamalla pää ja keskiruumis. Ota takaruumiin viimeisestä jaokkeesta kiinni selkä- ja vatsapuolelta peukalonkynnellä tai pinseteillä ja irrota se muusta ruumiista. Suoli ja suuri, läpikuultava, epäsäännöllinen myrkkyrakkula tulevat näkyviin. Kudosten välissä on pieni, luja, noin millimetrin läpimittainen pallo. Tämä on siittiösäiliö, jossa on läpinäkyvä kitiinivuoraus. Ilmaputkiverkosto tekee elimestä aluksi vaalean ja karhean. Irrota siittiösäiliö varovasti ympäröivästä kudoksesta peukalonkynnellä. Poista peite pyörittämällä säiliötä varovasti sormien välissä. Ilmaputket kerääntyvät erilliseksi valkoiseksi massaksi ja elin paljastuu. Väri ja sameus antavat karkean kuvan lisääntymistilasta. Näytteiden vertailu auttaa erottamaan parittelemattoman emon siittiöitä varastoineesta emosta ja voi paljastaa vähäisen tai ehtyneen varaston. Arvio on laadullinen. Värin esiintyminen ja voimakkuus heijastavat säiliön sisältöä. Parittelemattoman emon siittiösäiliö on yleensä kirkas, ja sen läpinäkyvä seinämä näkyy. Runsaan varaston säiliö on kerman tai maitokahvin värinen ja vaalean ja tumman marmoroima, kuten kuhnurin siemenneste. Tiheät siittiöjuovat muodostavat kuvion. Kuvissa verrataan parittelematonta ja hyvin paritellutta emoa. Sameus tai maitomainen valkoisuus voi viitata pienempään varastoon. Sävyerot heijastavat siittiötiheyttä. Määrällinen arvio vaatii laskennan ja elinkykytestit. Selvän marmoroinnin puuttuminen voi viitata vähäiseen varastoon. Elinkykyisten siittiöiden ehtyessä emo voi munia enemmän hedelmöittämättömiä munia, joista kehittyy kuhnureita. Eri elämänvaiheiden vertailu auttaa tunnistamaan kuvioita. Emojen arviointi Emojen arviointi kuuluu mehiläishoitoon. Yhdyskuntien yksilöllinen seuranta ja vaihdettavaksi valitun emon satunnainen tutkiminen auttavat tekemään päätöksiä ja ennakoimaan taloudellisia menetyksiä. Tarhalla tehtävä tarkastus voi ratkaista joitakin kysymyksiä ilman erikoisvälineitä. Harjoitus auttaa erottamaan siittiösäiliön värin ja sameuden vaihtelut. Arvioi emoa yhdessä sikiökuvion ja yhdyskunnan tilan kanssa. Pitkittynyt muninnan heikkeneminen auttaa tunnistamaan, milloin emo ei enää vastaa yhdyskunnan tarpeita. Tutkimus voi selvittää, onko parittelemattomaksi tai heikosti paritelleeksi epäilty emo varastoinut siittiöitä. Hyvään hoitoon kuuluu pysyvästi heikentyneiden emojen vaihto. Korvaavien emojen laatu vaihtelee. Kontrolloimaton parittelu voi muuttaa valittujen ominaisuuksien ilmenemistä sukupolvien aikana ja vaikuttaa työhön ja tuotantoon. Harkittu siittiösäiliön tarkastus auttaa ymmärtämään emon suorituskykyä ja selvittämään ongelmia aiemmin. Se tukee vahvojen ja haluttuja tuotanto-ominaisuuksia ilmentävien yhdyskuntien hoitoa. Johtopäätös Varroa muutti mehiläishoitoa perusteellisesti. Toistuvat kemialliset käsittelyt voivat valikoida resistenttejä punkkeja. Myös esikotelomädän aiheuttajabakteeri voi kehittää vastustuskykyä joillekin antibiooteille. Resistenssi ja virulenssi ovat eri ominaisuuksia. Rutiinikäsittely voi jättää yhdyskunnan perusalttiuden ennalleen. Artikkeli puoltaa tuottavien sekä tauteja ja loisia luontaisesti kestävien mehiläisten jalostusta. Siihen tarvitaan tietoa mehiläisbiologian ja jalostuksen suhteesta. Geneetikko Rob Page vertaa jalostusta ilmapallon painamiseen. Paine yhdessä kohdassa voi aiheuttaa odottamattomia muutoksia muualla. Mehiläisten käyttäytymisen monimutkaisuus ja dynamiikka tuovat erityisiä haasteita, ja monia yhteyksiä tutkitaan edelleen. Maatalouden edistys on usein perustunut eläinten ja kasvien jalostukseen. Mehiläisjalostuksella on omat rajoitteensa. Sukulaisparitukset voivat vakiinnuttaa ominaisuuksia ja lisätä yhdenmukaisuutta, mutta mehiläiset ovat herkkiä sisäsiitokselle muun muassa komplementaarisen sukupuolenmäärityksen vuoksi. Käyttäytymisen monimuotoisuus ja joustavuus tukevat superorganismina toimivaa yhdyskuntaa. Tuotantoemoja valittaessa on huomioitava useita ominaisuuksia samanaikaisesti. Taloudellisesti tärkeät ominaisuudet ovat usein käyttäytymiseen liittyviä, monigeenisiä ja ympäristöstä vahvasti riippuvia, mikä vaikeuttaa arviointia. Parittelun hallinta vaikeuttaa työtä. Valittuja kantoja on vaikea ylläpitää, kun emot parittelevat useiden tuntemattomien kuhnurien kanssa. Eristetyt paritteluasemat valituilla kuhnureilla ja instrumentaalinen siemennys auttavat hallitsemaan polveutumista. Ohjelmat vaativat erikoisosaamista ja pitkäaikaista sitoutumista. Artikkeli kuvaa käytännön jalostuksen tilannetta kirjoitusaikanaan. Tutkimus on usein keskittynyt yksittäisiin ominaisuuksiin. Varroaresistentit kannat tarjoavat lähtökohdan ominaisuuden siirtämiselle kaupallisiin tarhoihin. Kirjoittaja toteaa, että käytännön ohjelmien kehittämisestä ja hoidosta oli tuolloin vain vähän ohjeita. Pagen ja Laidlaw’n suljetun populaation ohjelma tarjoaa käytännön lähestymistavan kaupallisten kantojen parantamiseen (Page ja Laidlaw, 1982). Heidän kirjansa Queen Rearing and Bee Breeding esittelee tekniset perusteet. Hoitajien kasvava kiinnostus ja uudet tutkimusmenetelmät avaavat mahdollisuuksia kaupallisten kantojen parantamiseen. Artikkeli johdattaa käytännön jalostuksen perusteisiin. Laaja valikoima korkealaatuisia kantoja voi edistää terveempää ja kestävämpää mehiläishoitoa. Susan Cobey, Siittiösäiliö (italiankielinen käännös Gabriele Milli, American Bee Journal, maaliskuu 2003)

  • Varroa destructor ja mehiläispesät: biologia, vauriot ja kesästrategiat yhdyskuntien suojaamiseen hunajantuotantoa jatkaen

