Eteläisen jättiläisherhiläisen Vespa sororin ensimmäinen havainto Euroopassa

Kääntäjän esipuhe, Davide Simeone

Luonto muuttuu jatkuvasti. Ihmisen toiminta ja nykyaikaisten kuljetusten nopeus ovat kiihdyttäneet eliöiden siirtymistä ekosysteemistä toiseen. Sopeutuminen vie aikaa, mutta häiriöt voivat näkyä heti. Toisen Aasiasta kotoisin olevan herhiläislajin löytyminen Espanjasta tuo mieleen Vespa velutinan leviämisen ja sen aiheuttamat vahingot. Italian leuto ilmasto voisi suosia uutta lajia, jos se kulkeutuisi maahan. Italian mehiläistarhausta kuormittavat jo Vespa orientaliksen leviäminen pohjoiseen ja V. velutinan mahdollinen leviäminen etelään. Vespa sororin mahdollinen saapuminen lisää huolta. Tutkimus ja yhteistyö ovat tärkeitä, jotta vieraslajien leviämistä voidaan rajoittaa ja niiden vaikutuksia hallita pitkällä aikavälillä. Julkaisen käännöksen ensimmäisestä espanjalaisesta Vespa soror -tutkimuksesta siinä toivossa, että siitä on apua tutkijoiden ja mehiläistarhaajien yhteistyössä.

Tiivistelmä

Pohjois-Espanjassa toteutettiin hyönteisseuranta, jossa selvitettiin keltajalkaherhiläisen (Vespa velutina) pyydystämisen vaikutuksia hyönteisten monimuotoisuuteen. Seurannassa tehtiin Euroopan ensimmäinen havainto eteläisestä jättiläisherhiläisestä, Vespa sororista (Hymenoptera, Vespidae). Tutkijat yhdistivät morfologisen ja geneettisen tunnistuksen ja kuvaavat, miten laji erotetaan muista Iberian niemimaan herhiläisistä. He arvioivat todennäköisiä kulkeutumisreittejä, leviämistä välittäviä tekijöitä ja lajin asettumisen mahdollisia vaikutuksia. Alustavat tulokset nostavat esiin Vespa sororin mahdollisesti aiheuttaman uhan ihmisten terveydelle ja ekosysteemien toiminnalle. Herhiläinen saalistaa muita hyönteisiä ja voi pyydystää myös pieniä selkärankaisia. Tutkimus osoittaa, että pyydyssaaliin tutkiminen auttaa havaitsemaan vieraslajit varhain ja mahdollistaa nopean reagoinnin.

1 Johdanto

Vespa Linnaeus, 1758 on Vespidae-heimoon ja Vespinae-alaheimoon kuuluva suku. Siihen kuuluu eusosiaalisia pistiäisiä, joita kutsutaan herhiläisiksi (Noll ym. 2020). Maailmanlaajuinen liikenne on helpottanut yhteiskunta-ampiaisten, erityisesti Vespinae-alaheimon lajien, tahatonta kulkeutumista uusille alueille. Paritelleet kuningattaret suojautuvat epäsuotuisiksi ajoiksi. Ne voivat kulkeutua huomaamatta kauas lähtöpaikastaan erilaisten materiaalien tai kuljetusastioiden mukana (Arca ym. 2015; Castro 2019; Lioy, Bergamo ja Porporato 2022; Otis, Taylor ja Mattila 2023).

Uuden populaation perustamiseen riittää pieni määrä yksilöitä. Suotuisissa oloissa yksi tai muutama paritellut kuningatar voi lajista riippuen perustaa yhdyskunnan, jos se selviää ensimmäisten työläisten kuoriutumiseen asti. Näin kävi Euroopassa Vespa velutinalle Lepeletier, 1836 (Villemant ym. 2011; Monceau, Bonnard ja Thiéry 2014; Arca ym. 2015; Otis, Taylor ja Mattila 2023).

