Nautitun hunajan laji vaikuttaa mehiläisten torjunta-aineiden sietoon

Hyönteismyrkkyjen myrkyllisyyden kasvintuhoojille on jo pitkään tiedetty vaihtelevan isäntäkasvin mukaan. Ilmiö on dokumentoitu laajasti sekä lehtiä syövillä että kasvinesteitä imevillä hyönteisillä.

Isäntäkasvin kudosten lajikohtaisen kasviyhdistekoostumuksen oletetaan määräävän, miten hyönteisten hyönteismyrkkyjä hajottavia ja vaarattomaksi tekeviä entsyymejä indusoidaan. Yksittäiset kasviyhdisteet on kuitenkin harvoin yhdistetty isäntäkasvista riippuvaan myrkyllisyyden vaihteluun. Aiemmin ei ollut tutkittu meden alkuperän ja hunajan kasviyhdistekoostumuksen vaikutuksia hyönteismyrkkyjen myrkyllisyyteen pölyttäjillä.

Tässä tutkimuksessa vertasimme bifentriinin LD50-arvoja tarhamehiläisillä, Apis mellifera, joita ruokittiin kolmella kasviyhdistekoostumukseltaan erilaisella yksikukkahunajalla: Nyssa ogeche (tupelo), Robinia pseudoacacia (valeakaasia) ja Fagopyrum esculentum (tattari). Bifentriini on yleinen meden ja siitepölyn jäämä maatalousympäristöissä. LD50-arvot vaihtelivat hunajaruokavalion mukaan ja liittyivät hunajan lajikohtaisiin kasviyhdisteisiin. Tattari- ja valeakaasiahunajassa oli monipuolisemmat fenolihappo- ja flavonoidiprofiilit kuin tupelohunajassa. Tattarihunajan kasviyhdisteiden kokonaispitoisuus oli suurin, ja siihen liittyi korkein bifentriinin LD50 eli pienin myrkyllisyys.

Vaikka hunajasta riippuva vierasaineiden tehostunut detoksifikaatio on todennäköisesti kehittynyt vastauksena mahdollisesti myrkyllisiin kasviyhdisteisiin, yhdisteitä runsaasti sisältävien hunajien aiheuttama detoksifikaatio voi hyödyttää mehiläisiä torjunta-aineiden saastuttamissa ympäristöissä. Hunajassa on myös kasviyhdisteitä, jotka eivät ole peräisin kukkamedestä (Nešović ym. 2020).

Kuten Soler ym. (1995) kuvasivat, hunajassa on medestä peräisin olevien yhdisteiden lisäksi kittivahalle ja/tai mehiläisvahalle ominaisia flavonoideja: krysiiniä, galangiinia, tektokrysiiniä, pinosembriiniä ja pinobanksiinia. Tutkimuksessamme ne korreloivat positiivisesti hyönteismyrkyn sietokyvyn kanssa. Fenolihappo p-kumariinihappo on eurooppalaisen kittivahan yleinen ainesosa (Hegazi ym. 2000), ja sitä on myös hunajassa.

Kittivahasta peräisin olevia flavonoideja, kuten pinosembriiniä, pinobanksiinia ja galangiinia, ei ollut tupelohunajanäytteissämme tai niiden pitoisuudet olivat hyvin pieniä valeakaasia- ja tattarihunajaan verrattuna. Erityisesti tattarihunaja sisälsi niitä runsaasti. Mao ym. (2013) raportoivat, että p-kumariinihappo oli tutkituista fenolihapoista ja flavonoideista tehokkain detoksifikaatioentsyymi CYP9Q3:n induktori. Krysiini ja naringeniini indusoivat CYP9Q3:a tehokkaammin kuin pinosembriini ja galangiini.

Yhteenvetona hunaja, mehiläisten keskeinen varastoravinto suuren osan elinkierrosta, on todennäköisesti niiden terveydelle tärkeämpää kuin aiemmin on tunnustettu. Tämä korostuu, jos mehiläiset pystyvät säätelemään detoksifikaatioentsyymien induktiota itse, kuten ne ilmeisesti tekevät lääkitessään itseään taudinaiheuttajia vastaan (Gherman ym. 2014; Spivak ym. 2019; Tihelka 2018).

Mukailtu ote: Variation in Pesticide Toxicity in the Western Honey Bee (Apis mellifera) Associated with Consuming Phytochemically Different Monofloral Honeys — Ling-Hsiu Liao et al., Journal of Chemical Ecology https://doi.org/10.1007/s10886-024-01495-w