    Kyllä, vastaus oli katkennut. Jatkan tästä julkaisuvalmiilla versiolla. Punkki Varroa destructor on tarhamehiläisen tärkein loinen ja jokaisen harrastaja- tai ammattimehiläishoitajan haastavin terveysongelma. Se ei vain heikennä yksittäisiä mehiläisiä: se häiritsee koko yhdyskunnan tasapainoa, heikentää sikiöiden laatua, levittää viruksia ja voi johtaa yhdyskunnan romahtamiseen loppukesän ja talven välillä. ScienceDirect Oxford Academic Keskeinen asia on tämä: Varroa vaatii asiantuntevaa hallintaa, ei vain käsittelyä. Tämä tarkoittaa sen elinkierron tuntemista, yhdyskunnan tilan oikeaa arviointia, hyväksyttyjen tehoaineiden valintaa ja oikea-aikaisia toimia. Kesällä vaikeus kasvaa, koska on sovitettava yhteen kaksi usein ristiriitaista tavoitetta: loistartunnan hillitseminen ja hunajantuotannon turvaaminen. Miksi Varroa on niin vaarallinen mehiläispesälle Punkki Varroa destructor on ulkoloinen, joka liittyi alun perin lajiin Apis cerana ja on nykyisin hyvin sopeutunut lajiin Apis mellifera. Sen vaarallisuus ei riipu vain punkkien määrästä, vaan myös siitä, että loinen vaikuttaa samanaikaisesti monella tasolla: se vie resursseja aikuisilta ja kehittyviltä mehiläisiltä; se lisääntyy peitetyissä sikiökennoissa; se heikentää mehiläisten elinvoimaa, elinikää ja immuunipuolustusta; se edistää virusten leviämistä, erityisesti siipien epämuodostumaviruksen eli DWV:n virusryhmässä. ScienceDirect PMC Yhdyskunta voi siksi näyttää keskikesällä yhä vahvalta ja olla silti jo matkalla vakavaan heikkenemiseen. Varsinainen vahinko tulee usein esiin myöhemmin, kun talvehtimaan tarkoitetut mehiläiset kuoriutuvat jo vaurioituneina. Miten Varroa destructor lisääntyy Varroan lisääntymisbiologian ymmärtäminen on ensimmäinen askel sen tehokkaaseen torjuntaan. Aikuinen naaras vuorottelee kahden vaiheen välillä: Foreettinen vaihe: Varroa asettuu aikuisten mehiläisten selkä- ja vatsakilpien väliin odottamaan pääsyä pian peitettävään sikiökennoon foreettinen vaihe, jolloin punkki on aikuisissa mehiläisissä; lisääntymisvaihe, joka tapahtuu peitettyjen sikiökennojen sisällä. Oxford Academic Hieman ennen kennon peittämistä punkki menee sikiökennoon, piiloutuu toukkaruokaan ja aloittaa lisääntymisen mehiläisen saavutettua esikotelovaiheen. Ensimmäisestä munasta kehittyy yleensä koiras, seuraavista naaraita. Parittelut tapahtuvat samassa kennossa; mehiläisen kuoriutuessa emopunkki ja sukukypsät, paritelleet tyttäret poistuvat. Oxford Academic Varroa suosii myös käytännön kannalta erittäin merkittävästi kuhnurisikiöitä, sillä kuhnurin pidempi kehitysaika mahdollistaa suuremman jälkeläistuoton. Tällä on huomattavia käytännön seurauksia: keväällä ja alkukesällä sikiöiden ollessa runsaita myös punkkipopulaation kasvu nopeutuu. Mehiläisille aiheutuvat vauriot Varroan vauriot eivät ole vain määrällisiä vaan myös laadullisia. Saastuneissa kennoissa kehittyvät mehiläiset voivat kuoriutua: pienempipainoisina; lyhyemmän elinajan omaavina; heikommalla immuunipuolustuksella; käyttäytymiseltään muuttuneina; vakavissa tapauksissa tunnistettavin kliinisin oirein, kuten epämuodostunein siivin. ScienceDirect Loisittujen aikuisten mehiläisten kyky ruokkia sikiöitä, säädellä lämpötilaa ja kerätä ravintoa heikkenee. Yhdyskunnan tasolla tämä merkitsee vähemmän tuottavaa ja epävakaampaa pesää, joka on alttiimpi ympäristöstressille. Varroa destructorin levittämä siipien epämuodostumavirus (DWV). Yhdyskunta taantuu nopeasti, koska mehiläiset eivät pysty hoitamaan tehtäviään Nykyisin on myös selvää, että Varroalla on keskeinen rooli virusten biologisena vektorina. Joissakin tutkimuksissa on osoitettu, että mehiläisten tautien kannalta tärkeät virukset, kuten DWV-A ja DWV-B, voivat lisääntyä punkissa, mikä vahvistaa sen epidemiologista merkitystä. PMC Miksi Varroa-populaation hallinta on välttämätöntä Realistinen tavoite ei ole Varroan täydellinen hävittäminen vaan sen pitäminen toimenpiderajan alapuolella jatkuvasti. Ilman torjuntaa loispopulaation kehitys johtaa hyvin todennäköisesti yhdyskunnan heikkenemiseen, joka vaarantaa hyvän syys- ja talviselviytymisen. ScienceDirect Hyvä hallinta perustuu kolmeen pilariin: säännöllinen seuranta loismäärän arvioimiseksi; kohdennetut käsittelyt hyväksytyillä lääkkeillä; bioteknisten menetelmien yhdistäminen torjuntaan tehon parantamiseksi ja strategian sovittamiseksi vuodenaikaan. Oxford Academic Kesällä tämä on ratkaisevaa: kaikkien satojen päättymisen odottaminen voi tarkoittaa liian myöhäistä toimintaa talvimehiläisten suojaamiseksi. Hyväksytyt Varroa-käsittelyt: tehoaineet ja tärkeimmät kauppanimet Euroopassa ja Italiassa Varroan torjunnan keskeisiä tehoaineita ovat amitratsi, tymoli, muurahaishappo ja oksaalihappo. Ammattikirjallisuudessa ja markkinoilla olevissa valmisteissa esiintyvät usein seuraavat kauppanimet: Tehoaine Esimerkkejä kaupallisista valmisteista Yleiset ominaisuudet Amitratsi Apivar Synteettinen punkintorjunta-aine, joka vaatii suunnitellun käsittelyjakson; noudata käyttöohjetta ja hunajalaatikoita koskevia rajoituksia Tymoli Apiguard, Api Life Var Lämpötilasta riippuvainen valmiste sopiviin kausittaisiin käsittelyikkunoihin Muurahaishappo MAQS, Formic Pro Kiinnostava, koska se voi vaikuttaa myös peitetyn sikiöalan aikana Oksaalihappo Api-Bioxal ja vastaavat hyväksytyt valmisteet Erittäin tehokas erityisesti sikiöttömyyden tai sikiöinnin katkon aikana Tutkimuskirjallisuus vahvistaa näiden aineiden merkityksen Varroan hallinnassa, mutta käytännön valinnan on aina noudatettava ajantasaista kansallista myyntilupaa, valmisteen käyttöohjetta ja tosiasiallisesti sallittuja käyttöehtoja. Oxford Academic Mitkä