Kaikki Vespa-suvun lajit ovat luontaisia Aasiassa. Vain Vespa crabro Linnaeus, 1758 ja Vespa orientalis Linnaeus, 1771 ovat luontaisia myös osissa Eurooppaa tai Pohjois-Afrikkaa (Archer 2012; Smith-Pardo, Carpenter ja Kimsey 2020). Iberian niemimaan ja Baleaarien alkuperäiseen lajistoon kuului vain herhiläinen Vespa crabro, jota tavataan suuressa osassa niemimaata (Vega ym. 2022). Tutkimusta edeltäneen vuosikymmenen aikana alueella havaittiin myös keltajalkaherhiläinen Vespa velutina (Castro ja Pagola-Carte 2010; López, González ja Goldarazena 2011; Grosso-Silva ja Maia 2012), idänherhiläinen Vespa orientalis (Hernández ym. 2013; Sánchez, Fajardo ja Castro 2019; Fajardo ja Sánchez 2020) sekä Vespa bicolor Fabricius, 1787 (Castro 2019).

Eteläinen jättiläisherhiläinen Vespa soror du Buysson, 1905 elää luontaisesti Aasian lämpimillä alueilla, kuten Koillis-Intiassa (Arunachal Pradesh, Meghalaya ja Nagaland), Pohjois-Myanmarissa, Pohjois-Thaimaassa, Laosissa, Pohjois-Vietnamissa ja Etelä-Kiinassa (Yunnan, Fujian, Jiangxi, Zhejiang, Hunan, Guangdong, Hongkong ja Hainanin saari) (Lee 2009; Daglio 2019; Smith-Pardo, Carpenter ja Kimsey 2020).Se kuuluu suurimpiin herhiläisiin, ja on kooltaan verrattavissa pohjoiseen jättiläisherhiläiseen Vespa mandariniaan Smith, 1852 (Kurzenko 1995; Girish-Kumar ja Srinivasan 2010; Lee 2010). Tutkijoilla ei ollut tiedossa vakiintuneita V. soror -populaatioita luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolella. Yksi kuningatar löydettiin kuitenkin Vancouverin satamasta Brittiläisessä Kolumbiassa vuonna 2019 (Kozak ja Otis 2020; Bass, Needham ja Bennett 2022). V. mandarinia havaittiin Brittiläisessä Kolumbiassa ja Washingtonin osavaltiossa. Vuosina 2023 ja 2024 ei tehty uusia havaintoja. Tutkijat päättelivät alustavasti, että laji ei vakiintunut, mihin saattoivat vaikuttaa torjuntatoimet, Allee-vaikutukset, ekologiset tekijät ja sattuma (Bass, Needham ja Bennett 2022; Taylor ym. 2024).

Artikkeli dokumentoi V. sororin ensimmäisen eurooppalaisen löydön Pohjois-Espanjassa ja kuvaa löydetyt yksilöt geneettisesti ja morfologisesti. Tutkijat kuvaavat ja havainnollistavat tuntomerkit, joilla laji erotetaan muista Iberian niemimaan kotoperäisistä ja alueelle kulkeutuneista Vespinae-alaheimon lajeista. He esittävät yksinkertaistetun kuvallisen määrityskaavan Iberian Vespa-lajeille ja arvioivat todennäköisiä kulkeutumisreittejä, lajin tilannetta ja mahdollisia vaikutuksia, jos se leviää.