valmisteet sopivat kesään parhaiten Kesä on mehiläishoitovuoden monimutkaisin vaihe: hunajantuotanto jatkuu usein, sikiöitä on paljon ja Varroa lisääntyy edelleen. Siksi kaikille pesille sopivaa yhtä ratkaisua ei ole. Amitratsi: tehokas, mutta sopii paremmin sadonkorjuun jälkeen Tehoaine amitratsi, esimerkiksi valmisteessa Apivar, on tärkeä väline, mutta sopii yleensä paremmin vaiheeseen, jossa hunajalaatikot on poistettu ja käsittely voidaan toteuttaa hyväksyttyjen ehtojen mukaisesti. Kirjallisuus korostaa myös resistenssin riskiä toistuvassa tai huonosti suunnitellussa käytössä. Oxford Academic ScienceDirect Tymoli: hyödyllinen sopivissa lämpötiloissa Tehoaine tymoli, jota on valmisteissa Apiguard ja Api Life Var, on kiinnostava vaihtoehto mutta riippuu voimakkaasti ympäristöoloista. Liian kuumassa haihtuminen voi olla liian nopeaa ja rasittaa yhdyskuntaa; liian viileässä teho voi heiketä. Siksi se sopii monissa tilanteissa paremmin loppukesään kuin keskikesän lämpöhuippuihin. Oxford Academic Muurahaishappo: erityisen kiinnostava, kun sikiöitä on paljon Tehoaine muurahaishappo valmisteissa MAQS ja Formic Pro tarjoaa tärkeän edun: se voi tavoittaa ainakin osan Varroa-punkeista peitetyissä sikiökennoissa. Se on siksi erityisen kiinnostava aikana, jolloin sikiöitä on paljon eikä toimenpidettä voi pitkään lykätä. Oxford Academic Käsittely vaatii kuitenkin erityistä huomiota seuraaviin: ulkolämpötila; pesän ilmanvaihto; yhdyskunnan vahvuus; emon tila; mahdollinen ravitsemus- tai ilmastostressi. Heikot jaokkeet tai kova kuumuus voivat heikentää siedettävyyttä. Oksaalihappo: erinomainen, mutta vain oikeassa käsittelyikkunassa Tehoaine oksaalihappo, esimerkiksi valmisteessa Api-Bioxal, on edelleen Varroan torjunnan peruspilari, mutta sen täysi teho saavutetaan yhdyskunnan ollessa sikiötön tai lähes sikiötön. Keskikesällä, kun emo munii runsaasti, se ei juuri koskaan yksin riitä täydelliseen torjuntaan. ScienceDirect Oxford Academic Sen sijaan sikiöinnin katkon jälkeen se voi olla erittäin tehokas. Käsittelyn valinta yhdyskunnan olosuhteiden mukaan Ennen käsittelyä kannattaa esittää neljä käytännön kysymystä: Kysymys Miksi se on tärkeä Onko paljon peitettyä sikiöalaa? Jos on, merkittävä osa punkeista on suojassa kennoissa Onko hunajalaatikoita paikallaan? Tämä määrittää käsittelyn käytännöllisen ja sääntelyn mukaisen soveltuvuuden Mitkä ovat tarhan todelliset lämpötilat? Tymoli ja muurahaishappo riippuvat paljon ilmastosta Onko yhdyskunta vahva ja vakaa? Heikot yhdyskunnat sietävät kuormittavia käsittelyjä huonommin Lisäksi on huomioitava emon tila, loismäärä, myöhäiset satokaudet ja naapuritarhoista tulevan uudelleentartunnan riski. Voiko hunajantuotanto jatkua Varroan torjunnan aikana? Tarkka yritystason strategia Varroa destructorin hillitsemiseksi on onnistuneen mehiläistuotannon perusta Oikea vastaus on: kyllä, mutta ei yksinkertaistetusti ”käsittelen kaiken ja jatkan entiseen tapaan”. Ammattimaisin strategia ei tarkastele vain yksittäistä yhdyskuntaa vaan koko tarhan järjestämistä. Tavoite ei ole pakottaa sadonkorjuuta ja käsittelyä tapahtumaan samanaikaisesti jokaisessa pesässä, vaan ylläpitää yrityksen tuotantoa samalla kun osa yhdyskunnista siirtyy terveyskäsittelyyn. Ryhmittelyn on noudatettava käyttöohjeiden vaatimuksia samanaikaisesta käsittelystä ja uudelleentartunnan ehkäisystä. 1. Käsittele satonsa päättäneet yhdyskunnat viipymättä Osa yhdyskunnista voidaan ottaa pois tuotannosta heti pääsadon päätyttyä. Näin voidaan toimia ilman vaarallisia viivästyksiä ja suojata syksystä selviytyviä mehiläisiä. 2. Järjestä toiminta ryhmiin Hyödyllinen strategia on jakaa yhdyskunnat ryhmiin: täydessä tuotannossa olevat yhdyskunnat; tuotannon ulkopuolella ja käsittelyssä olevat yhdyskunnat; jaokkeet tai tukiyhdyskunnat tasapainottamista ja vahvistamista varten. Näin hunajantuotanto voi jatkua vaarantamatta koko tarhan terveyttä, kunhan käsittelyjen synkronointivaatimukset täyttyvät. 3. Luo käsittelyikkunoita bioteknisillä menetelmillä Biotekniset menetelmät voivat vähentää Varroaa ja tehostaa myöhempiä käsittelyjä. Kesällä hyödyllisimpiä ovat: kuhnurisikiöiden poistaminen; emon tilapäinen häkitys; suunniteltu sikiöinnin katko; jaokkeiden tai keinoparvien muodostaminen. Kun syntyy sikiötön käsittelyikkuna, oksaalihappo tehoaa huomattavasti paremmin. Tämä on yksi hyödyllisimmistä keinoista sovittaa yhteen terveys- ja tuotantotarpeet. 4. Harkitse muurahaishappoa, kun sikiöitä on yhä paljon Kun ympäristöolot ja käyttöohje sallivat, muurahaishappo voi sopia yhdyskunnille, jotka eivät voi odottaa pitkää tuotantotaukoa. Valinta vaatii silti varovaisuutta, erityisesti loppukesällä ja hyvin kuumilla alueilla. Käytännön kesävinkkejä Älä odota kaikkien satojen lopullista päättymistä, jos Varroa-määrä kasvaa jo huolestuttavasti. Tarkista peitetyn sikiöalan olemassaolo ennen käsittelyn valintaa: se muuttaa ratkaisevasti tehoaineiden vaikutusta. Arvioi tarhan todellinen lämpötila huolellisesti, erityisesti harkitessasi tymolia tai muurahaishappoa. Sovita hoito yhdyskuntien tilaan: toiminnan jakaminen ryhmiin voi turvata tuotannon ja yleisen terveyden, kun samanaikaisen käsittelyn vaatimukset huomioidaan. Hyödynnä bioteknisiä menetelmiä tehokkaampien käsittelyikkunoiden luomiseksi, erityisesti oksaalihapolle. Poista hunajalaatikot mahdollisimman pian käsittelyä tarvitsevista yhdyskunnista. Käytä vain hyväksyttyjä valmisteita ja noudata aina käyttöohjetta, annoksia, kausirajoituksia ja käyttöehtoja. Tarkista käsittelyn teho: ilman jälkiseurantaa et tiedä varmasti, suojasitko yhdyskunnan. Julkaistu: 28. kesäkuuta 2026 Kirjoittaja: Davide Simeone

  • Amitratsi, emojen siittiösäiliö ja mikrobisto: vuoden 2026 tulosten tulkinta

    Miksi emon siittiöiden elinkyky kiinnostaa ESA Reginen välineistö keinosiemennykseen Emo säilyttää parittelussa saamansa siittiöt siittiösäiliössä eli spermateekassa ja käyttää niitä muninnan aikana. Elinkykyisten siittiöiden osuus on tärkeä biologinen muuttuja, mutta se ei yksin riitä ennustamaan emon tulevaa elinikää tai yhdyskunnan tuottavuutta. Myös siittiöiden määrä, ympäristöolot, sairaudet ja työläisten käyttäytyminen vaikuttavat lisääntymistulokseen. Vuonna 2026 yhdysvaltalainen tutkimusryhmä tarkasteli hoitotoimiin liittyvän amitratsi- ja oksitetrasykliinialtistuksen seurauksia useissa aikuisten emojen ja sikiöiden muuttujissa. Työn tärkein anti ei ole hoitojen yleinen tuomitseminen, vaan mahdollisuus erottaa lisääntymistoimintoihin ja mikrobistoon kohdistuneet mitatut vaikutukset. Kolme koetta mehiläistarhaoloissa Metz ja työtoverit tekivät kolme koetta Pohjois-Carolinan tutkimuslaitoksissa vuosina 2022–2025. Oksitetrasykliiniä tai amitratsia sisältäville valmisteille altistettuja ryhmiä verrattiin samanaikaisiin verrokkeihin tutkimussuunnitelman mukaisesti. Emoista tutkittiin morfologisia, siittiöihin liittyviä ja mikrobiologisia ominaisuuksia; osa havainnoista koski munintaa ja sikiöiden eloonjäämistä. Tutkijat analysoivat siittiöiden elinkykyä elävät ja kuolleet solut erottavilla väriaineilla ja tutkivat bakteeriyhteisöjä sekvensoimalla. Kaikista yksilöistä ei saatu jokaiseen analyysiin käyttökelpoisia näytteitä: suodatusten jälkeen analysoitiin 53 emon mikrobiologista näytettä. Tämä muistuttaa, että tulokset koskevat määriteltyjä koeryhmiä, eivät kaikkia mahdollisia valmisteiden käyttöolosuhteita. Amitratsi: tulos varastoiduista siittiöistä Siemennesteen keruu Apis mellifera ligustica -kuhnurista: yksityiskohta endofalluksen uloskääntymisestä ja siemennesteestä Vuoden 2023 vertailussa siittiöiden elinkyvyn mediaani oli verrokkiemoissa 87,3 % ja amitratsille altistetuissa emoissa 65,4 %. Tutkijat raportoivat tässä muuttujassa tilastollisesti merkitsevän eron. Kyse on tutkittujen emojen siittiöiden elinkyvyn laboratoriomittauksesta, ei hedelmöittyneiden munien osuudesta tai yhdyskunnan eloonjäämisestä. Samassa työssä ei havaittu merkitsevää eroa kokeen aikana munittujen munien määrässä eikä yleistä vaikutusta tutkittuihin sikiöiden eloonjäämismuuttujiin. Siksi ei ole oikein väittää, että altistus olisi automaattisesti aiheuttanut steriiliyden tai muninnan epäonnistumisen. Oksitetrasykliini ja suolistomikrobisto Oksitetrasykliinille altistetun ryhmän emoissa ei ilmennyt siittiöiden elinkyvyn merkitsevää heikkenemistä saman vuoden verrokkeihin nähden. Sen sijaan tutkijat havaitsivat pienen mutta tilastollisesti merkitsevän eron suoliston bakteeriyhteisöjen koostumuksessa, mitattuna näytteiden välisenä monimuotoisuutena. Yksittäisen yhteisön sisäisen monimuotoisuuden vähenemistä tai yksinkertaista yhteyttä mikrobistomuutoksen ja muninnan välillä ei havaittu. Esimerkki on tärkeä: ”muuttunut mikrobisto” ei automaattisesti tarkoita ”sairasta emoa”. Terveysvaikutuksen osoittaminen edellyttää toiminnallisia yhteyksiä ja mittauksia asianmukaisilla aikaväleillä. Yhdyskunnan suojaava vaikutus Emo ESA Reginen kasvatuksessa. Hedelmällisyys, muninta ja siittiöiden elinkyky ovat erillisiä mittareita, joita on arvioitava varovaisesti. Työläiset ruokkivat ja hoitavat emoa, joka toimii pääosin sikiöalan lähellä. Tämä voi muuttaa aineille altistumisen tapoja ja voimakkuutta verrattuna laboratoriossa suoraan käsiteltyyn yksilöön. Tutkijat ehdottavat, että tällainen sosiaalinen suoja selittää osan laboratorio- ja tarhakokeiden eroista. Se ei takaa riskittömyyttä. Pikemminkin se osoittaa, miksi suoralla altistuksella saatuja tuloksia ei pidä automaattisesti siirtää kokonaiseen yhdyskuntaan tai päinvastoin. Annos, valmiste, kesto, ilmasto, hoito ja yhdyskunnan tila muuttavat kokonaiskuvaa. Terveyskäsittelyn ja emon laadun välisen suhteen tulkinta Varroa ja siihen liittyvät virukset ovat todellisia riskejä yhdyskunnalle. Lääkkeiden mahdollisista haittavaikutuksista ei voi keskustella sivuuttamalla loistorjunnan laiminlyönnistä aiheutuvia vahinkoja. Valinnan on perustuttava hyväksyttyjen valmisteiden ohjeisiin, eläinlääkärin määräyksiin ja pesän todellisiin olosuhteisiin. Tutkimus puoltaa lisääntymisfysiologian huomioimista myös silloin, kun käsittelyn välitön tavoite on teho Varroaan. Se ei kuitenkaan anna perustetta käsittelyjen mielivaltaiseen lopettamiseen eikä oikeuta antibioottien tai punkintorjunta-aineiden hyväksymättömään käyttöön. Arviointi jalostusohjelmassa ESA Regine tarkastelee emojen laatua ominaisuuksien kokonaisuutena: geneettinen alkuperä, tarvittaessa hallitut parittelut, asianmukainen kasvatus ja jälkeläisten arviointi. Siemennesteen laatumittarit kuuluvat tähän tarkasteluun, mutta eivät korvaa tytäryhdyskuntien suorituskyvyn havainnointia. Viitattu tutkimus on ESA Reginestä riippumaton; emme esitä kokeita yrityksen tekeminä emmekä väitä niiden todistavan käytäntöjemme tehokkuutta. Työ auttaa pikemminkin ylläpitämään näyttöön ja sen rajoihin perustuvaa asiantuntijakeskustelua. Otoskoko ja koeyksiköt Tutkijat perustivat sekä vuonna 2022 että 2023 kutakin vuotta varten 40 yhdyskunnan tarhan, jossa kaksikymmentä sai tutkittavan käsittelyn ja kaksikymmentä oli verrokkeja. Vuonna 2022 vertailu koski oksitetrasykliiniä, vuonna 2023 amitratsia. Emot olivat pääosin italialaista alkuperää olevista sekakannoista, eivät sertifioidusta, yhtenäisestä Apis mellifera ligustica -populaatiosta. Myöhempi vuoden 2025 muninta- ja sikiökehityskoe sisälsi kahdeksantoista yhdyskuntaa, jotka jaettiin