2 Aineisto ja menetelmät

2.1 Yksilöiden keruu, morfologinen analyysi ja taksonomiset menetelmät

Neljä V. soror -yksilöä kerättiin maaliskuussa 2022 ja lokakuussa 2023 El Campossa, Grandassa, Sierossa (43°22′36″ N, 5°45′41″ W), Asturiassa Pohjois-Espanjassa. Yksilöt saatiin Véto-pharman (Palaiseau, Ranska) valmistamasta V. velutinalle tarkoitetusta kaupallisesta VespaCatch-pyydyksestä, jossa käytettiin VespaCatch-houkutetta (https://www.blog-veto-pharma.com/) (kuva 1). Yksilöt valmisteltiin säilytystä varten paikan päällä, siirrettiin 70-prosenttiseen etanoliin geneettistä analyysia varten ja neulattiin myöhemmin. Niitä tutkittiin Optika SZM-2 -stereomikroskoopilla 0,7–4,5-kertaisella suurennuksella. Kuvat otettiin Canon EOS 1200D -digitaalisella järjestelmäkameralla ja EF-S 18–55 mm f/3.5–5.6 III -objektiivilla. Yksilöt talletettiin Oviedon yliopiston eliöiden ja järjestelmien biologian laitoksen (BOS) kokoelmaan (https://bos.uniovi.es/).

2.2 DNA:n eristäminen, PCR-monistus ja sekvensointi

Yhden yksilön jalasta otettiin 20–50 mg etanolissa säilytettyä kudosta. DNA eristettiin E.Z.N.A. Tissue DNA Kit -pakkauksella (Omega Bio-tek) valmistajan ohjeiden mukaan ja säilytettiin −20 °C:ssa. Mitokondrion sytokromi-c-oksidaasin alayksikön I DNA-viivakoodialue (COI-5P) monistettiin polymeraasiketjureaktiolla (PCR) 40 µL:n reaktiotilavuudessa. Universaaleina alukkeina käytettiin LCO1490:tä ja HCO2198:aa (Folmer ym. 1994). Reaktioseos sisälsi 2,5 µL DNA-templaattia, MgCl₂:ta, kutakin dNTP:tä 0,25 mM, kumpaakin aluketta 0,25 µM, 0,5 U Taq-polymeraasia (GoTaq G2 Flexi DNA Polymerase) ja 1× puskuria. MgCl₂-pitoisuus ilmoitetaan alkuperäisartikkelin menetelmissä. Aluksi näytettä denaturoitiin 95 °C:ssa 4 min. Sen jälkeen tehtiin 35 sykliä (95 °C, 45 s; 48 °C, 45 s; 72 °C, 30 s) ja lopuksi pidennys 72 °C:ssa 7 min. PCR-tuote tarkistettiin vaakasuuntaisella elektroforeesilla 2-prosenttisessa agaroosigeelissä. Näyte lähetettiin Macrogenille (Madrid, Espanja) Sanger-sekvensointiin molempiin suuntiin (Sanger ja Coulson 1975).

Kuva 1

Vespa sororin löytöpaikka Asturiassa (a) ja Asturian sijainti Espanjassa (b). Yleiskuva tutkimusalueesta (c) ja lähikuva omenapuun oksalle asetetusta VespaCatch-pyydyksestä (d).

2.3 Geneettinen analyysi

Molempiin suuntiin luetut Sanger-sekvenssit käsiteltiin Geneious Prime 2022.2.2 -ohjelmalla (https://www.geneious.com). Heikkolaatuiset jaksot ja alukesekvenssit poistettiin, minkä jälkeen sekvenssit kohdistettiin ja emäsmääritykset tarkistettiin käsin. Korjatusta kohdistuksesta muodostettiin konsensussekvenssi oletusasetuksilla.

Alustava geneettinen tunnistus tehtiin Geneious Primen nukleotidi-BLAST-haulla GenBank-tietokannasta oletusasetuksilla. Lisäksi käytettiin BOLD-järjestelmän julkisen DNA-viivakooditietokannan tunnistushakua (https://www.boldsystems.org/index.php/IDS_OpenIdEngine).