satunnaisesti kolmeen kuuden ryhmään, sekä kaksi arvioinnin ulkopuolelle jätettyä yhdyskuntaa. Luvut on siis tulkittava kunkin kokeen ja tuloksen osalta erikseen. Yhdyskunta on käsittelyn kohdentamisen tärkein yksikkö. Kunkin emon yhteydessä mitatut mehiläiset, siittiöt ja mikrobisekvenssit ovat osanäytteitä, eivät tarhatoimenpiteen biologisia toistoja. Lisäksi kahden ensimmäisen vuoden pesät oli järjestetty riveihin: käsittelyjen sijoittelu rajoitti harhalentoa, mutta aiheuttaa mahdollisia sijaintivaikutuksia, jotka on huomioitava. Kolme vuotta ja erilaiset päätetapahtumat tekevät työstä informatiivisemman kuin muutaman perheen kokeen, mutta eivät muodosta kolmea täysin keskenään vaihdettavaa toistoa. Vaikutuksen koko ja negatiiviset tulokset Vuoden 2023 vertailussa siittiöiden elinkyvyn mediaani oli verrokeissa 87,3 % ja amitratsiryhmässä 65,4 %. Hajonnat, ilmaistuina absoluuttisen poikkeaman mediaanina, olivat vastaavasti 8,9 ja 7,5 prosenttiyksikköä. Mediaanien ero on 21,9 prosenttiyksikköä; tutkijoiden testi antaa p = 0,01. Vuonna 2022 oksitetrasykliinin vertailussa mediaanit olivat 74,6 % ja 75,2 %, eikä ero ollut tilastollisesti merkitsevä (p = 0,23). On oikein sanoa, että amitratsi heikensi elinkykyä siinä kokeessa; steriiliyden, jäljellä olevan muninta-ajan tai lisääntyneen emonvaihdon päätteleminen edellyttää muita mittauksia. Munintakokeessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä vaikutuksia työläismunien (p = 0,29) tai kuhnurimunien (p = 0,62) määrään. Oksitetrasykliiniryhmässä raportoitiin parempi kuhnurien eloonjääminen kotelovaiheeseen, mutta vain kaksi tämän ryhmän yhdyskuntaa onnistui tuottamaan arvioidut kuhnurimunat: tämä rajoite heikentää päätelmää. Ei ole oikein poimia vain suotuisalta tai haitalliselta näyttävää arvoa ja sivuuttaa todellisia otoskokoja, nollatuloksia ja epävarmuutta. Mikrobisto: mitä sekvenssit mittaavat Sekvensointi kohdistui bakteerien 16S-rRNA-geenin V4-alueeseen: menetelmä kuvaa mikrobiston taksonomista koostumusta eikä suoraan mittaa aineenvaihduntaa tai lisääntymisterveyttä. Suodatusten ja tarkistusten jälkeen jäi 53 käyttökelpoista näytettä. Alfadiversiteetti eli yhden näytteen sisäinen monimuotoisuus ei eronnut merkitsevästi ryhmien välillä. Beetadiversiteetti, joka vertaa yhteisöjen koostumusta, osoitti pienen muutoksen oksitetrasykliinillä (p = 0,032) mutta ei amitratsilla (p = 0,79). Ilmoitettu analyysi ei tunnistanut saman vuoden vertailuissa johdonmukaisesti eroavia taksoneita. Tutkijat arvioivat pääasiassa suhteellisia runsauksia: yhden mikrobiryhmän prosenttiosuuden kasvu voi johtua myös toisen vähenemisestä ilman absoluuttisen solumäärän lisääntymistä. Kliinisesti merkittävän dysbioosin osoittaminen vaatisi toiminnallisia mittauksia, absoluuttisia mikrobimääriä ja riippumattomia yhteyksiä terveystuloksiin. Tämä on olennaista, jotta merkitsevän taksonomisen muutoksen puuttumista ei tulkita täydellisen haitattomuuden todisteeksi eikä toisaalta jokaista tilastollista koostumuseroa kutsuta sairaudeksi. Käytännön näkökulmat ja sovellettavuuden rajat Työ on ammattimaisen kasvatuksen kannalta olennainen, koska se kuvaa emon siittiövaraston mahdollista herkkyyttä terveydenhoitotoimenpiteelle. Siitä ei kuitenkaan voi johtaa vaihtoehtoista hoitoaikataulua tai yleispätevää sääntöä emojen vaihtamisajankohdasta. Varroatorjunnan hyötyjen ja haittariskien vertailussa on huomioitava hyväksytty valmiste, käyttöohjeiden noudattaminen, loiskuormitus ja koko kausi. Petit’n ja Jackin vuoden 2026 katsaus osoittaa subletaalien vaikutusten vaihtelevan paljon tehoaineiden, biologisten tasojen ja koeolosuhteiden välillä. Koetuloksen muuttaminen jalostussuositukseksi vaatisi toistoja useilla alueilla ja geneettisillä linjoilla, arvioita emon todellisuudessa saamasta annoksesta sekä muninnan, sikiöiden hedelmällisyyden, emonvaihdon todennäköisyyden ja yhdyskuntien tuottavuuden pitkittäismittauksia. Tutkimuksen emot dissekoitiin analyysejä varten, joten samoja yksilöitä ei seurattu niiden lisääntymiselämän loppuun asti. Tämä on menetelmän rajoite, ei piilotettava puute: huolellisen artikkelin on kerrottava se lukijalle. Rajoitukset ja lisätutkimusten tarve Kokeet tehtiin yhdessä maantieteellisessä ympäristössä eri ryhmien ja vuosien emoilla. Joissakin sikiömuuttujissa vaihtelu oli suurta ja otoskoot pieniä. Yhdessä muuttujassa havaitut tilastolliset erot on toistettava ja yhdistettävä pitkän aikavälin tuloksiin. Olisi hyödyllistä seurata emoja usean kauden ajan ja arvioida luonnollista emonvaihtoa, muninnan laatua, siittiöiden elinkyvyn muutoksia sekä perheiden eroja eri ympäristöissä. Näillä mittauksilla fysiologisesta havainnosta voisi muodostaa vankemman jalostuksellisen arvion. Usein kysyttyä Tekeekö amitratsi kaikista emoista steriilejä? Ei. Tutkimuksessa havaittiin altistetussa ryhmässä pienempi siittiöiden elinkyvyn mediaani, mutta ei merkitsevää muninnan pysähtymistä havaituissa olosuhteissa. Suositteleeko tutkimus jättämään Varroan hoitamatta? Ei. Terveydenhoito on edelleen välttämätöntä, ja sen on noudatettava eläinlääkärin sekä hyväksyttyjen lääkkeiden ohjeita. Tulokset kehottavat arvioimaan hyötyjä ja riskejä, eivät luopumaan loistorjunnasta. Tieteelliset lähteet Metz B.N., Gallagher P., Profet P., Raymann K., Tarpy D.R. (2026). Impact of Two Common Beekeeper-Applied Chemicals on Honey Bee Queen Fecundity and Gut Microbial Communities. Microbial Ecology 89, 108. DOI: 10.1007/s00248-026-02755-w. Petit L., Jack C.J. (2026). Sublethal Effects and Associated Risks of Acaricides Used Against Varroa destructor in Honey Bee (Apis mellifera) Colonies. Insects 17(5), 517. DOI: 10.3390/insects17050517. Claire – ESA Reginen toimitus

  • Mustan emokennon virus (BQCV): käytännön tarkastelu yhteyksistä

    BQCV:n infektoima emokenno Mehiläisten ”mustan emokennon virus” (englanniksi Black Queen Cell Virus – BQCV) aiheuttaa virustaudin, joka vaurioittaa etenkin emotoukkia: ne tummuvat ja kuolevat ennen kuoriutumista. Infektio voi siirtyä pystysuuntaisesti, kun virusta kantava emo munii infektoituneita munia, tai vaakasuuntaisesti: nuoret työläiset puhdistavat juuri vapautuneita kennoja, joissa oli infektoituneita yksilöitä, tai infektoituneet hoitajamehiläiset ruokkivat emotoukkia saastuneella emomaidolla. 🦠 1. Suora virusinfektio (BQCV) Ensisijainen syy on infektoituminen viruksella Black Queen Cell Virus, joka kuuluu heimoon Dicistroviridae. Tämä virus lisääntyy emotoukissa ja aiheuttaa kuoliota ja emokennon tummumista. Pystysuuntainen tartunta on yksi mahdollinen reitti vaakasuuntaisten reittien rinnalla. 🐝 2. Tartunta hoitajamehiläisten kautta Hoitajamehiläiset voivat siirtää virusta toukkiin seuraavilla tavoilla: saastunut emomaito; suukontakti; kennojen puhdistus. Emotoukat altistuvat erityisesti, koska niitä ruokitaan useammin ja runsaammin. 🧪 3. Välineiden ja mehiläishoitomateriaalin saastuminen Virus voi levitä myös seuraavien kautta: saastuneet kakut ja pesät; emonkasvatusvälineet. 🌡️ 4. Ympäristö- ja ravitsemusstressi Muita yhdyskuntaa heikentäviä ja sen alttiutta lisääviä tekijöitä: riittämätön proteiiniravinto yksipuolisen viljelyn tai niukan ravintotarjonnan vuoksi; altistuminen torjunta-aineille, sienitautiaineille ja lehtilannoitteille; äärimmäiset sääolot; kuljetusstressi. 🧫 5. Nosema-lajien aiheuttama yhteisinfektio tai stressi Infektio, jonka aiheuttaa Nosema apis tai Nosema ceranae, on yhdistetty BQCV:hen eri olosuhteissa. Nosema voi heikentää aikuisten mehiläisten fysiologiaa ja puolustusta; yhteisinfektio voi lisätä kuolleisuutta, mutta viruksen lisääntyminen tai yhdyskuntatason tauti ei aina voimistu. 🐝 6. Muut loiset Punkkia Varroa destructor ei pidetä BQCV:n ensisijaisena vektorina, mutta sen aiheuttama stressi voi edistää toissijaisia virusongelmia. On hyödyllistä tarkastella odottamattomia tai hoitotoimien aiheuttamia immuunipuolustuksen stressitekijöitä, niiden yhteyttä Nosema-lajeihin ja ongelmien mahdollista voimistumista sopimattomien hoitokäytäntöjen vuoksi. Esimerkkejä odottamattomista stressitekijöistä ovat äärisäät, jotka aiheuttavat ennakoimatonta ravitsemusstressiä, kuten keväthallat ja äkilliset lämpötilan nousut, sekä torjunta-aineilla, sienitautiaineilla tai lehtilannoitteilla saastuneen meden ja siitepölyn tulo pesään. Nämä olot voivat heikentää mehiläisten yleistä puolustusta. Nosema apis (vasemmalla) ja Nosema ceranae (oikealla) Kun tarkastellaan hoitotoimien aiheuttamia stressitekijöitä, huomio kohdistuu käytäntöihin, jotka liittyvät kasvatukseen: kakkujen poistaminen jaokkeiden muodostamiseksi; Nosema- tai BQCV-infektoituneiden yhdyskuntien ruokavarakehien uudelleenkäyttö; kakkujen uusimatta jättäminen tai alle ehdotetun 30 prosentin vuosiuusinta, joka ei ole yleispätevä tautikynnys; vuodenaikaan sopimaton ruokinta; kemiallinen Varroa destructor -torjunta. Odottamattomia stressitekijöitä voidaan yrittää ennakoida ja valmistaa mehiläiset selviämään niistä mahdollisimman hyvin. Hoitoperäistä stressiä voidaan ehkäistä enemmän. Usein raportoitu käytäntö on oksaalihapon (OA) harkitsematon käyttö: toistuvat käsittelyt samalle mehiläissukupolvelle eri pitoisuuksilla. Oikein käytettynä oksaalihappo voi olla suhteellisen turvallista, mutta tämä ei tarkoita täydellistä jäämättömyyttä. Se on silti syövyttävä happo, joka väärin käytettynä voi vahingoittaa mehiläisiä. Oksaalihapon tiputuskäsittely sikiöttömänä aikana 🧪 Oksaalihapon mahdolliset haitat mehiläisille Oksaalihappo on suhteellisen turvallista vain oikein käytettynä. Yliannostus, liian tiheät käsittelyt tai sopimattomat ympäristöolot voivat aiheuttaa haittoja: 🐝 Vaikutukset yksittäisiin mehiläisiin Suoliepiteelin vauriot ➜ keskisuolen ärsytys tai kuolio; Lyhentynyt elinikä aikuisilla mehiläisillä; Fysiologinen stressi (etenkin liian korkeissa tai matalissa lämpötiloissa). 🧬 Vaikutukset yhdyskuntaan Hoitajamehiläisten määrän väheneminen (mahdollisesti herkkä ryhmä); Poikkeuksellisen suuri mehiläiskuolleisuus käsittelyn jälkeen; Mahdollinen emon menetys äärimmäisissä yliannostuksissa. On erityisen hyödyllistä tarkastella oksaalihappoon liittyviä vaurioita ja niiden mahdollista yhteyttä Nosema-lajeihin: 🦠 Oksaalihappovaurioiden ja Noseman yhteys Nosema (Nosema apis tai N. ceranae) käsittää mikrosporidioita, jotka infektoivat keskisuolen. Tästä syntyy mahdollinen yhteys 👇 🔗 Miksi yhteys voi olla olemassa Sama kohdekudos: Useat tutkimukset osoittavat oksaalihapon voivan vaikuttaa myös mehiläisten fysiologiaan, esimerkiksi kutikulan proteaasien aktiivisuuteen ja mahdollisesti suolistomikrobistoon. Muutokset voivat vaikuttaa luonnolliseen puolustukseen (synnynnäiseen immuniteettiin ja mikrobisuojaan) virheellisissä tai toistuvissa käsittelyissä. Kemiallinen stressi ja dysbioosi voivat liittyä Nosema-kuormituksen muutoksiin; Nosema vaurioittaa suolen epiteelisoluja. Oksaalihappo voi ärsyttää tai vaurioittaa samoja soluja. → Siksi Noseman jo heikentämät mehiläiset voivat altistuksesta riippuen olla herkempiä oksaalihapon vaikutuksille. Yhdessä Nosema-infektoituneessa mehiläisessä voi olla yli 1 000 000 itiötä. Joissakin oloissa 30–90 itiötä mehiläistä kohti on arvioitu riittäväksi infektion käynnistämiseen; tämä ei ole yleispätevä raja, sillä laji, ikä ja koeolosuhteet vaikuttavat. Suolen lisääntynyt läpäisevyys: Jos Nosema on jo vaurioittanut epiteeliä, oksaalihappoaltistus voi: lisätä fysiologista stressiä; pahentaa kudosvauriota; lyhentää elinikää entisestään. Epäsuora vaikutus yhdyskuntaan: Nosema-infektoituneiden mehiläisten kyky ruokkia sikiöitä, säädellä lämpöä ja lentää voi heikentyä. Liian kuormittavat käsittelyt, kuten korkeat oksaalihappopitoisuudet tai toistuvat käsittelyt, voivat voimistaa tätä toimintakyvyn heikkenemistä. Varovaisuus: pitkäaikaisvaikutukset mikrobiomiin ja epiteelistressiin riippuvat annoksesta, antoreitistä ja yhdistelmistä muiden valmisteiden kanssa. Kirjallisuudessa on sekä hyötyjä että mahdollisia haittoja, joten asiantunteva ja