Fylogeneettisessä analyysissä käytettiin 31 COI-sekvenssiä (GenBank-tunnisteet liiteaineistossa SX). Mukana olivat Espanjasta saatu sekvenssi, saatavilla olevat yli 500 emäsparin V. soror -sekvenssit, vähintään yksi sekvenssi kustakin muusta tietokannassa edustetusta Vespa-lajista sekä neljä ulkoryhmää. Sekvenssit analysoitiin RAxML-ohjelmalla Geneious Prime 2022.2.2:ssa. PAUP-työnkulun ModelTestillä valittiin nukleotidien substituutiomalli Akaiken informaatiokriteerin (AIC) perusteella. Parhaiten aineistoon sopivaa suurimman uskottavuuden puuta etsittiin GTR+G+I-mallilla ja 10 000 bootstrap-toistolla. Konsensuspuulle ilmoitettiin 10 %:n pois jätettävä alkujakso ja 50 %:n bootstrap-tuen kynnys. Solmua pidettiin tuettuna, kun tuki oli vähintään 70 %.

3 Tulokset

3.1 Morfologiset tuntomerkit

Synonyymeja ovat Vespa ducalis var. soror du Buysson, 1905 ja Vespa mandarinia soror van der Vecht, 1957. Archer (1991) käsitteli Vespa sororia ensimmäisenä omana lajinaan.

Tutkittu aineisto. Neljä työläistä El Camposta, Grandasta (Siero, Asturia, Pohjois-Espanja). Kerääjä oli A. Arias. Kaksi yksilöä kerättiin 29. maaliskuuta 2022, yksi 3. lokakuuta 2023 ja yksi 10. lokakuuta 2023.

Kuvaus. Vespa sororilla on tunnusomainen värikuvio, joka on samanlainen vain harvoilla suvun aasialaisilla lajeilla ja ainutlaatuinen Euroopan herhiläisillä. Molemmat sukupuolet ovat kolmivärisiä. Niissä on mustia tai mustanruskeita, vaaleanruskeita ja keltaisia alueita (kuva 2). Ensisilmäyksellä erottuu neljä vuorotellen vaaleaa ja tummaa aluetta. Poikkeuksellisen suuri pää on enimmäkseen keltainen. Sen takana on musta tai mustanruskea alue, joka kattaa suurimman osan mesosomasta. Kilvekkeestä toisen tergiitin (T2) loppuun ulottuva pitkä alue on pääosin keltainen ja vaaleanruskea, yleensä tummin vöin tai laikuin. Metasoman takaosan jaokkeet ovat mustat. Tuntosarvet ja jalat ovat pääosin ruskeat ja siivet kellertävät. Lajinsisäisestä vaihtelusta huolimatta metasoman väritys erottaa V. sororin muista Iberian niemimaan ja Euroopan Vespa-lajeista sekä Dolichovespula media -lajin (Retzius, 1783) kuningattarista (kuva 3).V. sororilla metasoman takaosan jaokkeet ovat kokonaan mustat. Muilla alkuperäisillä tai alueelle kulkeutuneilla herhiläisillä takapuoliskossa on laajoja keltaisia tai oransseja alueita (kuva 3).

Kuva 2

Pohjois-Espanjan Asturiassa pyydettyjä Vespa soror -yksilöitä. Etanoliin säilötyt yksilöt selkäpuolelta (A), pään ja keskiruumiin yksityiskohdat selkäpuolelta (B) ja sivulta (C), koko yksilö sivulta (D), vatsapuolelta (E) ja sivulta (F). Neulatun yksilön pää (G) sekä sama yksilö sivulta (H), vatsapuolelta (I) ja selkäpuolelta (J).

Kuva 3

Iberian Vespa- ja Dolichovespula-lajien tyypillisiä värikuvioita. Vespa velutina (A), Vespa orientalis (B), Vespa crabro (C), Vespa bicolor (D), Vespa soror (E) ja Dolichovespula media -kuningatar (F). Piirrokset mukaillen Perrard ym. (2014).