kohdennettu käyttö on välttämätöntä 🧭 Yhteenveto Oksaalihappo auttaa Varroan torjunnassa mutta voi väärin käytettynä vaurioittaa mehiläisten suolta; Nosema vaikuttaa samaan elimeen, joten jo infektoituneet mehiläiset voivat olla herkempiä käsittelylle; Noseman ja virheellisen käsittelyn yhdistelmä voi lisätä yhdyskunnan kuolleisuutta ja stressiä. Mahdollisten epiteelivaurioiden ja Nosema-alttiuden jälkeen voidaan tarkastella Nosema-lajien ja BQCV:n suhdetta. Kyse ei ole todistetusta syyketjusta, joka johtaisi väistämättä viruksen eksponentiaaliseen lisääntymiseen. Nosema ↔ BQCV (Black Queen Cell Virus): yhteys BQCV:n infektoima emokenno Tieteellisissä tutkimuksissa on raportoitu samanaikaista esiintymistä ja yhteyksiä seuraavien välillä: Nosema (etenkin N. apis ja N. ceranae) sekä BQCV. Joissakin tutkimuksissa Nosema-yhdyskunnissa on suurempi BQCV-kuormitus tai enemmän kliinisiä oireita; BQCV:tä todetaan usein emonkasvatuksessa. Yhteyden voimakkuus ja seuraukset vaihtelevat. On mahdollista, että immuunipuolustuksen heikkeneminen tai Nosemaan liittyvä suoliston dysbioosi helpottaa BQCV:n lisääntymistä tai kliinistä ilmenemistä tietyissä oloissa. BQCV voi tarttua uloste–suu-reittiä ja sikiöitä ruokkivien hoitajien kautta. Nosema-yhteisinfektiolla voi siksi olla merkitystä leviämiseen ja taudin ilmenemiseen emokennoissa, mutta tämä ei osoita sen aina lisäävän tartuntoja. Varroa destructorin rooli virusdynamiikassa Varroa edistää voimakkaasti ruokailunsa aikana siirtämiensä virusten, kuten DWV:n, kuormituksen kasvua. Sen suora rooli BQCV-vektorina on epäselvempi: BQCV on dikistrovirus, joka tarttuu usein suun tai kontaktin kautta ja liittyy Nosemaan. Kuitenkin suuret Varroa-määrät lisäävät yhdyskunnan stressiä ja yleistä virusinfektioalttiutta ja muuttavat monien virustautien dynamiikkaa. Varroan vähentäminen on siksi keskeistä kokonaisvaikutuksen rajoittamisessa. Virallisia oksaalihapon käyttöohjeita on noudatettava mehiläisten kudosvaurioiden välttämiseksi. BQCV:n mahdolliset piilevät vaikutukset emojen elinikään Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että emot, joilla on suuri viruskuormitus (etenkin useita viruksia, kuten DWV ja BQCV), voivat osoittaa heikompaa lisääntymistulosta ja lyhyempää elinikää. Emon suuri viruskuormitus on yhdistetty heikompiin yhdyskuntiin ja suurempaan menetyksen riskiin, mutta tämä ei osoita yksin BQCV:n aiheuttamaa vaikutusta. BQCV vaikuttaa erityisesti emotoukkiin ja -koteloihin, mutta esiintyy myös oireettomissa aikuisissa ja voi lisätä kokonaisviruskuormaa. Yhteenveto vuorovaikuttavista mekanismeista Oksaalihappo tietyissä tutkimusmenettelyissä → voi vähentää seuraavan itiöitä: Nosema; väärä tai liiallinen käyttö → dysbioosi tai muuttunut puolustus → mahdollisesti suurempi alttius Nosemalle tai muille taudinaiheuttajille. Nosema → suoliepiteelin vauriot ja muuttunut puolustus → voi suosia BQCV:tä ja muita virusongelmia uloste–suu-leviämisen ja heikentyneen immuunipuolustuksen kautta; vaikutukset riippuvat olosuhteista. Paljon Varroaa → enemmän stressiä ja kemiallisia käsittelyjä; muuttunut virusdynamiikka, etenkin DWV; heikompi yleistila ja mahdolliset epäsuorat vaikutukset BQCV:hen/Nosemaan. Kun on tarkasteltu Noseman, jota sopimattomat käytännöt voivat joskus suosia, ja BQCV:n mahdollista vuorovaikutusta, on syytä pohtia käytännön strategioita Varroan hallintaan Nosema-epäilyssä tai todetussa infektiossa. Yleiset periaatteet Seuraa Varroaa sopivilla validoiduilla punkkilaskentamenetelmillä; arvioi Nosema erikseen laskemalla itiöitä työläisnäytteistä ja tarvittaessa lajikohtaisella diagnoosilla ennen toimien valintaa. Vältä kuormittavien kemiallisten käsittelyjen yhdistämistä, etenkin jos ne vaikuttavat voimakkaasti mikrobiomiin tai proteolyyttiseen järjestelmään. Yhteisvaikutukset riippuvat valmisteista ja altistuksesta; amitratsin ja oksaalihapon erillistutkimukset eivät osoita niiden yleistä haitallista synergiaa. Käytännön ohjeita Ensisijaista: vähennä Varroaa ja rajoita mikrobiomin häiriöitä Harkitse oksaalihapon sublimointia/höyrystämistä hyväksytyssä ja oikein toteutetussa käytössä, etenkin vähäisen tai puuttuvan sikiöalan aikana tai syksyllä/talvella. Se voi tehota Varroaan. Noseman vähenemistä raportoineissa tutkimuksissa käytettiin oksaalihappoa sokeriliuoksessa, eri antoreittiä; ne eivät osoita sublimoinnin hoitavan Nosemaa eivätkä oikeuta sellaista käyttöä. Käytä mekaanisia tai hoitomenetelmiä, kuten sikiöiden ja kuhnurisikiöiden poistamista, ensitoimina tai osana integroitua torjuntaa. Jos Nosemaa epäillään tai se todetaan Arvioi kohdennettu hallinta ammattilaisen kanssa; luonnollisista vaihtoehdoista ja probiooteista on lupaavia mutta vaihtelevia koetuloksia. Suosi toimia, jotka tukevat mikrobiomin palautumista ja ravitsemusta (laadukkaat proteiinilisät ja monikukkainen siitepöly); Oksaalihappoa sokeriliuoksessa koskevia Nosema-tutkimuksia ei pidä muuttaa omatekoiseksi hoidoksi. Noudata hyväksyttyjä käyttötapoja ja eläinlääkärin ohjeita äläkä yhdistä valmisteita sallittujen ehtojen ulkopuolella. Vältä tai rajoita dysbioosia pahentavia valmisteita Mikrobistoon mahdollisesti vaikuttavat lääkkeet tai punkintorjunta-aineet, myös oksaalihappo tietyissä oloissa, vaativat huolellista käyttöä. Vaikutukset suoliston palautumiskykyyn ja Nosema-alttiuteen riippuvat annoksesta ja olosuhteista eivätkä ole väistämättömiä. Ravitsemuksen ja mikroflooran tukeminen Tarjoa laadukasta siitepölyä tai proteiinitaikinaa ja vältä pitkiä ravintopuutoksia. Harkitse probiootteja tai funktionaalisia rehuja, joista on asiaankuuluvaa näyttöä Nosemaa vastaan; teho riippuu valmisteesta ja olosuhteista. Emon ja lisääntymisen hallinta Hanki uudet emot ammattikasvattajilta BQCV:n tai suuren viruskuormituksen yhteydessä harkitse emonvaihtoa terveestä lähteestä, jonka munat/toukat on tarkastettu; arvioi emonkasvatuskäytännöt leviämisen vähentämiseksi, kuten aloitus- ja loppukasvatusyhdyskuntien vahvistaminen sekä toistuvat punkkikäsittelyt. Ratkaisua ei lopulta haeta kiinteästä ”reseptistä”, vaan tiedosta ja dynamiikan sekä yhteyksien asianmukaisesta arvioinnista, joustavasti ja eläinlääkintä- sekä tutkimuslaitosten toimintaohjeita noudattaen. Julkaistu: 3. joulukuuta 2025 Kirjoittaja: Davide Simeone

  • Kuningattaren pitkäikäisyys: genetiikka, ympäristö ja tarhan hoito

    Kuningattaren ”pitkäikäisyyden” käsite on muuttunut. Ennen erinomainen emo saattoi johtaa yhdyskuntaa kolme tai neljä kautta; nyt hoitajat raportoivat varhaisemmista emonvaihdoista. Pitkäikäisyys riippuu tasapainosta, jonka muodostavat hoitomuuttujat, joihin kasvattaja voi vaikuttaa, ja ulkoiset ympäristötekijät, jotka ovat usein ennakoimattomia ja yhä äärimmäisempiä. Ennenaikaista hiipumista ymmärtääksemme on tarkasteltava ulkoisen ympäristön lisäksi pesän mikroskooppisia prosesseja ja erityisesti siittiösäiliötä. Ympäristöpaineet: kuumuus ja puutokset Ilmastonmuutos ja ekosysteemien köyhtyminen kuormittavat mehiläisten fysiologiaa jo ennen pariutumislentoja ja heikentävät myöhempää suorituskykyä. Lämpöstressi ja siittiöiden heikkeneminen Kuuma kesä ja pitkät helleaallot voivat vaikuttaa hedelmällisyyteen kahdella tavalla: Kuhnurit: korkea lämpö voi häiritä kehitystä ja vähentää voimakkaasti siittiöiden elinkykyä ja pitoisuutta. Helleoloissa paritteleva kuningatar voi siten aloittaa heikentyneillä siittiövarannoilla. Paritellut kuningattaret: ongelma jatkuu parittelun jälkeen. Pesän pitkäaikainen äärikuumuus nostaa ruumiinlämpöä ja voi vaurioittaa varastoituja siittiöitä. Elinkyvyn lasku vähentää munien hedelmöitykseen käytettävää määrää. Monokulttuurit vähentävät pölyttäjien ravinnon monipuolisuutta Ravitsemusstressi ja monimuotoisuuden väheneminen Peräkkäiset kukinnat tarjosivat ennen monipuolista proteiinia ympäri vuoden. Kasvilajien katoaminen ja maatalousmaiseman yhtenäistyminen vähentävät siitepölyn vaihtelua. Se voi aiheuttaa välttämättömien aminohappojen, lipidien ja vitamiinien puutetta, mikä vaikuttaa hoitajien rasvakudokseen ja emon ravintoon. Myrkytykset, emomaito ja siittiösäiliön mikroympäristö Torjunta-aineiden ja saastuneen ravinnon ketjuvaikutuksia pitkäaikaiseen hedelmällisyyteen aliarvioidaan usein. Saastunut siitepöly tai mesi heikentää nuorten hoitajien immuuni- ja aineenvaihduntajärjestelmiä Kerääjien tuoma saastunut siitepöly tai mesi voi myös ei-tappavina annoksina heikentää hoitajien toimintoja ja vähentää emomaidon määrää ja laatua. Heikkolaatuinen emomaito voi aiheuttaa kuningattarelle aineenvaihduntastressiä ja vaikuttaa siittiösäiliön rauhasiin. Säiliö ei ole passiivinen varasto: sen ympäristön on jatkuvasti ylläpidettävä siittiöitä. Aliravitsemus voi muuttaa nesteen optimaalisia fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia. Tulos? Siittiöiden liikkuvuus, elinkyky ja ”uintikyky” heikkenevät voimakkaasti. Heikosti elinkykyiset siittiöt eivät kulje tehokkaasti säiliön tiehyttä hedelmöittämään munaa, mikä voi johtaa kuhnurisikiöihin tai varhaiseen emonvaihtoon. Suojautuminen: mitä hoitaja voi tehdä Hoitaja ei ole voimaton. Hallittavat tekijät voivat erottaa heikkenevän ja menestyvän yhdyskunnan. Tilapäiset varjostusverkot ja lämpöä heijastavat maalit voivat alentaa pesälämpöä Lämpöstressin lievitys: pesien sijoittelu on harkittava uudelleen. Kesävarjostus, puusto, heijastavat kattomaalit ja puhdas vesi lähellä auttavat laskemaan sisälämpöä ja suojaamaan siittiövarantoja. Strateginen ravitsemustuki: kuivuutta ei hallita, mutta keruukatkoihin voidaan vastata. Laadukas proteiinirehu täydellä aminohappoprofiililla kesästressin tai kukintakatkojen aikana tukee emomaitoa ja kuningattaren aineenvaihduntaa. Genetiikan merkitys: Ligustican etu Vaativissa oloissa jalostus on ratkaisevaa. Alalajin Apis mellifera ligustica tuottavuuden ja kestävyyden perusteella valitulla kuningattarella on tärkeä ominaisuus: vahva taipumus kerätä ravintovarastoja sikiöpesään. Apis mellifera ligustican tyypillinen kehärakenne. Hunajavyöhyke tasaa lämpöstressiä Toisin kuin resursseja pääasiassa sikiöihin käyttävät alalajit tai risteymät, jotka voivat heiketä meden puutteessa, Ligustica kuvataan tässä taipuvaiseksi säilyttämään runsaat hunaja- ja siitepölyvyöhykkeet. Tämä tukee pesän hyödyllisiä prosesseja: Ympäristöpuskuri: lähellä olevat varastot tasaavat ilmastovaihteluita ja äkillisiä kukintakatkoja. Emomaidon vakaus: siitepöly ja hunaja lähellä mehiläispalloa auttavat ehkäisemään hoitajien proteiinipuutetta ja ylläpitämään tasaista laadukasta tuotantoa. Kuningattaren fysiologinen suoja: jatkuva asianmukainen ravinto tukee siittiösäiliön rauhasia ja auttaa säilyttämään siittiöiden elinkyvyn ja liikkuvuuden vuosia. Valitun genetiikan ja ympäristöstressiä vähentävän hoidon yhdistelmä esitetään tässä keinona tukea pitkäikäisiä, tuottavia kuningattaria ja nykyhaasteisiin sopeutuvia yhdyskuntia. Lue lisää valintaperusteista ja edistyneistä kasvatusvälineistä sivuston muista osista: www.esaregine.com.

LOGO ESA BIANCO.png

ESA REGINE

APIS ENGINEERING

Mehiläisiä muuttuvaan maailmaan.

Seuraa työtämme tarhalla

  • TikTok
  • Facebook
  • Whatsapp
  • Instagram
  • Telegramma
  • Youtube
Visa Mastercard -logo
American Expressin logo
UnionPay-logo
JCB-logo
Diners Clubin logo
Logo Discover
LOGO KLARNA
Apple Pay -logo
PayPal-logo
Visa Electron -logo
Päälogo

© 2026 by ESA Regine
D & G agricola s.r.l.s. - Via Lautoni, 72 - 81040 Formicola, Italia - ALV IT04673800613

bottom of page