Huomautuksia. Archerin (2012) mukaan V. mandarinian ja V. sororin naaraat erottaa muista Vespa-lajeista poikkeuksellisen leveistä poskista eli genae-alueista. Sivulta katsottuna ja clypeuksen eli suukilven takareunan tasolta mitattuna posken leveys (GW) on yli 1,7 kertaa silmän leveys (EW). Muilla lajeilla suhde on alle 1,3 ja V. ducaliksella noin 1 (L. Castro, julkaisematon aineisto). Myös V. mandarinian ja V. sororin koirailla on leveät posket (samalta tasolta mitattuna GW on yli 1,4 kertaa EW) sekä tunnusomainen yhdistelmä miekkamaisen aedeaguksen, kahden takimmaisen sterniitin, silmien ja tuntosarvien piirteitä (Archer 2012). Lajien erottamisessa auttavat etuselän keskellä oleva painauma ja takaruumiin ensimmäisen tergiitin mittasuhteet selkäpuolelta katsottuna. V. sororilla sen pituus on vähintään noin puolet leveydestä, V. mandarinialla alle puolet. Tergiitit T3–T6 ovat V. sororilla yleensä kokonaan mustat. V. mandarinialla T3–T5 ovat oranssivöisiä ja T6 on oranssi (Nguyen ym. 2006). Vespa ducalis Smith, 1852 on väritykseltään samankaltainen, mutta sivulta katsottuna sen posket ovat suunnilleen silmien levyiset. V. sororilla posket ovat selvästi silmiä leveämmät.

Yhteiskunta-ampiaisilla on usein tärkeää määrittää naaraan kasti. Ruumiin pituus riippuu näytteen asennosta ja kutistumisesta, ja siipien kärkiväliä tai pituutta voi olla vaikea mitata. Kasteja on erotettu myös painon, kutikulan kemiallisen koostumuksen ja munasarjojen kehityksen avulla, mutta menetelmät ovat käytännössä työläitä (Pérez de Heredia ym. 2017; Castro ja del Pico 2021). Pérez de Heredia ym. (2017) ehdottivat mesoscutumin leveyden mittaamista siipisuomujen eli teguloiden välistä. Mesosoma on jäykkä, säilyttää muotonsa kuoleman jälkeen ja on helppo mitata tarkasti. Tutkituilla lajeilla uusien kuningatarten ja työläisten mittausvälit eivät menneet päällekkäin. Mattila ym. (2023) vertasivat V. sororilla kuutta mittaa: pään leveyttä, etusiiven pituutta, mesosoman leveyttä ja kolmen ensimmäisen tergiitin leveyttä. Espanjalaisen tutkimuksen tekijät pitivät T2:n leveyttä luotettavimpana, sillä kastien mittausvälit eivät juuri limittyneet. Asturian neljä yksilöä määritettiin työläisiksi viidestä Aasian maasta saadun vertailuaineiston siipisuomujen välisen leveyden (L. Castro, julkaisematon aineisto) ja Mattilan ym. (2023) mukaan mitatun T2:n enimmäisleveyden perusteella.

3.2 Geneettiset tulokset

BLAST-haussa ainoan sekvensoidun yksilön sekvenssi (GenBank OP735561, BOLD INVA001-22) tunnistettiin V. sororiksi. Parittainen sekvenssi-identtisyys neljän vertailuyksilön kanssa oli 97,7–98,1 %. Muiden osumien, V. crabron ja V. bicolorin, samankaltaisuus oli enintään 87,8 %. BOLD-haussa kahden V. sororiksi tunnistetun sekvenssin samankaltaisuus oli 100 % ja 99,44 %. Sekvenssit olivat BOLDissa yksityisiä, ja kirjoittajien mukaan ne kuuluivat vielä julkaisemattomaan tutkimukseen (taulukko 1).

Taulukko 1

Kerätyn yksilön konsensussekvenssin BLAST- ja BOLD-tunnistustulokset.

Fylogeneettisessä analyysissä Espanjan sekvenssi ryhmittyi GenBankin V. sororiksi määritettyjen sekvenssien kanssa. Niitä yhdistävän solmun bootstrap-tuki oli 99,97 % (kuva 4). Sekvenssien etäisyysmatriisi on liiteaineistossa SY.

Kuva 4

COI-sekvenssianalyysin parhaiten sopiva suurimman uskottavuuden puu, joka laskettiin GTR+G+I-mallilla ja 10 000 bootstrap-toistolla. Analyysissä oli 31 nukleotidisekvenssiä ja 658 kohtaa. GenBank-tunnisteet on lueteltu liiteaineistossa SX.

4 Pohdinta

Vespa soror saalistaa erikokoisia selkärangattomia, kuten perhosia, sudenkorentoja, rukoilijasirkkoja, heinäsirkkoja ja muita ampiaisia. Se saalistaa myös pieniä selkärankaisia, kuten gekkoja (Lee 2009). Sen on havaittu ryöstävän Vespa bicolorin, Polistes-lajien ja Parapolybia-lajien (Pa. indica, Pa. nodosa ja Pa. varia) pesiä. Saaliiksi saadut toukat ja kotelot käytetään oman jälkikasvun ravinnoksi (Lee 2009). On myös raportoitu, että V. soror hyökkää ryhmissä aasianmehiläisen Apis cerana Fabricius, 1793 yhdyskuntiin. Hyökkäykset voivat tuhota yhdyskuntia ja aiheuttaa menetyksiä tarhaajille (Lee 2009; Mattila ym. 2020; Cappa ym. 2021). Jos V. soror asettuisi Asturiaan, vastaava riski voisi koskea tarhamehiläistä Apis mellifera Linnaeus, 1758 ja lisätä vieraslaji V. velutinaan jo yhdistettyjä tappioita (Requier ym. 2019; Laurino ym. 2020; Cappa ym. 2021).

V. sororin pistojen on kuvattu aiheuttavan voimakasta kipua ja pitkäkestoisia oireita. Kirjoittajat arvelevat myrkyn voivan olla voimakasta, kuten lähisukulaisilla V. tropica (Linnaeus, 1758) ja V. mandarinia, joita on kuvattu vaarallisesti pistäviksi hyönteisiksi (Schmidt ym. 1986; Lee 2009).Pistoista voi tulla kansanterveydellinen huolenaihe, jos laji vakiintuu. Luontaisella levinneisyysalueella kirjoittajat nostavat esiin syys–joulukuun, jolloin suuret yhdyskunnat voivat puolustaa pesää erityisen voimakkaasti ennen koiraiden ja uusien kuningatarten ilmaantumista (Lee 2009).

Luontaisella levinneisyysalueella useimmat V. sororin yhdyskunnat elävät metsissä merenpinnasta yli 700 metrin korkeuteen. Pesä on yleensä maan alla, usein rinteen hyvin vettä läpäisevässä maassa, ja vino sisäänkäynti sijaitsee usein suurten puiden juurien välissä (Lee 2009; Mattila ym. 2023). Osa pesistä on vain muutaman senttimetrin syvyydessä. Syvemmällä sijaitseviin pesiin voi johtaa yksi tai useampi vähintään 60 cm:n tunneli (Lee 2009). Pesintä muistuttaa V. mandarinian pesintää (Archer 1995; Lee 2009; Smith-Pardo, Carpenter ja Kimsey 2020; Bass, Needham ja Bennett 2022; Mattila ym. 2023). Jos V. soror leviäisi Pohjois-Espanjassa, pesien etsiminen ja poistaminen olisi tärkeä osa torjuntaa kuten V. velutinalla. Silloin maanalainen pesintä voisi vaikeuttaa pesien löytämistä ja poistamista.

Hongkongissa kuningattaret nousevat talvehtimispaikoistaan yleensä maaliskuun lopulta huhtikuuhun. Pesien perustaminen alkaa todennäköisesti toukokuun alussa, ja ensimmäiset työläiset ilmaantuvat yleensä kesäkuussa (Lee 2009). Mattila ym. (2023) kuvaavat alustavasti yhdyskuntien vuosikiertoa Vietnamissa. Näistä tutkimuksista on apua, kun arvioidaan mahdollisten asturialaisten yhdyskuntien toiminta-aikaa. Maaliskuun lopussa 2022 pyydetyt kaksi työläistä havaittiin aikaisemmin kuin luontaisella alueella tehtyjen havaintojen perusteella odotettiin. Ne saattoivat olla peräisin poikkeuksellisen aikaisin vuonna 2022 perustetusta pesästä tai vuonna 2021 perustetusta yhdyskunnasta, joka selvisi talvesta. Kirjoittajat huomauttavat, että Asturian kevään 2022 oloissa oli yhtäläisyyksiä lajin luontaiseen alueeseen. He arvioivat, että leuto ilmasto saattoi vaikuttaa pesinnän ajoittumiseen, kuten alueella on havaittu V. velutinalla. Lokakuussa 2023 pyydetyt kaksi työläistä saattoivat olla peräisin yhdyskunnasta, jonka vuonna 2022 syntynyt kuningatar perusti talvehtimisen jälkeen. Myös uusi kulkeutuminen on mahdollista. Pelkkien saaliiden perusteella yhdyskuntien historiaa ei voi selvittää.

Kirjoittajat pitävät uskottavana, että talvehtiva kuningatar kulkeutui vahingossa lajin luontaiselta alueelta. Samaa reittiä on ehdotettu V. mandarinialle ja V. velutinalle (Otis, Taylor ja Mattila 2023).

Entomological Society of America ehdotti V. sororin englanninkieliseksi yleisnimeksi ”southern giant hornet”. Espanjaksi tarkkoja vastineita ovat ”avispón gigante del sur” ja ”avispón gigante meridional”. Arkikielessä ne saatetaan lyhentää muotoon ”avispón gigante”, jolloin laji voi sekoittua pohjoiseen jättiläisherhiläiseen V. mandariniaan. Yleisluontoiset tai liioittelevat nimet voivat myös hämärtää lajin tunnistamista.

Kirjoittajat ehdottavat lyhyempää espanjankielistä nimeä ”avispón sóror”. Se viittaa suoraan tieteelliseen nimeen ja noudattaa sellaisten nimien kuin ”avispa velutina”, ”avispón bicolor” ja ”avispón oriental” mallia.

5 Johtopäätökset

V. sororin ensimmäiset Euroopan havainnot varmistettiin morfologisilla ja geneettisillä analyyseillä. Iberian niemimaalla on näin havaittu neljä alueelle kulkeutunutta Vespa-lajia.

Tahaton kulkeutuminen luontaiselta alueelta on uskottava selitys. Jos V. soror vakiintuisi Iberian niemimaan pohjoisosaan, jossa V. velutina on jo laajalle levinnyt, lajien yhteisvaikutukset voisivat lisätä ympäristöön, talouteen ja kansanterveyteen kohdistuvia haittoja.

Kirjoittajat suosittelevat varhaista seurantaa ja nopeaa reagointia, jotta mahdolliset pesät löydetään ja leviämistä ja vaikutuksia voidaan arvioida Sierossa ja sen lähialueilla. Asturian kohdennetussa pyydysseurannassa ei vuonna 2025 saatu yhtään V. soror -yksilöä. Alkuperäiset neljä yksilöä osoittavat lajin esiintyneen alueella kyseisinä ajankohtina. Pysyvää vakiintumista ei ole vahvistettu.

Omar Sánchez, Leopoldo Castro, Álvaro Fueyo, Yaisel J. Borrell, Andrés Arias

Julkaistu ensimmäisen kerran 9. marraskuuta 2024 · https://doi.org/10.1002/ece3.70502